Piiat on elokuva suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta 1960-luvun Mississipissä, missä valkoinen keskiluokka ja näiden kodeista ja lapsista huolehtiva musta palvelusväki elävät rinta rinnan kuitenkaan toisiaan kohtaamatta. Nuori Skeeter palaa opintojen jälkeen kotikaupunkiinsa ja alkaa kirjoittaa kirjaa palvelusväen oloista ja näkemyksistä. Monet eivät katso hanketta hyvällä, ja se johtaakin kaiken mullistavaan muutokseen.

Kuusikymmentäluvun menestyksekkäimpiin huijareihin kuuluva Frank Abagnale Jr. työskenteli lääkärinä, asianajajana ja perämiehenä suuressa lentoyhtiössä - vieläpä ennen kuin täytti 18 vuotta. Petoksen mestarina hän oli myös erinomainen väärentäjä, joka niitti taidoillaan mainetta ja siten vasta 17-vuotiaasta Frankista tuli yksi Yhdysvaltain historian etsityimmistä petoksen tekijöistä. FBI:n agentti Carl Hanratty otti sydämen asiakseen vangita Frankin ja tuoda hänet oikeuden eteen, mutta Frank oli häntä aina askeleen edellä, ja niinpä ajojahti vain kiihtyi entisestään. Rahaa mies kulutti miljoonia dollareita ja matkusti ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa. Frank joutui lopulta oikeuden eteen ja kärsi tuomionsa - päätyen lopulta töihin petosasioiden asiantuntijaksi FBI:lle.

Peter Quill, alias StarLord, jatkaa matkaa avaruudessa yhdessä ystäviensä Gamoran, Drax tuhoajan, Rocketin ja uudelleen kasvaneen Grootin kanssa. Galaksin suojelun merkeissä he pelastavat Sovereign-kansan ahneilta hirviöltä. Palkkion, Nebulan, saamisen jälkeen edessä pitäisi olla normaali paluu arkeen, mutta Sovereign-kansan ylipapitar Ayesha lähettääkin sotajoukkonsa heidän peräänsä. Hädän hetkellä apukin on lähellä, kun tuntematon muukalainen Ego haikailee niin Peter Quillin kuin maailmanvalloituksen perään. Ego paljastuu Peterin oikeaksi isäsksi ja tämän jälkeen mikään ei sitten etene enää suunnitellusti.

Maailman suurimmassa verkkoyhtiössä työskentelevä koodaaja Caleb voittaa työpaikan järjestämässä arvonnassa mahdollisuuden viettää viikon yhtiön nerokkaan mutta erittäin salaperäisen toimitusjohtajan Nathanin seurassa. Saavuttuaan pomonsa tyylikkääseen ja huipputekniikalla varustettuun vuoristomajaan hän saa kuulla, että vierailulla on toinenkin tarkoitus. Caleb pääsee tutustumaan Nathanin salaiseen projektiin, maailman ensimmäiseen todelliseen tekoälyyn, joka asuu kauniin robottitytön ruumiissa

Katniss Everdeen ja Peeta Mellark jotuvat Nälkäpelin voittajina vuotuiselle voittajakiertueelle. Ennen kiertuetta presidentti Snow vierailee Katnissin luona. Vyöhykkeillä on alkanut kyteä kapina Capitolin valtaa vastaan ja Snow syyttää Katnissia kapinan lietsomisesta. Snow tietää, että Katnissin ja Peetan suhde ei ole aivan niin aito, kuin he antavat ymmärtää. Pian kiertueen jälkeen Presidentti Snow antaa ilmoituksen, että vanhojen Nälkäpelin voittajien täytyy kilpailla toisiaan vastaan 75. Nälkäpelin kunniaksi. Katniss ja Peeta joutuvat areenalle uudestaan. Kisaa edeltävänä iltana pidettävässä haastattelussa Katnissin stailaaja Cinna pukee Katnissin hääpukuun presidentin käskystä. Kesken haastattelun Katnissin puku alkaa palaa, ja se muuttuu matkijanärhen puvuksi. Cinna saa kärsiä liian rohkeasta asuvalinnastaan, sillä matkijanärhi on symboli meneillään olevalle kapinalle. Kapina leviää ja jokainen joutuu valitsemaan puolensa.

Salamyhkäisen menneisyytensä taaksensa jättänyt McCall palaa kostamaan niille, jotka sortavat heikompiaan.

Dave Lizewski on tehnyt sen, mistä muut vain haaveilevat: kömpelöstä teinistä on tullut rohkea supersankari! Se on helpompaa kuin luulisi. Pitää laittaa vain naamio kasvoille, sukeltaa alamaailmaan ja… KICK ASS! Superharjoittelua? Ei. Supervoimia? Ei. Supersankari? Aivan varmasti! Tässä on vuoden 2010 siistein leffa, jossa nähdään väsymättömät supersankarit Hit-Girl, Big Daddy, Red Mist ja tietenkin Kick-Ass. He eivät ehkä osaa lentää, mutta he osaavat antaa mojovan potkun persuksille!

Muutama vuosi on kulunut kun nuori Eggsy pysäytti maailmaa uhkaavan suunnitelman ja on päässyt agentiksi Kingsmaniin. Merlinin ja Roxyn kanssa he ovat pitäneet maailman rauhaa silmällä Harry Hartin opetuksilla. Eggsyllä menee muutenkin hyvin: Kingsman hommat sujuu, tyttöystävänä häärii kruununprinsessa Tilde ja koiransa JB tuhisee tyytyväisenä pedissään.Yllättäen koko Kingsman organisaatio joutuu taktisen ohjusiskun kohteeksi. Eggsy ja Merlin joutuvat pakenemaan Yhdysvaltoihin Kingsmanin henkisen agenttijärjestön Statesmanin suojiin. Juomanimillä kulkevat agentit Shampanja, Tequila, Ginger ja Wiski alkavat hieman hankalan alun jälkeen tutkia yhdessä kuka hyökkäyksen takana on. Jäljet johtavat 50-luvun estetiikkaan, Elton Johniin ja äärimmäiseen uskollisuuteen mieltyneeseen huumekuningatar Poppyn johtaman teknologiaan erikoistuneen yrityksen jäljille. Apuun tulee myös kuolleeksi luultu Harry, mutta muuttuneena miehenä.

An ancient Egyptian priest named Imhotep is revived when an archaeological expedition finds his mummy and one of the archaeologists accidentally reads an ancient life-giving spell. Imhotep escapes from the field site and searches for the reincarnation of the soul of his lover.

Viisi nuorta lähtee lomalle syrjäiseen metsämökkiin. Takkatulen ääressä kerrotaan kummitusjuttuja. Luulet tietäväsi, kuinka tarina jatkuu, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin. Alun kliseisyyttä ei kannata kavahtaa, sillä viimeistään nuorison saapuessa mökille alkaa punainen wtf-valo välkkyä katsojan alitajunnassa. Pirulliseen suunnitelmaan liittyviksi koekaniineiksi osoittautuva nuoriso päätyy herättämään vahingossa eloon noin sata vuotta aiemmin talossa eläneen Bucknerin perheen lukemalla pari riviä latinaa väärästä kirjasta. Murhanhimoisista zombi-Bucknereista on riesaa, mutta mökki metsän siimeksessä pitää sisällään paljon suurempia salaisuuksia. Ollaan oudon ja omaperäisen äärellä.

Kauppaliitto uhkaa rauhanomaista Naboo-planeettaa, jolloin jediritarit Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi lähetetään neuvottelemaan tilanteesta. Siitä käynnistyy huikea seikkailu, jonka tuoksinassa jedit tutustuvat kuningatar Amidalaan ja nuoreen Anakin Skywalkeriin, jolla on merkittävä rooli koko kaukaisen galaksin tulevaisuudessa.

Vuoden 1981 kulttimaineeseen nousseen kauhuelokuvan odotetussa uusintaversiossa viisi parikymppistä ystävystä vetäytyy syrjäiselle mökille. Kun he löytävät Kuolleiden kirjan, he tulevat tietämättään herättäneeksi läheisessä metsässä asuvat demonit, jotka ottavat nuoret yksi kerrallaan karmeuksiensa kohteiksi, kunnes enää yksi jää taistelemaan henkensä puolesta.

Amerikkalaisen sarjakuvataiteilija Frank Millerin luoma Sin City on kuvitteellinen, seksin ja väkivallan täyteinen kaupunki, jossa fuusioituvat New York, Los Angeles ja New Orleans. Elokuva koostuu erillisistä, Millerin sarjakuviin pohjautuvista ja tätä Sin Cityn jatko-osaa varten käsikirjoittamistaan, toistensa kanssa hieman limittyvistä tarinoista. Järkälemäinen Marv istuu edelleen viskilasi kourassa ihailemassa Nancy-stripparia. Nancy haaveilee kostavansa rakkaansa kuoleman Sin Cityn pääpirulle, demoniselle senaattori Roarkille. Tämän kaatamisesta fantasioi myös nuori korttihai Johnny, joka ei lannistu edes elämänsä pahimman selkäsaunan jälkeen. Sin Cityssä hengestään pääseminen on edelleen helppoa, vallastaan kiinni pitäminen ei niinkään. Äijät ovat karskeja lauseita murisevia, arpisia lihaskimppuja, jotka ottavat vastaan lyöntejä ja luoteja kaatumatta. Naiset ovat kohtalokkaita kaunottaria, sulokkaita seksityöläisiä tai ärhäköitä, oikeuksistaan kiinni pitäviä taistelijoita.

Rutiinitehtävällä oleva Agentti J saa vihiä Serleena-nimisen avaruushirviön pirullisesta suunnitelmasta. Seksikkääksi alusvaatemalliksi naamioitunut Serleena on uhka koko maailmankaikkeudelle. Serleenan laittaessa mustanpuhuvan turvallisuusorganisaation kuulat sekaisin, Agentti J tietää, että nyt tarvitaan parhaat mahdolliset voimat kehiin. Agentti J päättää hakea eläkkeelle siirtyneen vanhan oppi-isänsä Agentti K:n jälleen mukaan remmiin. Agentti K ei vaan ole enää mikään agentti, vaikka valtion hommissa onkin. K on töissä postissa, eikä muista tuon taivaallista vanhoista seikkailuistaan. Mutta kun täytyy jälleen pelastaa maapallo, galaksi ja saman tien koko universumi, vanhalle ketulle löytyy taas käyttöä.

Jason Bourne on viettänyt hiljaiseloa, mutta vuodet tappajana ovat jättäneet jälkensä miehen psyykeen. Ex-agentti muistaa nyt melkein kaiken mitä tapahtui. Häntä vaivaava kysymys ei olekaan enää mitä, vaan miksi. Nicky Parson on jatkanut CIA:n toimien tarkkailua ja saa haltuunsa tietoja, salaisuuksia Bournen menneisyydestä, jotka houkuttelevat agentin esiin piilostaan. Kohta hänellä on perässään CIA-pomo Robert Dewey, CIA-agentti Heather Lee ja takinkääntänyt tappaja-agentti. Mukana sotkussa on myös Aaron Kalloor, huippusuositun some-firman pääjehu, joka on pakotettu tekemään yhteistyötä CIA:n kanssa, vaikka hän vakuuttaakin käyttäjille, ettei koskaan paljasta heidän tietojaan kenellekään. Lisääntynyt valvonta ja moderni tekniikka ovat nyt osa painostavan vainoharhaista maailmaamme, jossa yksilö ei ole enää vain vakoojasatelliittien ja valvontakameroiden tähtäimessä vaan myös surutta somettavien sivullistenkin myötä altis jatkuvalle tarkkailulle.

Based on a true story, 15 year old Tina Spangler discovers she is pregnant. Her choices are abortion, adoption, or a lonely, exhausting life as a single parent. Abandoned by her boyfriend, she turns to her mother. Tina discovers although it has torn her world apart, her pregnancy could re-unite her shattered family and help her find her true purpose in life.

Freddy Kruger on Helvetissä – kirjaimellisesti! Ja kuin kuka tahansa elinikäistä kärsivä vanki, on Freddy punonut hirvittäviä kostonjuonia... hän tarvitsee vain hieman apua. Kuvioon astuu Jason Voorhees, tasavertaisesti yhtä totaalinen mielipuoli ja täydellinen valinta Freddyn toimintasuunnitelmaan, jonka on tarkoitus saattaa hänet takaisin Elm Streetille. Ruumiskasan kasvaessa alkaa kuitenkin valjeta, ettei Jason ole halukas väistymään Freddyn oivilta apajilta. Kauhun lamauttama kaupunki pääsee todistamaan terrorin titaanien raivokasta lopputaistelua. Voittaja listii kaikki!

Tappava taistelu Jigsawn perinnöstä on käynnissä. Kourallinen Jigsawn ansoista selvinneitä hakee apua Bobby Dagenilta, kohtalotoverilta jonka omat synkät salaisuudet nostattavat uuden kauhun aallon. Kiduttavassa finaalissa piinaava ympyrä sulkeutuu ja kauhun kierre katkeaa - lopullisesti.

Länsi-Virginian synkät ja syrjäiset takametsät eivät ole koskaan olleet yhtä tappavia, kuin WRONG TURN –kauhusarjan uusimmassa osassa! Veretseisauttava kauhu saa jatkoa, kun pieni kylä Länsi-Virgianassa isännöi legendaarista Mountain Man Festivaalia, jossa naamiaisasuihin pukeutunut nuoriso kerääntyy viettämään villiä Halloween -yötä musiikin ja jäynien parissa. Mutta jäätävä juhlinta muuttuu hetkessä vertavaluvaksi herkutteluhurmokseksi, kun sisäsiittoinen kannibaaliperhe keppostelee itsensä keskelle opiskelija-karkkeja, jotka haluavat kuollakseen juhlia...

One day seventeen-year-old Alma sees her father who had left the family five years before and had never contacted them since then accidentally on a subway stop in Berlin. She finds out where he works and start spending time together. Very soon the feelings they have for each other extend a normal father-daughter basis and they erotically attract each other.