Maapallolla nähdään nälkää. Taudit ovat tuhonneet lähes kaikki viljakasvit, ja taivaanrannasta vyöryvä hiekkapöly tekee ilmasta vaikean hengittää. Ihminen ei enää kurkota tähtiin, vaan yrittää pelastaa lajinsa kuolevalla planeetalla. Cooper on maissitilaa viljelevää leski-isä, joka on entisessä elämässään työskennellyt NASAn palveluksessa. Entisenä lentäjänä ja insinöörinä Cooper saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Hän pääsee osaksi Nasan tiimiä - lennolle - joka on uhkarohkea riski ja se saattaa merkitä itsemurhaa, mutta myös uutta alkua. Vaikka avaruusohjelmat onkin virallisesti lopetettu, NASA on valmistellut professori Brandin johdolla tätä salaista lentoa. Tarkoitus on matkustaa lähelle Saturnusta ja hypätä siellä madonreiän kautta toiseen galaksiin ja löytää ihmiskunnalle uusi asuinplaneetta. Lentoa Brandin tyttären Amelian kanssa johtava Cooper jättää vastahakoisesti lapsensa pelastaakseen näiden ja satojen miljoonien muiden tulevaisuuden.

Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan "poiminnaksi", arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Cobbin ja hänen tiiminsä tehtävänä ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

Brooklynin naapuruston ystävällinen Spider-Man sinkotuu yhdessä Gwen Stacyn kanssa halki multiversumin, missä hän ohtaa olemassaoloaan suojelevat Hämähäkki-ihmiset. Mutta kun sankarit riitelevät kuinka käsitellä tätä uutta uhkaa, joutuu Miles vastakkain muita Hämähäkkejä vastaan ja hänen on määriteltävä uudelleen, mitä sankarina oleminen tarkoittaa, jotta hän voi pelastaa ihmiset, joita hän rakastaa eniten.

Toisen maailmansodan aikaan teoreettinen fyysikko J. Robert Oppenheimer saa tehtäväkseen luoda Yhdysvalloille uuden superaseen, atomipommin, jolla sota voitaisiin lopettaa yhdellä räjäytyksellä. Vuonna 1943 perustettu Manhattan-projekti Los Alamosin salaisessa laboratoriossa johti ydinaseen ensimmäisen testaamiseen Alamogordossa. 16. heinäkuuta 1945 toteutettu Trinity-ydinkoe oli luokassaan ensimmäinen, ja siitä alle kuukausi myöhemmin Yhdysvallat tiputtivat kaksi kohtalokasta ydinpommia Hiroshimaan ja Nagasakiin 6. ja 9. elokuuta päättäen käytännössä toisen maailmansodan. Kun Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtaja Lewis Straussin matkaa kohti senaattia ja yhä suurempaa valtaa kylmän sodan alkaessa, Oppenheimer ymmärtää olevansa osaltaan vastuussa ydinasevarustelusta ja ihmiskuntaa uhkaavasta mahdollisesta ydinsodasta. Uransa loppupuolella naiivina idealistina hän joutuu vielä keskelle oikeussalidraamaa, poliittisen valtapelin ja juonittelun kynsiin.

Masentunut, television ja mitä erilaisimpien dieettien orjuuttama äiti ja hänen nopean rikastumisen toivossa elävä heroinistipoikansa luovat omaperäisen ja järkyttävän välähdyksen elämästä amerikkalaisen suurkaupungin sykkeessä. Unelmat sortuvat ja rakentuvat yhä uudelleen, kaikki on kaupan.

On vuosi 2019. Eläkkeellä oleva poliisi Rick Deckard kutsutaan jahtaamaan geenimanipulaation tuloksena syntyneitä ihmisen näköisiä ja kaltaisia robotteja, replikantteja. Futuristiseen maailmaan ja Los Angelesiin sijoitettu monitasoinen trilleri ja tieteiselokuva pohtii monia kysymyksiä - kuten sitä, mitä on olla ihminen.

Luke Skywalker ja prinsessa Leia joutuvat matkustamaan Tatooinelle ja soluttautumaan Jabba the Huttin, galaksin vastenmielisimmän rikollisen, viheliäiseen tukikohtaan vapauttaakseen Han Solon. Jälleen yhdessä, kapinalliset liittoutuvat Ewokki-heimon kanssa valmistuessaan taisteluun Imperiumia vastaan Endorin metsäkuussa. Samaan aikaan Keisari ja Darth Vader kehittävät keinoa käännyttää Luke pimeän puolelle, kun taas Luke on päättänyt vakaasti herättää isässään Jedin uudestaan henkiin. Galaktinen sisällissota kulmioituu lopputaisteluun, kun kapinalliset kokoontuvat hyökkäämään haavoittuvaiseen ja keskeneräiseen, toiseen Kuolemantähteen - yhteenotossa, joka tulee ratkaisemaan galaksin kohtalon.

Dekkarikirjoillaan omaisuuden luonut varakas Harlan Thrombey on löytynyt huoneestaan kurkku auki viillettynä perhejuhlien jälkeisenä aamuna. Jäljet viittaavat itsemurhaan, mutta paikalle saapunut mestarietsivä Benoit Blanc ei ole vakuuttunut tarjotusta selityksestä. Pikaisten kuulustelujen jälkeen vaikuttaisi siltä, että useammalla perheenjäsenellä on ollut syynsä patriarkan pyyhkimiseen pois elävien kirjoista. Totuus alkaa hiljalleen hahmottua henkilöstä, joka viimeisenä oli Thrombey kanssa tekemisissä - miehen hoitajana toiminut toisen polven maahanmuuttaja Marta Cabrera. Thrombeyn viisi-kuusikymppiset lapset ja näiden lapset ovat lähinnä hänen avulla menestyneitä ketkuja ja nyt vaurauksissa ja etuuksissa kylvetetty jälkipolvi on valmis haalimaan menestyksen hedelmät itselleen. Kun kaikki ei menekään odotusten mukaisesti, alkaa taistelu omasta paikasta perinnönjaossa käydä kuumana. Etuoikeutettujen asema ei ole valmis kyseenalaistuksille, varsinkaan heidän itsensä toimesta.

Tarina kietoutuu kahden sähköyhtiössä työskentelevän monsterin – Matias "Masi" Pallopään ja Tarmo "Tare" Karvasen (englanniksi Mike Wazowski ja James P. Sullivan) – ympärille, jotka ovat yhtiön ylivoimaisesti tuotteliaimmat pelottelijat. Lasten pelottelu vaatii kuitenkin monstereilta paljon rohkeutta, sillä lasten kosketuksen kuvitellaan olevan myrkkyä hirviöille. Kateellinen ja kiero toiseksi paras pelottelija Räähkä Poks (englanniksi Randall Boggs) ei kaihda keinoja sähköntuotannon uudistamiseksi. Eräs pieni lapsi pääsee vahingossa Monsterilaan. Lopuksi lapsi kuitenkin saadaan takaisin omaan kotiinsa, ja pelottelun sijaan naurusta aletaan tuottaa energiaa, sillä se on viisi kertaa tehokkaampaa.

Lontooseen kotiutunut amerikkalainen Mickey Pearson on kasvattanut omin käsin kaupungin tuottoisimman marihuana-imperiumin. Kun sana leviää, että Pearson haluaa pistää liiketoimintansa lihoiksi ja häipyä bisneksestä lopullisesti, alamaailmassa käynnistyy juonittelun, kieroilun, lahjonnan ja kiristyksen vyyhti hänen omaisuutensa kaappaamiseksi.

Erään teorian mukaan ihminen on parhaimmillaan hallittu määrä alkoholia veressään, se on yleiselle hyvinvoinnille terveellisempää kuin raittius. Neljän miehen ystäväporukka, kaikki leipääntyneitä lukion opettajia, päättää kokeilla kiehtovan teorian toimivuutta käytännössä kuvitellen sen parantavan elämänlaatuaan. Lasillinen viiniä pistää luovuuden liikkeelle ja tekee keskusteluista liukkaampia, joten miehet päättävät tissutella tasaisesti nimenomaan työajalla. Alkoholi notkistaa keski-ikäisten miesten jähmeän olemuksen ja siivittää urautuneet ajatukset uusiin sfääreihin - ja ehkä annoksia voisi lisätä. Aluksi testi meneekin hyvin, mutta ajan kuluessa alkaa tapahtumaan rankkoja asioita ja ihmiskokeella on koskettavat ja kohtalokkaammat seurauksensa.

Halvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully lähetetään Pandoralle suorittamaan haastavaa tehtävää. Koska Pandoran ilmakehä on ihmiselle myrkyllistä, kloonataan Jake avatar-kehoon, joka on sekoitus ihmis-DNA:ta ja planeetan paikallisen navi-heimon DNA:ta. Jake saa kloonauksen myötä myös liikuntakykynsä takaisin. Pandoralla Jake löytää harvinaislaatuisen kauniin, mutta myös vaarallisen maailman. Hän tutustuu viehättävään navi-neitoon, ja suhde tähän muuttaa kaiken. Pikkuhiljaa Jake lunastaa paikkansa navi-yhteisössä ja huomaa kotiutuneensa heidän maailmaansa. Tehtävän päättyessä Jake joutuu vaikeiden valintojen eteen. Hänen täytyy johtaa taistelua ihmiskunnan pelastamiseksi - mutta omiaan vastaan.

Nuori Peter Parker totuttelee uuteen identiteettiinsä hämähäkinverkkoja viskovana supersankarina. May-tätinsä kanssa asuva Peter palaa kotiin yhä innoissaan kokemuksestaan Avengersien kanssa. Uuden mentorinsa Tony Starkin valvovan silmän alla Peterin paluuta tavalliseen arkeen häiritsevät vain hänen haaveensa todistaa olevansa muutakin kuin vain ystävällinen koko naapuruston Spider-Man. Peter on kyllästynyt ottamaan kiinni pelkkiä pikkunäpistelijöitä ja pyörävarkaita, ja etsii jotain isompaa, koska edes Iron Man ei tunnu löytävän aikaa tylsistyneelle teinipojalle. Mahdollisuus suurempaan suupalaan tulee vastaan, kun asekauppias Adrian Toomes, eli Korppikotka, aiheuttaa tuhoa New Yorkissa varastamalla maan ulkopuolista teknologiaa ja myymällä siitä valmistettuja tee-se-itse-aseita. Peter sotkeutuu Korppikotkan suunnitelmiin ja sekoittaa samalla myös opiskelijaelämänsä melko pahasti - kaikki mikä on Peterille tärkeää joutuu vaaraan.

Urhea teinityttö Enola Holmes etsii kadonnutta äitiään, päihittää etsivätaidoillaan jopa isoveljensä Sherlockin ja auttaa karkumatkalla olevaa lordia.

Freddy on saanut työpaikan varastosta, jota Frank esittelee hänelle. Myöhemmin Frank kertoo Freddylle kauhuklassikko Night of the Living Deadin perustuvan tositapahtumiin, jossa kaikki sai alkunsa eräästä kemikaalista, joka herätti kuolleet eloon. Hän myös kertoo, että ruumiit vietiin varastoon, jossa he ovat töissä. He lähtevät katsomaan niitä, mutta siellä oleva kemikaali alkaa vuotaa ja he menettävät tajuntansa. Samaan aikaan joukko Freddyn ystäviä ovat hakemassa häntä töistä. He päättävät mennä läheiselle hautausmaalle juhlimaan. Frank ja Freddy heräävät ja tajuavat yhden ruumiin heränneen eloon. He kutsuvat paikalle johtajansa Burtin ja yhdessä he kolme onnistuvat viemään ruumiin tuhkattavaksi Burtin parhaan ystävän, Ernien luo. Tuhkauksessa kuitenkin vapautuu kemikaalia ilmaan, josta se leviää sadepilveen. Alkaa sataa, ja sen seurauksena kaikki hautausmaalla olevat ruumiit heräävät eloon. Ruumiit alkavat jahdata Freddyn ystäviä ja muita.

The Amazing Spider-Man kertoo koulussa syrjitystä nuoresta Peter Parkerista, joka on jäänyt lapsena omilleen ja jonka ovat kasvattaneet hänen Ben-setänsä ja May-tätinsä. Monien muiden teini-ikäisten tavoin myös Peter yrittää pohtia, kuka hän oikein on ja miten hänestä on tullut sellainen kuin hän on. Peterin kouluaikojen ensimmäinen ihastus on Gwen Stacy, jonka kanssa hän ottaa haparoivia askeleita rakkauden, luottamuksen ja salaisuuksien maailmaan. Kun Peter löytää salaperäisen salkun, joka on kuulunut hänen isälleen, hän ryhtyy selvittämään vanhempiensa katoamista – jäljet johtavat Oscorpiin ja hänen isänsä entisen työtoverin tri Curt Connorsin laboratorioon. Kun Spider-Man joutuu törmäyskurssille Connorsin alter egon Liskon kanssa, Peter joutuu tekemään koko elämänsä mullistavia päätöksiä voimiensa käyttämisestä, ja niin hänen kohtalokseen tulee nousta todelliseksi supersankariksi.

Kauppaliitto uhkaa rauhanomaista Naboo-planeettaa, jolloin jediritarit Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi lähetetään neuvottelemaan tilanteesta. Siitä käynnistyy huikea seikkailu, jonka tuoksinassa jedit tutustuvat kuningatar Amidalaan ja nuoreen Anakin Skywalkeriin, jolla on merkittävä rooli koko kaukaisen galaksin tulevaisuudessa.

Majuri Ronan Jackson, Israelin puolustusvoimien taitava taistelulentäjä ja Yhdysvaltojen senaattorin poika ammutaan alas hänen lentäessään Syyrian ilmatilan läpi. Selviydyttyään ihmeen kaupalla syöksystä Hizbollahin joukot ottavat Jacksonin vangikseen. Jarhead: Law of Return on kiehtova ja voimakas tarina täynnä tinkimätöntä toimintaa ja seuraa kersantti Dave Floresin johtamaa eliittisotilasjoukkoa heidän vaarantaessaan elämänsä, kun he yrittävät pelastaa liittolaista, jota eivät ole koskaan tavanneet.

Back from a tour of duty, Kelli struggles to find her place in her family and the rust-belt town she no longer recognizes.

Boothnath vows to redeem himself when spirits tease him, and searches for a child to terrify. He befriends Akhrot, a slum kid, and helps him take on the country's most powerful politician.