Nuori ja menestyksekäs pankkiiri Andy tuomitaan elinkautiseen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta. Hän kohtaa vankilassa brutaalin todellisuuden, mutta myös odottamattoman voimakkaan ystävyyden, joka voisi murtaa muureja. Andy alkaa hiljalleen kaapia suunnitelmaa, jonka myötä kaikki olisi taas hyvin. Aikaa ja kärsivällisyyttä se kuitenkin vaati ja apua Rita Hayworthilta.

Jules Winnfield ja Vincent Vega ovat palkkamurhaajia, jotka ovat hakemassa työnantajaltaan, mafiapomo Marsellus Wallacelta varastettua salkkua. Butch Coolidge on ikääntyvä nyrkkeilijä, jolle Wallace maksaa seuraavan ottelun häviämisestä. Näiden ilmeisesti toisiinsa liittymättömien ihmisten elämät punoutuvat yhteen muodostaen sarjan hauskoja, outoja ja aiheettomia tapahtumia.

Mafiaveljet kertoo New Yorkin järjestäytyneestä rikollisuudesta kolmelta vuosikymmeneltä, aina 1950-luvulta lähtien. Se perustuu Nicholas Pileggin kirjaan Wiseguy, joka on entisen gangsterin, Henry Hillin, elämäkerta. Henry Hill on nuori brooklynlaispoika, jonka haaveena on aina ollut tulla gangsteriksi. Hänen unelmansa toteutuvat, kun hän pääsee paikallisten mafiosojen juoksupojaksi. Iän ja taitojen karttuessa hän pääsee sisäpiiriin ja tutustuu Jimmy Conwayhin sekä Tommy DeVitoon, joiden kanssa hän tekee ryöstöjä ja murhia ympäri New Yorkia. Vuosien varrella Henrystäkin alkaa muodostua isokin kiho. Hillin rikollisura päättyi, kun hän säästyäkseen huumekauppatuomiolta ja välttääkseen kumppaniensa koston ryhtyi hallituksen todistajaksi.

American History X on syvältäkouraiseva ja ajatuksia herättävä draama rasismin vaikutuksesta. Se kertoo eräästä nuoresta miehestä, Derekistä, joka houkutellaan mukaan valkoisten ylivaltaa ajavaan ryhmään. Hän purkaa vihansa tappamalla ja joutuu vankilaan. Päästyään pois Derek on muuttunut mies ja hänen ainoa ajatuksensa on veljensä pelastaminen.

Vakavasti sairas Prinssi Ashitaka on matkalla kauas itään etsimään parannusta villisikajumalan langettamaan kiroukseen, mutta joutuu yllättäen keskelle metsän eläinten ja raudan takomiseen erikoistuneen Tataraban klaanin välistä sodankäyntiä. Esiteollinen kaivosyhteisö on vallannut metsää, jota uhkaa kuolema hyväksikäyttäjien kynsissä. Ashitaka kohtaa sotatantereella Sanin eli Prinsessa Mononoken, susien kasvattaman ihmislapsen, joka johtaa metsäneläinten laumoja. Taistelun ohessa Ashitaka törmää salaperäiseen joukkioon, joka haluaa tappaa peurajumala Shishi-Gamin, koska uskoo siten saavuttavansa kuolemattomuuden. Samainen Shishi-Gami on ainoa, joka pystyy vapauttamaan Prinssin kirouksesta. Ashitaka joutuu pulmalliseen välikäteen ja rauhanrakentajan asemaan.

Omalaatuinen keksijä on tehnyt autostaan aikakoneen. Vempainta kokeileva teinipoika joutuu 1950-luvulle, vanhempiensa nuoruuteen. Menneisyyden kulkuun ei pitäisi puuttua, mutta mikä neuvoksi, kun oma äiti ihastuu tulevaan poikaansa ja hylkää miehen, josta pitäisi tulla pojan isä?

Byrokraatti Watanabe, käy sairaalassa vatsavaivojen takia. Lääkäri ottaa röntgenkuvat ja havaitsee, että Watanabella on syöpä ja vain kuusi kuukautta elinaikaa. Tiedon järkyttämä Watanabe päättää elää loppuelämänsä täysillä.

Dae-su on viettänyt viimeiset 15 vuotta vangittuna hänelle räätälöidyssä sellissä, tietämättä lainkaan syytä tuomiollensa. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Ketä hän on loukannut? Kuka on kaiken takana? Ja miksi hänen nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen vapautetaankin hetkeksi, etsimään syy kaikkeen?

Mikä on maailman kauhein asia? Onko se hirviömäinen avaruusolento? Vai tappava kulkutauti? Vai pelko, että rakas ja turvallinen ihminen - ehkäpä perheenjäsen - osoittautuukin murhanhimoiseksi mielipuoleksi? Jack Torrance ottaa hoidettavakseen hienon, mutta eristyksissä olevan Overlook Hotellin talven ajaksi. Hänen mukanaan tulevat vaimo ja pieni poika. Torrance ei ole koskaan aiemmin ollut hotellissa - vai onko? Vastaus löytyy aavemaisesta mielipuolisuuden puuskasta.

Loistavan näyttelijäkaartin avulla tehty Stanley Kubrickin eeppinen sotaelokuva kuvaa Vietnamin sotaa ja sitä edeltävää, ihmisarvoa alentavaa koulutusvaihetta, jolla yritetään muovata tavallisista nuorukaisista ammattimaisia tappajia. Joker, Animal Mother, Gomer, Eightball ja Cowboy joutuvat kovakouraisen kouluttajan johtamalle helvetilliselle alokasleirille, jolla heitä kohdellaan kuin he olisivat matoja, saastaa tai jotain vieläkin alhaisempaa. Toiminta on raakaa, tarinaa kerrotaan mitään säästelemättä ja dialogi on maustettu pisteliäällä huumorilla. Ankaralta alokasleiriltä Hue Cityn taistelujen kauhuihin, Full Metal Jacket on filmaattinen täysosuma.

Koskettavassa ja käänteentekevässä trillerissä Jeanne ja Simon saavat notaarilta heidän äitinsä testamenttaamat kaksi kirjekuorta - toinen heidän kuolleeksi luullulle isälleen ja toinen heidän veljelleen, jonka olemassaolosta sisaruksilla ei ollut mitään tietoa. Pala palalta heidän rohkean äitinsä tarina sekä kirjekuorien vastaanottajien kohtalot alkavat hahmottua. Kantapään kautta sisarukset löytävät polttomerkatun perintönsä...

Uurastettuaan vuosisatoja ypöyksin siinä tehtävässä, mihin se oli alun perin rakennettu, WALL-E (lyhenne sanoista Wattipää Automaatti Likasyöppö Lastari - Ekokone) löytää elämälleen uuden tarkoituksen (krääsän keräämisen lisäksi), kun se tapaa viehättävän etsintärobotin nimeltä EVA. EVA hoksaa pian, että WALL-E on huomaamattaan keksinyt ratkaisun, jolla voidaan pelastaa planeetan tulevaisuus, ja kiiruhtaa kertomaan uutisen ihmisille (jotka ovat kärsimättömästi odottaneet sanaa siitä, olisiko kotiin jo turvallista palata). Samaan aikaan WALL-E etsii EVA:a ympäri galaksia ja tulee käynnistäneeksi yhden elokuvahistorian jännittävimmistä ja mielikuvituksellisimmista seikkailukomedioista.

Ei kummituksia ole olemassa! Niinhän kaikki luulivat, mutta yhtäkkiä kaupunki olikin niitä täynnä! Pieniä, ilkeitä ja suuria ja vähemmän ilkeitä. Vihreitä, inhottavia, lihavia ja limaisia. Aaveet uhkaavat vallata koko kaupungin. Ainoa pelastus on hälyttää apuun maailman hulluimmat aaveiden metsästäjät, Ghostbusters, Haamujengi.

Kahdeksanvuotias Kevin jää vahingossa kotiin, kun hänen muu perheensä lähtee kiireessä joulunviettoon. Kevinin uusi, makea elämä on kuitenkin uhattuna, sillä kaksi konnaa alkavat katsella pikkupojan asumaa taloa sillä silmällä… Pystyykö Kevin puolustamaan kotiaan murtovarkaita vastaan? Ainakin tiedossa on hulvattoman hauskoja hetkiä Kevinin villin ansa-arsenaalin parissa!

David Lynchin ensimmäinen ohjaustyö on hänen omituisista elokuvistaan kenties omituisin ja kertoo teollisuuskaupungin painajaismaisissa maisemissa elävästä miehestä, hänen tyttöystävästään ja heidän mutanttilapsestaan.

Ryan Stone on lahjakas lääkintäupseeri ensimmäisellä sukkulalennollaan konkariastronautti Matt Kowalskyn kanssa, joka taas johtaa viimeistä lentoaan ennen eläkkeelle jäämistä. Katastrofi iskee kuitenkin rutiininomaisella avaruuskävelyllä. Kun sukkula tuhoutuu, Stone ja Kowalsky jäävät tyystin oman onnensa nojaan — pimeyden syövereitä kohti leijaillessaan he eivät ole kiinni missään muualla kuin toisissaan. Painostava hiljaisuus kertoo, että yhteys maahan on lopullisesti menetetty... ja sen mukana kaikki toivo pelastumisesta. Pelon vaihtuessa paniikkiin jokainen hengenveto kuluttaa jo ennestään rajallisia happivaroja. Kenties viimeinen toivo kotiinpääsystä onkin matkaaminen yhä syvemmälle avaruuden pelottavaan syleilyyn.

Three teenagers are confined to an isolated country estate that could very well be on another planet. The trio spend their days listening to endless homemade tapes that teach them a whole new vocabulary. Any word that comes from beyond their family abode is instantly assigned a new meaning. Hence 'the sea' refers to a large armchair and 'zombies' are little yellow flowers. Having invented a brother whom they claim to have ostracized for his disobedience, the uber-controlling parents terrorize their offspring into submission.

Charlotte Gainsbourg ja Willem Dafoe ovat pääosissa elokuvassa Antichrist. He esittävät surevaa pariskuntaa, jotka vetäytyvät metsämökilleen toivoen että paluu Eedeniin voisi korjata heidän särkyneet sydämensä ja säröilevän avioliittonsa. Luonto vie asiat kuitenkin omaan suuntaansa ja tilanne huononee entisestään.

A popular and beautiful politician plans to expose the evil-doings of a multinational corporation. Hoping to silence her, the corporation's top executives decide to hire the most incompetent detective they can find to act as her bodyguard.