Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan "poiminnaksi", arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Cobbin ja hänen tiiminsä tehtävänä ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

New Yorkiin sijoittuva elokuva kertoo taksikuskiksi ryhtyneestä yksinäisestä Vietnamin sodan veteraanista. Ahdistunut, yksinäinen ja uneton Travis Bickle ajaa öisin taksia New Yorkin pahamaineisimmilla alueilla. Joka yö hän tapaa toinen toistaan oudompia ihmisiä. Valoa Travisin elämään tuovat kaunis Betsy, johon Travis on ihastunut, sekä huonoille teille ajautunut 12-vuotias Iris, jonka hän haluaa hinnalla millä hyvänsä pelastaa sutenöörin kynsistä. Elokuva keskittyy ihmisen eristäytyneisyyteen ja vainoharhoihin sekä haluun kaupungin saastan ja likaisuuden poistamisesta.

Toisen maailmansodan aikaan teoreettinen fyysikko J. Robert Oppenheimer saa tehtäväkseen luoda Yhdysvalloille uuden superaseen, atomipommin, jolla sota voitaisiin lopettaa yhdellä räjäytyksellä. Vuonna 1943 perustettu Manhattan-projekti Los Alamosin salaisessa laboratoriossa johti ydinaseen ensimmäisen testaamiseen Alamogordossa. 16. heinäkuuta 1945 toteutettu Trinity-ydinkoe oli luokassaan ensimmäinen, ja siitä alle kuukausi myöhemmin Yhdysvallat tiputtivat kaksi kohtalokasta ydinpommia Hiroshimaan ja Nagasakiin 6. ja 9. elokuuta päättäen käytännössä toisen maailmansodan. Kun Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtaja Lewis Straussin matkaa kohti senaattia ja yhä suurempaa valtaa kylmän sodan alkaessa, Oppenheimer ymmärtää olevansa osaltaan vastuussa ydinasevarustelusta ja ihmiskuntaa uhkaavasta mahdollisesta ydinsodasta. Uransa loppupuolella naiivina idealistina hän joutuu vielä keskelle oikeussalidraamaa, poliittisen valtapelin ja juonittelun kynsiin.

Kun yliopistobändin laulaja eroaa yhtyeestä, heitä pubikeikalla katsomassa ollut Sansibarissa syntynyt Farrokh Bulsara menee esittelemään bändille laulutaitojaan. Bändin jäsenet vakuuttuvat ja Farrikhista tulee yhtyeen uusi laulaja - ja loppu onkin historiaa. Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. Yhtyeen voitokas paluu kulminoitui ikoniseen esiintymiseen Live Aid -konsertissa 1985. Queenin perintö inspiroi kaikkia unelmoijia, ulkopuolisia ja musiikkia rakastavia tänäkin päivänä. Queenin jäljellä olevat alkuperäisjäsenet, kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat toimineet elokuvan tuottajina, joten kyseessä on eräänlainen virallinen bändielämäkerta.

Korean pääkaupungista Soulista käynnistynyt zombiepidemia on levinnyt ympäri Korean niemimaan. Äveriäs työnarkomaani ja eronnut perheenisä Seok-wu astuu erikoisnopeaan KTX-junaan viedäkseen nuoren tyttärensä Su-anin Busanin rannikkokaupunkiin tapaamaan tämän äitiä ja matkan pitäisi taittua reilussa tunnissa. Verenhimoiset elävät kuolleet muuttavat kuitenkin junan henkiinjäämiskamppailun näyttämöksi ja raivopäisten zombien laumat tuovat monta veristä mutkaa matkaan. Kuka pelastuu vai pelastuuko kukaan?

Mark Watney on mukana astronauttien ryhmässä, joka on Marsissa suorittamassa Nasan Ares III -tehtävää. Avaruusmyrskyssä Watney eksyy ja hänen luullaan kuolleen. Muut ryhmän jäsenet lähtevät paluumatkalle ja Watney jää yksin punaiselle planeetalle. Kun ruokaa on vain kuukaudeksi ja pelastajia täytyy odotella kenties vuosia, niin Watney joutuu miettimään luovia ratkaisuja turvatakseen ravinnonsaantinsa. Onneksi hänellä on kasvitieteilijän koulutus. Marsin pinnalla minkään ei pitäisi kasvaa, mutta neuvokas Watney rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen, jossa hän yrittää kasvattaa perunaa. Ravinnonsaanti näyttää ratkeavan ainakin hetkeksi, mutta varsinainen ongelma on isompi. Watney on edelleen jumissa Marsissa, mutta luottaa kekseliäisyyteensä löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa. Lopulta hänet huomataan Maassa ja NASAn kansainvälinen tiimi tiedemiehiä alkaa tekemään väsymättä töitä tuodakseen tämän yksinäisen ”marsilaisen” kotiin.

Lontooseen kotiutunut amerikkalainen Mickey Pearson on kasvattanut omin käsin kaupungin tuottoisimman marihuana-imperiumin. Kun sana leviää, että Pearson haluaa pistää liiketoimintansa lihoiksi ja häipyä bisneksestä lopullisesti, alamaailmassa käynnistyy juonittelun, kieroilun, lahjonnan ja kiristyksen vyyhti hänen omaisuutensa kaappaamiseksi.

Vuonna 2045 todellinen maailma on karu paikka. Wade Watts tuntee todella elävänsä vain paetessaan OASISiin, moderniin virtuaaliseen universumiin, jossa valtaosa ihmiskunnasta viettää päivänsä. OASISissa voit mennä minne vain, tehdä mitä vain ja olla kuka vain - rajana on vain oma mielikuvituksesi. OASISin loi nerokas, mutta omalaatuinen James Halliday, joka jätti koko suunnattoman omaisuutensa ja OASISin täyden hallinnan suunnittelemansa kolmiosaisen kilpailun voittajalle. Kun Wade virtuaalinimeltään Parzival, onnistuu läpäisemään ensimmäisen haasteen, hän saa peräänsä pahamaineisen IOI-yhtiön, joka tahtoo OASIS:in pumpatakseen sen täyteen mainoksia. Wattsilla on onneksi apunaan ystäviä, jotka haluavat estää IOI:n kätyreitä ja sen häikäilemätöntä johtajaa toteuttamasta suunnitelmiaan. Wade ja hänen ystävänsä - niin kutsutut Yläviitoset - heittäytyvät universumiin täynnä mysteereitä ja vaaroja pelastaakseen OASISin.

Kuningatar Annen ja hänen läheisen ystävänsä Lady Sarahin välejä uhkaa uusi palvelija, joka punoo juonen palatakseen aristokraattisille juurilleen. Elokuva sijoittuu 1700-luvun Englantiin.

Läheisensä menettänyt Deadpool masentuu ja yrittää tuloksetta itsemurhaa. X-Menit yrittävät värvätä entisen supersotilaan riveihinsä, mutta epäonnistuneen tehtävän jälkeen Deadpool passitetaan supervankilaan, jossa hän päätyy Russelin, kostonhimoisen teinimutantin, isähahmoksi. Tulevaisuudesta saapuva aikamatkaajakyborgi Cable koettaa tappaa Russelin, eikä Deadpool voi tätä sulattaa. Ehkä Russelin tulevaisuudessa on jotain mitä pitää suojella. Niinpä Deadpool kokoaa oman mutanttijenginsä suojelemaan Russelia. Nyt Deadpoolin on keskitettävä ajatuksensa ystävyyteen, perheeseen ja sankaruuden syvimpään olemukseen. Samaan hengenvetoon on tietysti piestävä kaikki poikkiteloin asettuvat, sillä joskus oikeudenmukaisuuden toteutuminen vaatii kyseenalaisten keinojen käyttämistä.

Järisyttävässä trilerissä perheen on elettävä täydellisessä hiljaisuudessa, sillä heitä uhkaavat äänen perusteella metsästävät olennot. Evelyn ja Lee tietävät, että hilaisinkin kuiskaus voi aiheuttaa kuolemaa, joten he ovat päättäneet löytää tavan suojella lapsiaan hinnalla millä hyvänsä etsiessään epätoivoisesti tapaa taistella olentoja vastaan.

Kiovan oopperataloon tehdään terrori-isku, ja hyökkääjien mukaan on soluttautunut CIA-agentti. Oopperan katsomossa tapahtuu omituinen ilmiö, jossa aika tuntuu kääntyvän taaksepäin. Isku epäonnistuu ja operaation jälkeen agentti kohtaa salaisen organisaation, joka jäljittää materian ajassa taaksepäin liikkumisen, inversion, mahdollistavaa teknologiaa hallitsevaa venäläistä asekauppiasta Andrei Satoria. Satorin vaimon Katin kautta miehen suunnitelmien jäljille pääsevä agentti pyrkii estämään niiden toteutumisen maailmanlaajuiset seuraukset kollegansa Neilin kanssa. Agentin maailma mullistuu radikaalisti - inversioteknologia avulla voi vaikuttaa materian epätavalliseen käyttäytymiseen ja ajan manipuloimiseen, mikä saattaa avata lukuisia ovia edessä, eivätkä ne kaikki välttämättä ole hyviä. Kun tilanne lähtee kärjistymään ja panokset nousevat mittaviksi, protagonisti ajautuu hyvin edistyksellisen toimintakaavan armoille, joka saattaa joko pelastaa tai tuhota tuntemamme maailman hetkessä.

John Waters' first sixteen-millimetre film, about a deranged nanny who kidnaps young girls and forces them to 'model themselves to death' in front of her boyfriend and their crazed friends. It was never shown commercially.

Kun Will Salasia syytetään perusteettomasti murhasta, täytyy hänen keksiä tapa kaataa järjestelmä, jossa aika on rahaa kirjaimellisesti ja jossa rikkaat voivat elää ikuisesti ja köyhät, kuten Will, joutuvat kerjäämään, lainaamaan ja varastamaan muutamia minuutteja kerrallaan selvitäkseen hengissä seuraavaan päivään...

Robert McCallista on tullut ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen aputarvitsevien puolustaja, joka yrittää siinä sivussa elää normaalia elämää ja lukea kirjallisuuden klassikoita. Hänen uusi työnsä eläkeläisten lyft-kuskina mahdollistaa useiden hädässä olevien ihmisten kohtaamisen. Kun McCallin entinen CIA-kollega ja paras ystävä Susan Plummer murhataan, hän ajautuu henkilökohtaisemmalle kostoretkelle, jossa vastassa ovat rikollisten lisäksi korruptoituneet agentit.

Beverly is the perfect happy homemaker, along with her doting husband and two children, but this nuclear family just might explode when her fascination with serial killers collides with her ever-so-proper code of ethics.

Meren pohjassa oleva valtameritutkijoiden tutkimusalus joutuu mystisen maanjäristyksen ravistelemaksi. Nyt heidän on päästävä turvaan ennen kuin alus sortuu kokonaan.

Ensimmäinen vain aikuisille tehty pitkä animaatioelokuva - kertoo nakkimakkarasta, joka johdattaa ryhmän supermarketin tuotteita matkalle kohti perimmäistä totuutta niiden olemassaolosta ja siitä, mitä todella tapahtuu sen jälkeen kun ne poimitaan supermarketin hyllyltä…

Chucky on kuollut. Niin myös hänen puolisonsa Tiffany. Mutta heidän jälkeläisensä elää. Glen-poika on matkalla Hollywoodiin, jossa aiotaan tehdä elokuva hänen vanhempiensa psykopaattisista edesottamuksista. Mutta Gleniä ei kiinnosta mikään heijastus valkokankaalla: hän haluaa perheensä takaisin oikeasti. Ja joskus käy niin, että kaikkein hartaimpiin toiveisiin vastataan. Mutta onko maailma valmis kohtaamaan tuon varsin erilaisen ydinperheen… Tappajanukke Chucky on Palannut! Hänen mielitiettynsä, Tiffany elokuvasta Bride of Chucky, seisoo hänen rinnallaan, valmiina valloittamaan Hollywoodin. Chucky haluaa opettaa pojalleen silmittömän massamurhaamisen salat - onko hentomieli Glenissä ainesta isäukon verisiä jalanjälkiä seuraamaan?

Johnny is a successful banker with great respect for and dedication to the people in his life, especially his future wife Lisa. The happy-go-lucky guy sees his world being torn apart when his friends begin to betray him one-by-one.