Mafiaveljet kertoo New Yorkin järjestäytyneestä rikollisuudesta kolmelta vuosikymmeneltä, aina 1950-luvulta lähtien. Se perustuu Nicholas Pileggin kirjaan Wiseguy, joka on entisen gangsterin, Henry Hillin, elämäkerta. Henry Hill on nuori brooklynlaispoika, jonka haaveena on aina ollut tulla gangsteriksi. Hänen unelmansa toteutuvat, kun hän pääsee paikallisten mafiosojen juoksupojaksi. Iän ja taitojen karttuessa hän pääsee sisäpiiriin ja tutustuu Jimmy Conwayhin sekä Tommy DeVitoon, joiden kanssa hän tekee ryöstöjä ja murhia ympäri New Yorkia. Vuosien varrella Henrystäkin alkaa muodostua isokin kiho. Hillin rikollisura päättyi, kun hän säästyäkseen huumekauppatuomiolta ja välttääkseen kumppaniensa koston ryhtyi hallituksen todistajaksi.

Maapallolla nähdään nälkää. Taudit ovat tuhonneet lähes kaikki viljakasvit, ja taivaanrannasta vyöryvä hiekkapöly tekee ilmasta vaikean hengittää. Ihminen ei enää kurkota tähtiin, vaan yrittää pelastaa lajinsa kuolevalla planeetalla. Cooper on maissitilaa viljelevää leski-isä, joka on entisessä elämässään työskennellyt NASAn palveluksessa. Entisenä lentäjänä ja insinöörinä Cooper saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Hän pääsee osaksi Nasan tiimiä - lennolle - joka on uhkarohkea riski ja se saattaa merkitä itsemurhaa, mutta myös uutta alkua. Vaikka avaruusohjelmat onkin virallisesti lopetettu, NASA on valmistellut professori Brandin johdolla tätä salaista lentoa. Tarkoitus on matkustaa lähelle Saturnusta ja hypätä siellä madonreiän kautta toiseen galaksiin ja löytää ihmiskunnalle uusi asuinplaneetta. Lentoa Brandin tyttären Amelian kanssa johtava Cooper jättää vastahakoisesti lapsensa pelastaakseen näiden ja satojen miljoonien muiden tulevaisuuden.

Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan "poiminnaksi", arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Cobbin ja hänen tiiminsä tehtävänä ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

Dae-su on viettänyt viimeiset 15 vuotta vangittuna hänelle räätälöidyssä sellissä, tietämättä lainkaan syytä tuomiollensa. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Ketä hän on loukannut? Kuka on kaiken takana? Ja miksi hänen nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen vapautetaankin hetkeksi, etsimään syy kaikkeen?

Yhteiskunnan hylkäämä, pakonomaisista naurukohtauksista kärsivä Arthur Fleck yrittää nousta suosituksi stand up -koomikoksi. Arthur yrittää selvitä raskaasta arjestaan käymällä terapiassa, tekemällä satunnaisia töitä ja huolehtimalla iäkkäästä äidistään. Kun Arthur kohtaa elämässään yhä uusia vastoinkäymisiä ja terapiakin säästösyistä lopetetaan, hän ajautuu lopulta väkivallan ja koston tielle. Arthurin psykoosin kasvaessa hänestä tulee Gothamin hulluin rikollinen ja sarjamurhaaja , Jokeri, eli ”Vitsailija”.

Kasvojen epämuodostumat ovat aiemmin estäneet August Pullmania menemästä tavalliseen kouluun, mutta aloittaessaan viidennen luokan hänestä tulee mitä odottamattomin sankari. Samalla kun Auggien perhe, luokkakaverit ja koko yhteisö kamppailevat myötätunnon ja hyväksynnän kanssa, Auggien epätavallinen matka yhdistää kaikki ja todistaa, ettei ole mahdollista sulautua joukkoon, kun on syntynyt erottumaan.

Talvella 1952 Iso-Britannian viranomaiset vastaanottivat ilmoituksen asuntomurrosta ja menivät matemaatikko, kryptoanalyytikko ja sotasankari Alan Turingin kotiin tutkimaan tapausta. Viranomaiset päätyivät pidättämään itse Turingin epäiltynä ”törkeästä säädyttömyydestä”. Syyte homoseksuaalisesta kanssakäymisestä johti tuomioon, joka lopulta mursi Turingin. Viranomaiset eivät tienneet syyttävänsä modernin tietojenkäsittelyn uranuurtajaa, joka oli maineikkaasti johtanut tiedemiehistä, kielitieteilijöistä, shakkimestareista ja tiedustelu-upseereista koottua sekalaista joukkoa, joka mursi Saksan laivaston Toisessa maailmansodassa käyttämän Enigma-salauslaitteen koodijärjestelmän. The Imitation Game on intensiivinen ja koskettava henkilökuva nerokkaasta, moniulotteisesta miehestä, joka hirvittävän paineen alla onnistui lyhentämään pitkää sotaa ja siten pelastamaan tuhansia ihmishenkiä.

Harry Potter saa 11 syntymäpäivänään tietää olevansa kahden voimakkaan velhon orpolapsi ja omaavansa itsekin taikavoimia. Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa Harry aloittaa elämänsä seikkailun. Hän oppii korkealentoisen pelin ja pelaa jännittävän shakkiottelun elävillä shakkinappuloilla kohdatakseen pimeän velhon, joka haluaa tuhota hänet.

Jack ja Rose löytävät toisensa "uppoamattoman" R.M.S. Titanicin neitsytmatkalla. Kun tuhoon tuomittu loistoristeilijä törmää hyisellä Pohjois-Atlantilla jäävuoreen, intohimoinen romanssi muuttuu henkiinjäämistaisteluksi.

Mia työskentelee elokuvastudion kahvilassa tarjoilijanaja unelmoi tähteydestä. Sebastian on jazz-pianisti, joka kapinoi tylsää musiikkia vastaan ja haaveilee oman jazz-ravintolan perustamisesta. Mian ja Sebastianin tiet kohtaavat kerta toisensa jälkeen ja he rakastuvat. Rakkauteen ilmestyy ryppyjä, kun Sebastianin bändi menestyykin odotettua paremmin ja pariskunta joutuu tekemään kompromisseja ja harkitsemaan omia unelmiaan. Nykyhetken Los Angelesin päivittäisestä elämästä kertova alkuperäismusikaali tutustuttaa unelmien tavoittelun iloihin ja suruihin.

Lähitulevaisuuden Los Angelesissa yksinäinen kirjoittaja luo suhteen nokkelaan ja herkkään tekoälyyn nimeltä Samantha.

In this filmed version of cult film director John Waters' popular one-man show, the Pink Flamingos and A Dirty Shame director takes the stage to discuss everything from his early influences, fondest career memories, and notorious struggles against the MPAA rating system. Part endearing memoir and part hilarious lecture, This Filthy World touches on everything from the insanity of contemporary pop culture to the director's unforgettable early collaborations with inimitable Pink Flamingos star Divine.

Lahjakas nuori pakoautokuski Baby on alansa huippu. Lääkkeenä pahaan tinnitukseen hän kuuntelee jatkuvasti musiikkia. Kun tien päälle löytyy oikea kappale, ei ratin takaa voisi löytyä parempaa kuskia. Kun hän tapaa unelmiensa tytön, Baby näkee tilaisuutensa tulleen jättää taakseen rikollinen elämä ja aloittaa alusta. Rikollisliigasta eroaminen ei käy niin helposti kuin hän oli kuvitellut. Babystä on tullut tärkeä osa vaihtuvaa rosvokoplaa ja pomo Doc ei anna hänen lähteä ennen kuin velat on maksettu. Babyn täytyy kantaa vastuu päätöksistään, kun tuhoon tuomittu keikka uhkaa hänen henkeään, rakkauttaan ja vapauttaan.

Toimittajan urasta haaveileva Andrea päätyy avustajaksi Runway-muotilehteen, jota palvottu ja pelottava Miranda Priestly johtaa rautaisin ottein. Andrean idealismi karisee nopeasti, kun hän yrittää selvitä pomon antamista tehtävistä, jotka tuntuvat välillä mahdottomilta. Mutta muodin edelläkävijöillä on myös etuja, joista tavikset voivat vain haaveilla.

Kesä 1963. 17-vuotias Baby on lomalla perheensä kanssa. Baby tutustuu komearaamiseen Johnnyyn, joka työskentelee tanssiopettajana paikallisessa lomahotellissa. Mutta tavanomaisen valssin ja rumban lisäksi lukujärjestyksessä on myös jotain aivan muuta: kuuma, sensuelli tanssi, joka on elämys koko vartalolle...

Hykerryttävässä draamakomediassa itselleen nimen "Lady Bird" antava Christine painii koulunsa jäykkien perinteiden, huolehtivaisten vanhempien, ensimmäisten sydänsurujen ja suurten tulevaisuudenhaaveiden ristipaineessa. Lady Bird on törmäyskurssilla vahvatahtoisen sairaanhoitajaäitinsä kanssa. Tämä tekee väsymättömästi töitä pitääkseen perheen pinnalla isän jäätyä työttömäksi. Molemmat ovat samasta puusta veistettyjä ja yhtä härkäpäisiä. 2000-luvun alkuun sijoittuva tarina kertoo koskettavasti ihmissuhteista, jotka muovaavat meitä, uskomuksista jotka määrittelevät meidät ja paikasta nimeltä koti, jonka merkitystä ei korvaa mikään.

Elisa ja hänen ystävänsä Zelda työskentelevät vuonna 1962 Pohjois-Amerikassa, valtion huippusalaisen tutkimuslaboratorion siivoojina. Elisa on puhekyvytön ja oman yksinäisyytensä vanki, mutta kun hän löytää Zeldan kanssa laboratorioon kätketyn salaisuuden, Elisan elämä muuttuu lopullisesti. Kiivasluonteinen agentti Strickland on tuonut laboratorioon Amazonin sademetsästä vangitun vesipedon, jota alkuperäisasukkaiden kerrotaan palvoneen jumalana. Vesiolento on ihmismäinen, mutta se ei pärjää kuivalla maalla. Strickland tekee sillä kokeita ja kiduttaa olennon lähes kuoliaaksi. Elisan ja olennon välille syttyy odottamaton rakkaustarina, jonka esteenä on vain agentti Strickland.

Ihmisten katseilta kätketyllä Themysciran soturinaisten asuttamalla paratiisisaarella amatsoniprinsessa Dianasta kasvatetaan ja koulutetaan huipputaistelijaa. Ihmisten maailmassa eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa. Sota eksyy vahingossa saarelle, kun brittiläinen vakoojaa Steve Trevor päätyy amatsonien maailmaan - saksalaiset perässään. Steven pitää päästä Lontooseen kertomaan tietojaan sodanjohdolle. Kuullessaan monien kansakuntien käymistä taisteluista ja viattomia tappavista moderneista aseista Diana vakuuttuu siitä, että asialla on amatsonien vihollinen, sodan jumala Ares. Idealistinen Diana päättää lähteä Stevenin mukaan Englantiin. Nuoren naisen mielestä hänen yksinkertainen velvollisuutensa on lähteä kotoa outoon maailmaan ja lopettaa sitä piinaava sota tappamalla Ares.

Avioerosta toipuvan Rachelin elämä on alkoholinhuuruista sumua ja riipivää yksinäisyyttä. Aina ei ollut näin. Pari vuotta sitten Rachelilla oli rakastava aviomies, kaunis talo ja työ. Murhe ja alkoholi veivät kaiken. Nyt Rachel viettää päivänsä matkaamalla junalla aamuin illoin lähiöstä New York Cityyn ja takaisin, viinaa juomapullostaan siemaillen, luullen huijaavansa ihmisiä ympärillään. Junan ikkunasta tuijottaessaan Rachel pakenee kuvitelmiinsa. Kiskot kulkevat hänen vanhojen kotikulmiensa vierestä. Välttääkseen näkemästä entistä kotiaan Rachel seuraa läheisen talon nuoren parin elämää kuvitellen heille täydellisen onnen. Kunnes eräänä päivänä Rachel näkee junasta jotain, joka voi tuhota tuon onnen. Kun Rachel kuulee tarkkailemansa naisen kadonneen, hän yrittää tuskaisesti muistaa, mitä todella on tapahtunut, mitä hän on nähnyt - ja tehnyt.

Kaksi kinastelevaa veljestä sinkoutuvat kauas pimeään avaruuteen pelatessaan kotinsa kellarista löytämäänsä mysteeristä peliä. Ihmeellisellä matkallaan heidän mukaansa liittyy haaksirikkoutunut astronautti, ja veljesten on selviydyttävä meteorisateista, vihamielisistä, liskomaisista avaruusolennoista, rakettimoottorilla varustetusta raivopäisestä robotista ja galaksien välisestä avaruustaistelusta. Elleivät he selvitä peliä ja saavuta Zathura-planeettaa, he saattavat jäädä loppuiäkseen loukkuun ulkoavaruuteen.