Rikospoliisi Jim Gordonin ja piirisyyttäjä Harvey Dentin avulla Batman yrittää tuhota mafian Gothamissa lopullisesti. Kolmikon yhteistyö osoittautuu tehokkaaksi, mutta pian he huomaavat joutuneensa Jokeri-nimisen nousevan rikollisneron saaliiksi. Jokeri syöksee Gothamin anarkian valtaan ja pakottaa Batmanin tasapainoilemaan sankarin ja oman käden oikeuteen turvautuvan järjestyksenvalvojan häilyvällä rajalla.

Maapallolla nähdään nälkää. Taudit ovat tuhonneet lähes kaikki viljakasvit, ja taivaanrannasta vyöryvä hiekkapöly tekee ilmasta vaikean hengittää. Ihminen ei enää kurkota tähtiin, vaan yrittää pelastaa lajinsa kuolevalla planeetalla. Cooper on maissitilaa viljelevää leski-isä, joka on entisessä elämässään työskennellyt NASAn palveluksessa. Entisenä lentäjänä ja insinöörinä Cooper saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Hän pääsee osaksi Nasan tiimiä - lennolle - joka on uhkarohkea riski ja se saattaa merkitä itsemurhaa, mutta myös uutta alkua. Vaikka avaruusohjelmat onkin virallisesti lopetettu, NASA on valmistellut professori Brandin johdolla tätä salaista lentoa. Tarkoitus on matkustaa lähelle Saturnusta ja hypätä siellä madonreiän kautta toiseen galaksiin ja löytää ihmiskunnalle uusi asuinplaneetta. Lentoa Brandin tyttären Amelian kanssa johtava Cooper jättää vastahakoisesti lapsensa pelastaakseen näiden ja satojen miljoonien muiden tulevaisuuden.

Avengers: Endgame on suoraa jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle Avengers: Infinity War:ille, jossa galaktinen titaanilordi Thanos voitti Avengers-ryhmän, tuhosi puolet universumin asukkaista ja pakeni kaukaiselle planeetalle. Nyt jäljelle jääneet supersankarit joutuvat uransa vaikeimman haasteen äärelle pohtiessaan, miten jatkaa tästä eteenpäin. Muutama viikko on kulunut Thanoksen aiheuttamasta massahävityksestä. Tästä selvinneet ihmiset ovat hiljalleen alkaneet keräilemään voimiaan. Tony Stark eli Iron Man on alkanut miettimään omaa tulevaisuuttaan ja yrittää Nebula-kyborgin kanssa keksiä keinon päästä takaisin Maahan. Muut hyökkäyksestä selvinneet, Thor, Natasha Romanoff, Bruce Banner, ja Steve Rogers saavat rinnalleen takaisin Hawkeyen, Scott Langin ja Carol Denversin. Yhdessä he päättävät vielä kerran käydä taisteluun Thanosta vastaan hieman erikoisella tavalla, joka tulee vaatimaan isoja uhrauksia ja lujaa tahtoa. Mutta Thanoksella on myös omat suunnitelmat hävityksen jälkeen.

Jedi-ritarit on hävitetty ja Keisari hallitsee galaksia rautaisella kädellä. Pieni kapinallisten ryhmä rohkenee tehdä vastarintaa ja varastaa Keisarin mahtavimman aseen, taisteluasema Kuolemantähden salaiset kaaviot. Keisarin uskollisimman palvelijan, Darth Vaderin, tehtävänä on löytää kaaviot ja paikantaa kapinallisten salainen tukikohta. Kapinallisten vangittu johtaja, prinsessa Leia onnistuu lähettämään avunpyyntösignaalin, joka päätyy vaatimattoman maalaispojan, Luke Skywalkerin käsiin. Uhmaten kohtaloaan Luke vastaa haasteeseen ja lähtee pelastamaan prinsessaa ja auttamaan kapinallisia taistelussa Keisaria vastaan. Seuranaan Lukella on unohtumattomat liittolaiset: viisas Obi-Wan Kenobi, kukkoileva Han Solo, uskollinen Chewbacca sekä droididuo R2-D2 ja C-3PO.

Yhteiskunnan hylkäämä, pakonomaisista naurukohtauksista kärsivä Arthur Fleck yrittää nousta suosituksi stand up -koomikoksi. Arthur yrittää selvitä raskaasta arjestaan käymällä terapiassa, tekemällä satunnaisia töitä ja huolehtimalla iäkkäästä äidistään. Kun Arthur kohtaa elämässään yhä uusia vastoinkäymisiä ja terapiakin säästösyistä lopetetaan, hän ajautuu lopulta väkivallan ja koston tielle. Arthurin psykoosin kasvaessa hänestä tulee Gothamin hulluin rikollinen ja sarjamurhaaja , Jokeri, eli ”Vitsailija”.

Disney esittää sydäntälämmittävän seikkailukomedian, joka sijoittuu moderniin nisäkkäiden suurkaupunki Zootropolikseen. Sen vieressä sijaitsevat elinympäristöt ovat esimerkiksi rutikuiva Saharan aukio ja hyytävän kylmä Tundrakylä, joten se on sulatusuuni, jossa jokaisesta elinympäristöstä tulleita eläimiä elää yhdessä. Siellä ei ole väliä mikä on, sillä suurimmasta norsusta pienimpään päästäiseen jokainen voi olla mitä tahansa. Kun optimistinen konstaapeli Judy Hopps saapuu, hän saa huomata, että ensimmäisenä kanina suurten, kovien eläinten täyttämissä poliisivoimissa ei ole kovin helppoa. Se on päättänyt todistaa kykynsä ja tarttuu tilaisuuteen ratkaista juttu, vaikka se tarkoittaakin yhteistyötä kovaa tahtia puhuvan huijarikettu Nick Wilden kanssa arvoituksen ratkaisemiseksi.

Asgardista karkotettu jumala Loki halajaa maailman herruutta, ei mitään sen vähempää. Maailmoja ravistelevan sodan takia kutsutaan avuksi supersankarit, jotka ovat jo useamman kerran joko pelastaneet ihmiskunnan pulasta - tai sitten aiheuttaneet toimillaan tuhoa ja kuolemaa. Nick Fury kansainvälisestä S.H.I.E.L.D. -turvajärjestöstä kokoaa parhaan mahdollisen ryhmän avukseen. Hänellä on apuna vakooja Natasha Romanoff eli Musta leski ja agentti Phil Coulson. Furyn kokoamaan sankariryhmään kuuluvat Kapteeni Amerikka, Iron Man, Thor ja Hulk. Myöhemmin mukaan liittyy vielä esittämä Haukansilmä. Tiimityö lähtee melko takellellen liikkeelle, kun ryhmän epäsuhteiset kemiat kohtaavat. Meren pohjalta pelastettu Kapteeni Amerikka on historiallinen reliikki ja Tony Stark, eli Iron Man luottaa teknologiaan. Tohtori Banner taas yrittää pitää vihansa ja vihreän hirviönsä kurissa. Supertiimi hioutuu yhteen vaikeimman kautta. Tavoite on kuitenkin lopulta yhteinen: ihmisten maailma on pelastettava.

Nuoripari Chris ja Rose ovat menossa tapaamaan Rosen vanhempia. Chrisiä huolettaa, etteivät vanhemmat tiedä hänen olevan musta. Vierailulla keskiluokkaisessa valkoisessa naapurustossa alkaa tapahtua outoja ja pelottavia asioita.

Marvelin sarjakuviin perustuva Deadpool kertoo entisestä erikoisjoukkojen miehestä Wade Wilsonista, joka ryhtyy palkkasotilaaksi. Hänet kuitenkin altistetaan valvomattomaan kokeiluun, joka antaa hänelle supervoimat ja hänestä tulee Deadpool. Deadpool etsii käsiinsä miehen, joka melkein tuhosi hänet, aseenaan supervoimat ja kieroutunut huumorintaju.

Thor on jälleen keskittynyt etsimään Ikuisuuskiviä. Hänen etsintänsä eivät kuitenkaan ole edenneet ja ne saavat uuden suunnan, kun hän saa kuulla, ettei hänen isänsä Odin olekaan enää Asgardissa. Thorille selviää, että Odiniksi tekeytynyt Loki onkin hallinnut Asgardia ja hän pakottaa veljensä mukaan etsimään isää. Odin etsintä saa uuden käänteen, kun kuoleman jumalatar Hela vapautuu mystisestä vankilastaan ja julistautuu norjalaisen mytologian hahmojen valtakunnan, Asgardin, valtiaaksi. Thor päätyy epäonnekseen vangiksi universumin toiselle puolelle gladiaattoritaisteluja rakastavalle planeetalle, ilman Mjölnir-vasaraansa. Thor ja kieroileva Loki joutuvat yhdistämään voimansa Helaa vastaan ja heidän pitää päästä kiireesti takaisin Asgardiin estämään Ragnarök - kotimaailmansa tuho ja asgardilaisen sivilisaation loppu . Sitä ennen hänen tulee kuitenkin selviytyä hengenvaarallisesta gladiaattoritaistelusta, jossa hänen on kohdattava entinen liittolaisensa ja Avenger-toverinsa - Hulk!

Tarina maailmankuulusta neurokirurgista tohtori Stephen Strangesta, jonka elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän menettää käsiensä toimintakyvyn rajussa auto-onnettomuudessa. Kun länsimainen lääketiede ei tarjoa apua, hänen on pakko etsiä hoitoa - ja toivoa - yllättävästä suunnasta: salaperäisestä paikasta nimeltä Kamar-Taj. Pian hänelle selviää, ettei se ole vain parantamisen keskus vaan samalla myös etulinjan taistelutanner sodassa näkymättömiä voimia vastaan, jotka ovat päättäneet tuhota meidän todellisuutemme. Ennen pitkää Strange - aseenaan uudet maagiset voimat - joutuu valitsemaan, palatako entiseen elämäänsä maineen ja mammonan keskelle vai jättääkö kaikki se taakse ja puolustaa maailmaa aikamme voimakkaimpana velhona.

Kaksi toisilleen vierasta ihmistä tapaa Tokiossa. Charlotte on Tokiossa kiireisen valokuvaajamiehensä Johnin kanssa. John ei osoita paljoakaan kiinnostusta vaimoaan kohtaan, ja Charlotte viettää suurimman osan ajastaan yksin hotellissa. Siellä hän tapaa näyttelijä Bob Harrisin, joka on Tokiossa tekemässä viskimainosta. Bob on tehnyt erityisen tuottoisan sopimuksen, mutta hän on uupunut ja kyllästynyt koko tilanteeseen – samoin kuin vaimoonsa. Vaimo soittaa Bobille Los Angelesista useita kertoja päivässä kuullakseen Bobin mielipiteen heidän talonsa sisustuksesta. Tyhjyyden tunne painostaa, mutta Charlotten ja Bobin välille syntyy yhtäkkinen yhteenkuuluvuuden tunne keskellä vierasta maailmaa. Yhdessä he tutustuvat Tokioon ja japanilaisten karaoke-mieltymykseen ja yllättäen he löytävät olemassaololle syvemmän merkityksen kuin ennen.

Yksi tunnettujen demonologien Ed ja Lorraine Warrenin kammottavimmista yliluonnollisista tutkimuksistaan vie heidät Pohjois-Lontooseen auttamaan yksinhuoltajaäitiä, joka kasvattaa neljää lastaan yksin talossa, joka on häijyjen henkien riivaama.

Tähtialus Avalon on matkalla kohti siirtokuntaplaneetta Kotipaikka 2:ta. Kaksi ja puolisataa miehistön jäsentä, sekä viisituhatta matkustajaa ovat unessa, jolloin he voivat matkata yli vuosisadan matkan vanhentumatta. Avalon muistuttaa hotellia, sillä matkustajien on tarkoitus valmistautua uuteen maailmaan viimeiset kuukaudet. Matka saa dramaattisen käänteen, kun mekaanikko Jim Prestonin horroskapseli herättää hänet 90 vuotta liian aikaisin, samoin käy kirjailija Aurora Lanelle. Kun Jim ja Aurora yrittävät selvittää mistä kapselien toimintahäiriö johtui, alkavat he rakastua toisiinsa pystymättä vastustamaan toistensa vetovoimaa… kunnes heille selviää, että koko alus ja kaikki sen matkustajat ovat vakavassa vaarassa, sekä totuus siitä miksi he heräsivät.

Arthur Curry on puoliksi ihminen ja puoliksi atlantislainen. Hän elää hiljaiseloa pienessä rannikkokaupungissa isänsä Arthurin kanssa, joka odottaa Atlannaa, Atlantiksen kuningatarta ja Arthurin äitiä palaavaksi. Arthur ei jaksa uskoa äitinsä paluuseen eikä ole kiinnostunut Atlantiksen asioista. Kun merten prinsessa Mera, pyytää Arthurin apua pysäyttääkseen tämän puoliveljen Ormin, Arthur kieltäytyy. Arthurilla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa, kun Ormin aikoo aloittaa sodan pinnalla asuvia ihmisiä vastaan. Arthur ja Mera lähtevät etsimään ympäri maailmaa myyttistä kuningas Atlanin kolmikärkiatrainta. Sen avulla Arthur voisi nousta todelliseksi merten hallitsijaksi ja päihittää Ormin sekä koko maailmaa uhkaavan sodan. Matkallaan Arthur joutuu kohtaamaan todellisen minäänsä ja selvittämään, onko hän synnyinperintönsä arvoinen - Atlantiksen kuningas.

13-year-old Sinikka vanishes on a hot summer night. Her bicycle is found in the exact place where a girl was killed 23 years ago. The dramatic present forces those involved in the original case to face their past.

Vuosi 1973. Vietnamin sota on juuri päättynyt ja amerikkalaiset joukot on vedetty takaisin sotatantereelta. Samaan aikaan tutkijat Bill Randa ja Houston Brooks löytävät satelliittikuvista Tyynellämerellä sijaitsevan pääkallon muotoisen saaren, joka on päästävä kartoittamaan ennen Neuvostoliittoa. Mukaansa he saavat armeijan erikoisjoukot, joita johtaa Vietnamin sodan häviämisestä katkeroitunut luutnantti Preston Packard. Sekalaiseen joukkoon liittyvät myös brittiläinen ex-sotilas ja jäljittäjä James Conrad sekä amerikkalainen valokuvajournalisti Mason Weaver. Saari paljastuu uskomattoman kauniiksi, mutta vaaralliseksi. Kadotettuaan yhteyden ulkomaailmaan ryhmä uhmaa kohtaloaan astumalla mahtavan Kongin valtakuntaan - ja aloittaa lopullisen taistelun ihmisen ja luonnon välillä. Kun tutkimusmatkasta tulee selviytymiskamppailu, täytyy joukkion taistella paetakseen alkukantaisesta paratiisista, jonne ihmisyys ei kuulu.

A burgeoning stand-up comedian struggles with the stress of a stalled career, a stale relationship, and the wild spurts of severe sleepwalking he is desperate to ignore.

Newly single, 35, and uninspired by his job, Jesse Fisher worries that his best days are behind him. But no matter how much he buries his head in a book, life keeps pulling Jesse back. When his favorite college professor invites him to campus to speak at his retirement dinner, Jesse jumps at the chance.

Louis ja Ordell ovat suunnitelleet hyvin erään läpeensä kieron huijariliikemiehen, Frankin, vaimon Mickeyn kidnappauksen ja ovat hyvin tietoisia siitä, että Frankilla on varaa maksaa hänestä miljoonan dollarin lunnasvaatimus. Sitä he eivät kuitenkaan tiedä, että Frank on juuri kidnappauksen alla lähtenyt Bahamalle uuden naisystävänsä kanssa aikomuksenaan jättää epärehellisin keinoin hankitut kiinteistönsä ja vaimonsa taakseen. Rikollisten suureksi yllätykseksi Frankia ei voisi vähempää kiinnostaa vaimonsa takaisin saaminen, eikä maksaa hänestä penniäkään. Elokuva perustuu Elmore Leonardin kirjoittamaan romaaniin "The Switch".