1986. Kaksi naista löydetään julmasti raiskattuina ja murhattuina. Kun uhreja ilmaantuu lisää, epäilyt sarjamurhaajasta vahvistuvat. Komisario Park ja hänen aggressiivinen kumppaninsa tutkivat tapausta tuloksetta, kunnes erikoisjoukkojen Suh liittyy mukaan. Ei kestä kauan ennen kuin hän on selvittänyt murhaajan profiilin ja johtolangat alkavat selvitä. Aika on kuitenkin heidän vihollisensa, ja murhaaja iskee taas pian...

Elokuva sijoittuu ensimmäisen maailmansodan länsirintaman painajaismaisiin taisteluihin ja olosuhteisiin Pohjois-Ranskassa huhtikuussa vuonna 1917. Nuoret brittiarmeijan taistelulähetit, korpraalit Tom Blake ja William Schofield saavat tehtäväkseen viedä brittikenraalin kirjallisen käskyn seuraavan aamun hyökkäyksen perumisesta. Tämä on tärkeä varoitusviesti toiselle brittipataljoonalle, jolle saksalaiset suunnittelevat väijytystä. Jos viestiä ei saada perille, 1600 brittisotilasta on astumassa ansaan ja varmaan kuolemaan - yksi heistä on kaiken lisäksi Blaken veli. Blake ja Schofield lähtevät suorittamaan lähes mahdottomalta tuntuvaa tehtävää, ja matka kulkee vihollislinjan halki.

Peter Parkerin elämä on muuttunut täydellisesti, kun Mysterio lavasti hänet murhaajaksi ja paljasti hänen identiteettinsä. Tilannetta vielä pahensi törkyjournalisti J. Jonah Jameson, joka otti Spider-Manin kanavansa ykkösmaalitauluksi. Spider-Man joutuu nykymaailmalle tyypillisesti kahtia jakautuneen seuraajajoukon kiistakapulaksi, mutta ei ole helppoa Peterillä enää siviilielämässäkään. Mikä pahinta, kohu hänen ympärillään vaikeuttaa myös hänen ystäviensä ja läheistensä elämää. Peter saakin päähänsä pyytää apua Thanosia vastaan taistellessa kohtaamaltaan Doctor Strangelta. Tämä muotoileekin valtavan loitsun, jonka tarkoitus on saada koko maailma unohtamaan, että Peter Parker on Spider-Man. Tietenkään asiat eivät mene suunnitellusti. Spider-Man saakin vastaansa joukon superkonnia, joista hän ei ole kuullutkaan, mutta jotka kyllä muistavat hänet. Taistelujen tiimellyksessä Peter joutuu kasvamaan koulupojasta sankariksi, joka ymmärtää voimien ja vastuun yhteenkuuluvuuden.

On vuosi 2019. Eläkkeellä oleva poliisi Rick Deckard kutsutaan jahtaamaan geenimanipulaation tuloksena syntyneitä ihmisen näköisiä ja kaltaisia robotteja, replikantteja. Futuristiseen maailmaan ja Los Angelesiin sijoitettu monitasoinen trilleri ja tieteiselokuva pohtii monia kysymyksiä - kuten sitä, mitä on olla ihminen.

Joukko miehiä matkustaa Kuuhun jättimäisen kanuunan ampumalla kapselilla. Kuumiehet kaappaavat heidät, mutta miehet pääsevät pakenemaan ja palaamaan Maahan.

Ranskalainen näyttelijätär ja japanilainen arkkitehti tapaavat Hiroshimassa. Yhden yön aikana tämä pari kokee intohimoista rakkautta avaten elämänsä toisilleen. Rakastavaiset katoavat ikuisuiteen. He eivät voi jäädä, mutta eivät voi myöskään jättää toisiaan.

In the ruins of post-WWII Berlin, a twelve-year-old boy is left to his own devices in order to help provide for his family.

Nuori Patrick Bateman on Wall Streetin haikala. Miljoonapalkkaa nauttivan, tuhannella vatsalihasliikkeellä aamunsa aloittavan miehen maailma rakentuu vaatemerkeistä, ihonhoitotuotteista ja desing-huonekaluista. Batemanin elämä näyttää ulkoisesti hallitulta, mutta mieli on sekoamassa. Kun loputon kilpailu käyntikorttien tyylikkyydestä, luksusasuntojen sijainnista ja huippuravintoloiden paikkavarauksista ylittää kilpailuhengen maksimit, löytää Bateman tehokkaan tavan purkaa turhautumiaan. Töiden jälkeen hän vaihtaa vapaalle ja tappaa ihmisiä. Tappamisesta tulee pakkomielle ja lopulta Batemanilta lähtee moottorisaha - kirjaimellisesti - lopullisesti käsistä.

Kaikki kaikessa: Entä jos et voisi koskea mitään ulkopuolisessa maailmassa? Et koskaan hengittää raikasta ilmaa, tuntea auringon lämpimiä säteitä kasvoillasi... tai suudella? Kaikki kaikessa kertoo Maddyn ja Ollyn epätavallisen rakkaustarinan. Maddy on fiksu, utelias ja mielikuvitusrikas 18-vuotias, joka sairautensa vuoksi ei voi lähteä erikoisvarustellusta kodistaan, joka on ilmatiiviisti suljettu ulkomaailmasta. Olly puolestaan on naapurissa asuva poika, joka ei anna Maddyn sairauden haitata itseään. Maddy haluaisi epätoivoisesti kokea ulkomaailman, ja oikean romanssin. Vaikka Maddy ja Olly eivät pysty kuin tuijottelemaan toisiaan lasin läpi ja kommunikoimaan tekstiviestein, heidän välilleen muodostuu vahva side. Niin vahva, että he ovat valmiita riskeeraamaan kaiken ollakseen yhdessä.

Elisa ja hänen ystävänsä Zelda työskentelevät vuonna 1962 Pohjois-Amerikassa, valtion huippusalaisen tutkimuslaboratorion siivoojina. Elisa on puhekyvytön ja oman yksinäisyytensä vanki, mutta kun hän löytää Zeldan kanssa laboratorioon kätketyn salaisuuden, Elisan elämä muuttuu lopullisesti. Kiivasluonteinen agentti Strickland on tuonut laboratorioon Amazonin sademetsästä vangitun vesipedon, jota alkuperäisasukkaiden kerrotaan palvoneen jumalana. Vesiolento on ihmismäinen, mutta se ei pärjää kuivalla maalla. Strickland tekee sillä kokeita ja kiduttaa olennon lähes kuoliaaksi. Elisan ja olennon välille syttyy odottamaton rakkaustarina, jonka esteenä on vain agentti Strickland.

Tessa Young on 18-vuotias opiskelija, joka elää mukavaa elämää. Hänellä on selkeät suunnitelmat elämälleen, mutta sitten hän tapaa salaperäisen Hardinin, joka on pahan pojan ruumiillistuma. Hardinin tapaaminen mullistaa Tessan elämän. Mutta Hardinilla on synkkä salaisuus ja nämä kaksi nuorta ajautuvat myrskyisään suhteeseen. Ei mene kauaakaan kunnes Tessa alkaa kyseenalaistamaan sitä, minkälainen ihminen hän oikein on, ja mitä hän haluaa elämältään. After perustuu Anna Toddin suosittuun samannimiseen romaaniin.

Korean sodan veteraani Earl Stone on hyväsydäminen ja auttavainen, mutta toisaalta uppiniskainen ja umpimielinen. Hän on liljoihin erikoistunut hortonomi, jonka työ on pitänyt sotaveteraanin poissa vaimonsa, tyttärensä ja tyttären tyttärensä elämän niin suurista kuin pienistäkin tapahtumista. Earlin avioliitto on enää vain etäinen muisto ja Internetin kaupankäynti on vienyt nujerretun, mutta ylpeän vanhan miehen vararikkoon ja talon lunastukseen. Earl suuntaa nyt jo aikuisen Ginnyn häidenalusbrunssille, jossa hän ei koe itseään tervetulleeksi. Hän tapaa Ricon, joka ehdottaa Earlille liiketoimintaa. Earl voisi alkaa kuljettaa paketteja etelästä pohjoisen Illinoisiin ja siitä maksetaan vieläpä ihan mukavasti. Eipä aikaakaan, kun pahassa rahapulassa rypevä Earl tarttuu syöttiin. Vain yksi keikka, ja homma olisi siinä. Mutta rahareikiä löytyy koko ajan lisää, ja niin huomaamattomasti poliisin silmien alla liikkuva seniorikansalaisesta tulee huumekartellin ”muuli”.

Voi joko istua haaveilemassa tai sitten yrittää tehdä jotain niiden toteuttamiseksi, arvelee Violet. Siispä hän pakkaa laukkunsa, jättää isänsä kodin uneliaassa Jerseyssä ja muuttaa New Yorkiin luodakseen itselleen uran lauluntekijänä. Kilpailu musiikkibisneksessä on kovaa eikä kunnianhimoinen, määrätietoinen ja lahjakas Violet teekään suurta läpimurtoa, vaan joutuu ottamaan baarimikon paikan Coyote Ugly-nimisessä baarissa. Uusi huikea työ, uudet ystävät ja varsinkin uusi poikaystävä tempaavat Violetin pian mukaansa suurkaupungin pyörteisiin. Mutta onko hän valmis riskeeraamaan kaiken antaakseen unelmalleen vielä yhden mahdollisuuden...

Eletään vuotta 1691, Bostonissa on kohtalokas hetki käsillä. Warlock odottaa tuomiotaan vehkeilystä paholaisen kanssa. Juuri tätä hetkeä Gillis Redferne on odottanut - vihdoinkin velho on vangittu ja pimeyden voimat voitettu. Vaan viime hetkellä Saatana puuttuu peliin. Warlock siirtyy ajassa 300 vuotta ja ilmestyy tämän päivän Los Angelesiin Kassandran, nuoren tarjoilijattaren asuntoon. Warlockin tehtävänä on koota paholaisen raamattu, jonka osat ovat vuosisatojen saatossa hävineet ympäri maata. Tähän aikaan ilmestyy myös Warlockin perivihollinen Redferne: Alkaa uskomaton takaa-ajo johon Kassandrakin joutuu mukaan. Hänet on taiottu vanhenemaan 20 vuotta päivässä. Onnistuvatko he yhdessä pysäyttmään Warlockin? Näe tämä vauhdikas trilleri, lajityypin täysosuma, jossa tehoste-efektit ovat vertaansa vailla!

Steve ja Kate Jones ovat ulkoisesti täydellinen pariskunta, joka muuttaa hyväkäytöksisten teiniensä kanssa hienoon huvilakaupunginosaan. Hyvännäköiset, menestyksekkäät ja viimeisillä vempaimilla ja merkkivaatteilla varustetut Jonesit keräävät naapureiden uteliaat ja ihailevat katseet. Pian kaikki haluavat samanlaisia tavaroita kuin heillä.Kukaan ei osaa epäillä mitä aivan liian täydellisen perheen kulisseissa tapahtuu. Jonesit eivät ainoastaan elä amerikkalaista unelmaa – he myyvät sitä. Perhe ei nimittäin ole oikea perhe, vaan palkattuja mainoskylttejä, joille maksetaan ympärillään asuvien ihmisten yllyttämisestä ostamaan kaikkea mitä he esittelevät.

Kun Mikeyn vaimo jättää hänet ja karkaa juristinsa matkaan, rientävät Jason ja Daniel ystävänsä tueksi. Yhdessä ystävykset vannovat pysyvänsä jatkossa sinkkumiehinä. Mitä kovemmin miehet yrittävät pitää lupaustaan, sitä monimutkaisemmaksi heidän rakkauselämänsä muodostuu. Kun kukin heistä alkaa deittailla salaa, he yrittävät pimittää sitä toisiltaan. Pian kolmikko löytää itsensä jokaiselle tutusta tilanteessa, jolloin parisuhteessa on tehtävä päätös: edetä vai paeta?

A duo of Edgar Allan Poe adaptations about a greedy wife's attempt to embezzle her dying husband's fortune, and a sleazy reporter's adoption of a strange black cat.

Veronikalla on kaikki mitä ihminen voi toivoa. Hän on kaunis, menestyvä ja loistava tulevaisuus odottaa. Siitä huolimatta hän päättää riistää oman henkensä. Veronika kuitenkin selviää ja tulee tajuihinsa mielisairaalassa, jossa hän saa tietää, että hänellä on vain viisi päivää elinaikaa. Tietäen, että hän on kuolemaisillaan, Veronika alkaa oppia miten elää.

Aiemmin samana päivänä jokin tuntematon sairaus on päässyt valloilleen Los Angelesilaisessa kerrostaloröttelössä, josta kukaan ei selviä hengissä ulos. Jotain kuitenkin pääsee pakoon. Nyt, lennolla 318, ensimmäiset oireet alkavat ilmaantua. Tartunnan levitessä viattomat matkustajat muuttuvat yksi toisensa jälkeen karmiviksi verenhimoisiksi tappajiksi. Kone tekee pakkolaskun aseistetun virkavallan piirittämään eristettyyn terminaaliin ja epätoivo käy yhä raastavammaksi miehistön ja matkustajien keskuudessa. Kaikki riippuu nyt siitä, miten pitkälle kukin on valmis menemään pelastaakseen oman henkensä.

Catwoman on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, joka perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Elokuvan ohjasi Pitof ja pääosissa ovat Halle Berry ja Benjamin Bratt. Elokuva sai myös neljä Razzie-palkintoa.Elokuva kertoo Patience Phillipsistä, joka työskentelee suuressa kosmetiikkayrityksessä. Eräänä päivänä Patience saa tietää yrityksen sisällä tapahtuvista salaisuuksista ja hänet tapetaan sen seurauksena. Mutta Patience herää henkiin ja pian huomaa omaavansa kissan aisteja ja eleitä.