The story of two men and a mysterious family, who repeat the same day forever in order to save the life of one of its daughters.

Elokuvan kuvaamat tapahtumat sijoittuvat kokonaisuudessaan yhteen huoneeseen, jossa pyörätuolissa istuva James Stewartin näyttelemä lehtikuvaaja L.B. Jeffries on jo kuudetta viikkoa seurannut naapureittensa touhua ikkunastaan. Jeffries on vakuuttunut, että vastapäisessä talossa on sattunut murha.

Hienossa elokuvassa vanha professori Isak Borg matkustaa Tukholmasta entiseen yliopistoonsa Lundiin ottamaan vastaan kunniatohtorin arvoa. Mukaan tulee hänen raskaana oleva miniänsä, joka aikoo erota miehestään. Matkalla he ottavat kyytiin kolme liftaria, joista yksi muistuttaa kipeästi Isakin nuoruudenrakastettua. Itsekkäästi elänyt mies käy matkalla läpi vanhoja pelkojaan, pettymyksiään ja unelmiaan.

Lester ja hänen vaimonsa Carolyn Burnham ovat anonyymillä lähiöalueella asuva, tavalliselta vaikuttava pariskunta, jonka avioliitto on hitaasti, mutta varmasti hajoamassa, käynnistäen muutosten myrskyn heidän täydelliseltä vaikuttavassa naapurustossaan.

Argentiinalainen musta komedia Wild Tales on kuudesta tarinasta koostuva episodielokuva, jonka teemana on kosto. Olipa kyse yllättävistä kohtaamisista lentokoneessa, parkkisakosta tai salaisuuden paljastumista keskellä häähumua – kun pinna katkeaa, jälki voi olla rumaa!

During the Napoleonic wars, a Spanish officer and an opposing officer find a book written by the former's grandfather.

Vuonna 1953 Korea jaettiin kommunistiseen pohjoiseen ja kapitalistiseen etelään. Maiden välinen raja on erittäin tiukasti vartioitu. Rajalla tapahtuu välikohtaus, jossa kaksi pohjoiskorealaista sotilasta kuolee ja eteläkorealainen haavoittuu. Molempien maiden suostumuksella korealais-sveitsiläinen Sophie alkaa tutkia tapausta. Rikospaikalta löytynyt eteläkorealainen kersantti ilmoittautuu syylliseksi verilöylyyn. Mutta mitä hän oikeastaan oli tekemässä rajavyöhykkeellä? Huumorilla höystetty thrilleri herätti Etelä-Koreassa poliittista keskustelua ja tekijät joutuivat aluksi vaikeuksiin.

A rogue reporter trailing a runaway heiress for a big story joins her on a bus heading from Florida to New York and they end up stuck with each other when the bus leaves them behind at one of the stops along the way.

German journalist Philip Winter has a case of writer’s block when trying to write an article about the United States. He decides to return to Germany, and while trying to book a flight, encounters a German woman and her nine year old daughter Alice doing the same. The three become friends (almost out of necessity) and while the mother asks Winter to mind Alice temporarily, it quickly becomes apparent that Alice will be his responsibility for longer than he expected.

Punainen ympyrä alkaa kahden rikolliskohtalon yhteen liittämisellä: Corey vapautuu vankilasta, ja samaan aikaan komisario Mattei kuljettaa Vogel-nimistä murhaajaa. Vogel karkaa ja kätkeytyy Coreyn auton takakonttiin. Corey ja Vogel pelastautuvat Pariisiin ja ryhtyvät suunnittelemaan jalokiviliikkeen ryöstöä. He tarvitsevat avukseen tarkka-ampujan ja värväävät avukseen vielä entisen poliisin Jansenin, jonka kotitekoinen luoti avaa tien tarkasti vartioituun aarrekammioon. Samanaikaisesti komisario Mattein johtamat poliisivoimat yrittävät sinnikkäästi löytää ja napata Vogelin.

A bad day gets worse for young detective Murakami when a pickpocket steals his gun on a hot, crowded bus. Desperate to right the wrong, he goes undercover, scavenging Tokyo’s sweltering streets for the stray dog whose desperation has led him to a life of crime. With each step, cop and criminal’s lives become more intertwined and the investigation becomes an examination of Murakami’s own dark side.

Brash, loudmouthed and opportunistic, Kikujiro is the unlikely companion for Masao who is determined to see the mother he has never met. The two begin a series of adventures which soon turns out to be a whimsical journey of laughter and tears with a wide array of surprises and unique characters along the way.

Kaksi toisilleen vierasta ihmistä tapaa Tokiossa. Charlotte on Tokiossa kiireisen valokuvaajamiehensä Johnin kanssa. John ei osoita paljoakaan kiinnostusta vaimoaan kohtaan, ja Charlotte viettää suurimman osan ajastaan yksin hotellissa. Siellä hän tapaa näyttelijä Bob Harrisin, joka on Tokiossa tekemässä viskimainosta. Bob on tehnyt erityisen tuottoisan sopimuksen, mutta hän on uupunut ja kyllästynyt koko tilanteeseen – samoin kuin vaimoonsa. Vaimo soittaa Bobille Los Angelesista useita kertoja päivässä kuullakseen Bobin mielipiteen heidän talonsa sisustuksesta. Tyhjyyden tunne painostaa, mutta Charlotten ja Bobin välille syntyy yhtäkkinen yhteenkuuluvuuden tunne keskellä vierasta maailmaa. Yhdessä he tutustuvat Tokioon ja japanilaisten karaoke-mieltymykseen ja yllättäen he löytävät olemassaololle syvemmän merkityksen kuin ennen.

Young, impulsive Rosetta lives a hard and stressful life as she struggles to support herself and her alcoholic mother. Refusing all charity, she is desperate to maintain a dignified job.

Ranskalaisen elokuvan suurin seksisymboli Brigitte Bardot ja uuden aallon radikaalein älykköohjaaja Jean-Luc Godard tekivät vuonna 1963 yhdessä häikäisevän kauniin elokuvan, joka kertoo halveksunnaksi muuttuvasta rakkaudesta, avioliiton hajoamisesta ja elokuvien tekemisestä.Elokuva perustuu Alberto Moravian romaaniin Keskipäivän aave (Il disprezzo, 1954). Suomessa elokuvaa on esitetty aiemmin myös nimellä Sen täytyi tapahtua.

Rohkeasti pukeutunutta naista esittävä mainosjuliste häiritsee iäkästä siveydenvartijaa, arpajaisten pääpalkintona on yö kauniin naisen seurassa, prostituoituihin rahansa hassaava aviomies jää lehdistön haaviin ja nuoripari menee salaa naimisiin, koska naisen työnantaja ei salli palkkalaisilleen rakkaussuhteita. Rakkauden ja moraalin eri puolia Bocaccion hengessä kuvaavan elokuvan neljä erillistä tarinaa ovat italialaisten mestariohjaajien Fellinin, Viscontin, Monicellin ja De Sican käsialaa.

An ancient Egyptian priest named Imhotep is revived when an archaeological expedition finds his mummy and one of the archaeologists accidentally reads an ancient life-giving spell. Imhotep escapes from the field site and searches for the reincarnation of the soul of his lover.

A chronicle of the life and career of a popular singer: his humble origins, his rise to fame, and his exploitation by the media.

The Whon / Pete Townshendin kulttimaineeseen noussut, maailman ensimmäinen rock-ooppera siirtyi Ken Russelin ohjaamana klassikkoelokuvien joukkoon. Tommyn (The Whon vokalisti Roger Daltrey) lapsuutta ravistelee traumaattinen kokemus, jonka seurauksena hän menettää kuulonsa, näkönsä ja puhekykynsä. Äiti ja isäpuoli yrittävät kaikin keinoin luoda yhteyden mykkään, sokeaan ja kuuroon Tommyyn, joka joutuu vammojensa takia julman hyväksikäytön uhriksi. Häntä yrittävät parantaa niin saarnamies (Eric Clapton) kuin psykedelisiä huumeita tarjoava Acid Queenkin (Tina Turner). Spesialisti (Jack Nicholson) toteaa Tommyn vammat psykosomaattisiksi. Mutta kun Tommy ensimmäisen kerran laskee kätensä flipperi-pelikoneen kannelle, hänen elämänsä muuttuu! Synnynnäiset lahjansa löydettyään Tommystä tulee flipperi-guru, joka päihittää jopa hallitsevan lajimestarin (Elton John) ja nousee tuhansien rakastamaksi supertähdeksi.

Igor, who manages a fancy hotel and is on the take, has to juggle several problems at once. He has a two-hour window to get his ill-got gain out of the hotel, he must misdirect and obstruct the inquiries of a Party auditor who suspects that all is not above board, and he must keep out of sight and out of trouble his interloping and troublesome young brother-in-law, who arrives unannounced with barrels of rotten herring.