Hiljattain edesmenneen Janet Leigh`n esittämä Marion kavaltaa työnantajansa rahoja ja pakenee kaupungista. Eksyttyään myrskyssä hän kirjoittautuu Norman Bates -nimisen miehen pitämään syrjäiseen ja hiljaiseen motelliin. Leigh ei leffan kuvausten jälkeen enää mielellään käynyt suihkussa. Jatko-osat ovat huttua, mutta ensimmäinen on yksi kaikkein aikojen leffaklassikoista.

Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan "poiminnaksi", arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Cobbin ja hänen tiiminsä tehtävänä ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

Dae-su on viettänyt viimeiset 15 vuotta vangittuna hänelle räätälöidyssä sellissä, tietämättä lainkaan syytä tuomiollensa. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Ketä hän on loukannut? Kuka on kaiken takana? Ja miksi hänen nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen vapautetaankin hetkeksi, etsimään syy kaikkeen?

Yhteiskunnan hylkäämä, pakonomaisista naurukohtauksista kärsivä Arthur Fleck yrittää nousta suosituksi stand up -koomikoksi. Arthur yrittää selvitä raskaasta arjestaan käymällä terapiassa, tekemällä satunnaisia töitä ja huolehtimalla iäkkäästä äidistään. Kun Arthur kohtaa elämässään yhä uusia vastoinkäymisiä ja terapiakin säästösyistä lopetetaan, hän ajautuu lopulta väkivallan ja koston tielle. Arthurin psykoosin kasvaessa hänestä tulee Gothamin hulluin rikollinen ja sarjamurhaaja , Jokeri, eli ”Vitsailija”.

Neljällä Oscarilla palkittu elokuva kertoo taloustieteen Nobel-voittaja John Nashista, joka sairastaa skitsofreniaa. Nerokas matemaatikko erottui jo opiskeluaikana joukosta ja alkoi työstää mullistavaa peliteoriaansa. Valmistuttuaan Nash alkaa opettaa teknillisessä korkeakoulussa, mutta vähitellen mielenterveysongelmat ja vakavat vainoharhat alkavat saada miehestä yliotteen.

Kyyninen ja itsekäs tv-toimittaja Phil joutuu tekemään juttua pikkukaupungin vuotuisesta murmelijuhlasta. Phil haluaa tehdä jutun äkkiä ja häipyä, mutta myrsky pakottaa hänet jäämään yöksi. Aamulla hän tajuaa elävänsä jälleen juhlapäivää, ja sama toistuu uudelleen ja uudelleen. Aluksi Phil jopa nauttii tilanteesta. Pian mies tajuaa, että hänen itsensä on muututtava, jotta murmelipäivät loppuisivat

Los Angeles, 1928. Kun yksinhuoltajaäiti Christine Collins eräänä päivänä menee töihin, katoaa hänen poikansa jäljettömiin. 5 kuukautta myöhemmin poliisi palauttaa pojan kotiin. Christine ei kuitenkaan tunnista poikaa omakseen. Kalifornian lakijärjestelmää vavisuttaneeseen tositapahtumaan perustuva Changeling kertoo järkyttävän tarinan poikaansa etsivästä äidistä ja heistä, jotka eivät lopeta ennen kuin saavat äidin hiljennettyä.

Linnut (The Birds) on Alfred Hitchcockin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1963. Se perustuu Daphne du Maurierin kirjoittamaan samannimiseen novelliin. Hitchcock itse piti Lintuja merkittävimpänä elokuvanaan. Hitchcock esiintyy elokuvan alussa kävelemällä kahden koiran kanssa ulos eläinkaupasta. Elokuvassa ei ole lainkaan lisättyä taustamusiikkia. Internet Movie Databasen mukaan elokuvan mahdollinen uudelleenfilmatisointi julkaistaan vuonna 2013

E.T. on ulkoavaruudesta maan päälle joutunut olento, joka piilopaikkaa etsiessään eksyy erään amerikkalaisen perheen takapihalle. Perheen poika löytää olennon ja vie tämän kotiinsa. Tarina kertoo ystävyydestä mikä syntyy 10-vuotiaan pojan ja E.T:n välille.

Au revoir les enfants tells a heartbreaking story of friendship and devastating loss concerning two boys living in Nazi-occupied France. At a provincial Catholic boarding school, the precocious youths enjoy true camaraderie—until a secret is revealed. Based on events from writer-director Malle’s own childhood, the film is a subtle, precisely observed tale of courage, cowardice, and tragic awakening.

Salaperäinen multimiljonääri Jay Gatsby asuu valtavassa linnassaan New Yorkin Long Islandilla ja järjestää toistuvasti ylellisiä juhlia, joihin kaikki vaikutusvaltaiset seurapiiriläiset ovat tervetulleita. Eräänä päivänä hänen naapuriinsa muuttaa Wall Streetin pörssimeklari Nick Carraway, joka seuraa silmät suurina ympärillään pyörivää sirkusta. Viimein hän saa kutsun liittyä joukkoon. Vahvan suojamuurin takana pysyttelevästä Gatsbysta on liikkeellä mitä hurjempia huhuja ja tarinoita, mutta kukaan ei näytä tuntevan hänen todellista identiteettiään ja rahojensa ehtymätöntä lähdettä. Gatsby ystävystyy nopeasti Carrawayn kanssa ja pyytää tältä yllättäen palvelusta. Hän haluaa tavata Nickin serkun, onnettomassa avioliitossa riutuvan Daisy Buchananin. Gatsbyltä puuttuu yhä se kaikkein tärkein: rakkaussuhde vuosien takaista elämänsä naista, Daisya, kohtaan. Ikuinen ja toiveikas haaveilija ei suostu luopumaan unelmastaan.

Kesä 1963. 17-vuotias Baby on lomalla perheensä kanssa. Baby tutustuu komearaamiseen Johnnyyn, joka työskentelee tanssiopettajana paikallisessa lomahotellissa. Mutta tavanomaisen valssin ja rumban lisäksi lukujärjestyksessä on myös jotain aivan muuta: kuuma, sensuelli tanssi, joka on elämys koko vartalolle...

Whatever Works explores the relationship between a crotchety misanthrope, Boris and a naïve, impressionable young runaway from the south, Melody. When Melody's uptight parents arrive in New York to rescue her, they are quickly drawn into wildly unexpected romantic entanglements. Everyone discovers that finding love is just a combination of lucky chance and appreciating the value of "whatever works."

On olemassa huhu videonauhasta, joka on kirottu. Se, joka katsoo videon, kuolee tasan viikon kuluttua. Kun toimittaja Reiko tutkii kertomuksia salaperäisestä videosta, hänen sisarentyttärensä kuolee äkilliseen sydänvikaan. Tarkemmat tutkimukset osoittavat, että kolme tytön ystävää ovat kuolleet samalla tavalla samana päivänä ja samalla kellonlyömällä. Ringu on suunnannäyttäjä ja ikoninen modernin kauhuaikakauden lähtölaukaus, joka menestyi kaikkialla maailmassa. Elokuvasta on tehty sekä jatko-osia että amerikkalaisia uudelleenfilmatisointeja, ja se säikäyttää sekä nuoret että aikuiset suunniltaan vielä tänäkin päivänä.

Joukko öljynporaajia koulutetaan pikaisesti astronauteiksi laskeutumaan Maata kohti syöksyvälle jättiasteroidille. Heillä on edessään mahdoton tehtävä: räjäyttää asteroidi taivaan tuuliin ja pelastaa ihmiskunta täydelliseltä tuholta.

John Carpenterin elokuvissa on aina jujunsa. Pimeyden valtias on Carpenterin uran yksi vähemmän tunnettuja elokuvia, se on kekseliäs ja visuaalisesti eritäin miellyttävä kauhujännäri. Vanhassa ränsistyneessä kirkossa keskellä Los Angelesia asuva pappi menehtyy. Isä Loomis (Donald Pleasence) löytää hänen jäämistöstään mystisen avaimen ja päiväkirjan, joka sisältää kryptistä kirjoitusta. Avain puolestaan sopii oveen joka johtaa kirkon kellariin Sieltä löytyy noin metrin korkuinen koeputki vihreää nestettä. Loomis pyytää apua mysteerin selvittämisessä ystävältään, fysiikan professorilta Howard Birackilta, joka ottaa oppilaansa mukaan tutkimaan tätä nestettä. Samanaikaisesti maailmassa alkaa tapahtumaan kummia. Uusi supernova syntyy, kuu näkyy kirkaassa päivänvalossa ja kodittomat alkavat piirittämään kirkkoa. Ilmiöt ovat yhteydessä toisiinsa, sillä parituhatta vuotta kirkon kellarissa säilytetty neste on tosiasiassa itse Saatana, joka valmistelee raivokkaasti paluutaan.

Omituinen, mutta varakas asiakas palkkaa harvinaisiin kirjoihin erikoistuneen Dean Corson etsimään erään ikivanhan kirjan kaikki olemassa olevat kappaleet. Pian Corso huomaa, että kirjan perässä on muitakin. Ja he ovat valmiita mihin tahansa, sillä sanotaan, että kirjan avulla on mahdollista saada yhteys Saatanaan.

Avioerosta toipuvan Rachelin elämä on alkoholinhuuruista sumua ja riipivää yksinäisyyttä. Aina ei ollut näin. Pari vuotta sitten Rachelilla oli rakastava aviomies, kaunis talo ja työ. Murhe ja alkoholi veivät kaiken. Nyt Rachel viettää päivänsä matkaamalla junalla aamuin illoin lähiöstä New York Cityyn ja takaisin, viinaa juomapullostaan siemaillen, luullen huijaavansa ihmisiä ympärillään. Junan ikkunasta tuijottaessaan Rachel pakenee kuvitelmiinsa. Kiskot kulkevat hänen vanhojen kotikulmiensa vierestä. Välttääkseen näkemästä entistä kotiaan Rachel seuraa läheisen talon nuoren parin elämää kuvitellen heille täydellisen onnen. Kunnes eräänä päivänä Rachel näkee junasta jotain, joka voi tuhota tuon onnen. Kun Rachel kuulee tarkkailemansa naisen kadonneen, hän yrittää tuskaisesti muistaa, mitä todella on tapahtunut, mitä hän on nähnyt - ja tehnyt.

Nuo hurmaavat teinit ovat palanneet! Kahlattuaan läpi ensimmäisen vuotensa yliopistossa vanha jengi on koossa taas ja pitkä kuuma kesä polttelee, no niin, siellä missä ennenkin. Jim varsinkin on tulisilla hiilillä, kun hän on saamassa vieraakseen Nadian. Miten Jim selviää? Apua sentään saadaan riemastuttavalta Micheleltä, Jimin vanhalta heilalta. Muu jengi on yhtä sekaisin: joku muuttaa Ranskaan, toinen tutustuu tantra-menetelmän saloihin, kolmas kantaa kaunaa.

Rival private eyes Ryo Saeba and Umibozu must find a way into a high-tech luxury hotel to rescue their friends who are being held hostage and stop a mad South American dictator's plans to use the hotel's supercomputer to unleash a nuclear holocaust. Highly reminiscent of Die Hard, right down to a scene where Ryu bunjee-jumps off of the roof of the hotel skyscraper with a fire hose. Written by Christopher E. Meadows