Nuori Michael Myers murhaa sisarensa synkkänä Halloween -yönä. 15 vuotta myöhemmin, mielisairaalassa tuntemattomaksi tappokoneeksi kasvanut Michael palaa kotikaupunkiinsa. On jälleen naamioiden ja kauhujen yö.

Josey Wales on maanviljelijä, jonka elämä kääntyy ylösalaisin kun farmille saapuu joukko pohjoisvaltioiden sotilaita, jotka käyttävät sotaa hyvänä tekosyynä ryöstää ja raiskata kaikki vastaan tuleva. Joukko polttaa Joseyn kodin ja tappaa tämän vaimon ja pojan. Josey vannoo kostoa ja suuntaa kulkunsa pois kotisijoiltaan, liittyen etelävaltioiden joukkoihin. Kostettuaan perheensä raa'an murhan Wales joutuu itse tappajien takaa-ajamaksi ja hänestä tulee lainsuojaton. Hän ratsastaa mieluiten yksin, mutta muutama nukkavieru hylkiö lyöttäytyy hänen matkaansa, eikä Wales voi jättää heitä oman onnensa nojaan.

Tervetuloa Detroitiin. Eletään lähitulevaisuutta, ja rikollisuus on riistäytynyt käsistä. Anarkia ja kova rikollisuus rehottavat USA:ssa. Konnat ovat vallanneet jopa kaupungin johtopaikat. Poliisit ovat lähes voimattomia. Heillä on kuitenkin salainen ase - puoliksi ihminen, puoliksi kone - Robocop. Se on ohjelmoitu tekemään likaista työtä mekaanisen tehokkaasti, ja se vaikuttaa lyömättömältä. Metallikuoren alla sykkii kuitenkin oikeudenmukainen ihmissydän.

Rikas leskirouva Venables lupaa vuoden 1937 New Orleansissa tuntuvan avustuksen osavaltion vankilasairaalalle yhdellä ehdolla. Hän haluaa lääkärin tekevän lobotomialeikkauksen sukulaistyttärelleen Catherinelle. Tämä on tullut hulluksi serkkunsa Sebastian Venablesin kuoltua heidän lomamatkallaan Euroopassa. Käsikirjoituksen teki Tennessee Williamsin kirjasta Gore Vidal.

Adam Sandler takes his comical musical musings back out on the road, from comedy clubs to concert halls to one very unsuspecting subway station.

When the Hulk's presence on Earth becomes too great a risk, the Illuminati trick him to board a shuttle destined for a planet where he will be able to live in peace, and launch it into space. The Hulk's struggle to escape causes the shuttle to malfunction and crash land on the planet Sakaar, however, where he is sold into slavery and trained as a gladiator.

Eletään 1800-luvun puoliväliä Amerikan koillisrannikon kauniilla mutta karulla syrjäseudulla. Abigail on melankolinen maamiehen vaimo, jonka elämä saa uutta väriä, kun naapurifarmille muuttaa väkivaltaisessa avioliitossa riutuva Tallie. Pian nämä kaksi sisimmässään yksinäistä naista alkavat tuntea vääjäämätöntä vetoa toisiaan kohtaan.

Casanova is a libertine, collecting seductions and sexual feats. But he is really interested in someone, and is he really an interesting person? Is he really alive?

Vankilassa ruokaa lasketaan laatalla kerros kerrokselta alaspäin. Yläkerrosten vangit ahmivat vatsansa täyteen, mutta alempana kidutaan nälissään. Kapina on väistämätön.

Jacques and Martine, an ordinary bourgeois couple, invite to dinner a friend whom they have not seen the last ten years. Since then he has become a media star and everything has to go just right at dinner.

Dorothy, saved from a psychiatric experiment by a mysterious girl, finds herself back in the land of her dreams, and makes delightful new friends, and dangerous new enemies.

Amiraali Kirkin voitto Khanista ja Genesis-planeetan luominen ovat tyhjiä voittoja. Spock on kuollut, ja McCoy on sekoamassa selittämättömällä tavalla. Spockin isän Sarekin vierailu tuo esiin hätkähdyttävän paljastuksen.

Ed Okin used to have a boring life. He used to have trouble getting to sleep. Then one night, he met Diana. Now, Ed's having trouble staying alive.

An aspiring actor discovers that his spacious new apartment comes complete with eight friendly ghosts.

Vuonna 1959 me saimme matkustaa ajassa ja todistaa hämmästyttäviä tilanteita. Me seurustelimme avaruusolioiden kanssa ja pelkäsimme. Me matkasimme ensi kertaa hämärän rajamaille Rod Sterlingin ikimuistoisessa televisiosarjassa. Neljän hyvällä mielikuvituksella varustetun elokuvantekijän avulla me pääsimme matkustamaan sinne uudelleen vuonna 1983. Ohjaajat John Landis, Steven Spielberg, Joe Dante ja George Miller muotoilivat tarinoita, jotka perustuivat, tai joiden innoituksena oli alkuperäisen sarjan klassikoiksi muodostuneita jaksoja. Landis tuo ruutuun tarinan kiihkoilijasta, joka saa tuta nahoissaan oman vihansa seuraukset. Spielberg kertoo opettavaisen sadun eläkeläisistä, joille tarjotaan mahdollisuutta nuortua. Dante puolestaan tarjoilee kauhutarinan lapsesta, joka käyttää sarjakuvista lähtöisin olevia voimiaan orjuuttaakseen perheensä. Kauhukyyti jatkuu Millerin ohjaamassa lopputarinassa, jossa neuroottinen matkustaja näkee hirviön lentokoneen siivellä. Vai näkeekö?

Whoopi Goldberg uusii menestysroolinsa kasinolaulaja Deloresina vauhtikomedian hulvattomassa jatko-osassa. Delores palaa nunnien pariin, kun häntä pyydetään opettamaan musiikkia lakkautusuhan alla olevaan kouluun. Haasteiksi kohoavat nyt paitsi vanhoilliset papit, myös viisastelevat huligaanioppilaat. Whoopi Goldbergin näyttelijäsuoritus huomioitiin vuoden parhaan komediaroolin MTV Movie Award -palkinnolla.

Davey Gordon, a New York City boxer at the end of his career, falls for dancer Gloria Price. However, their budding relationship is interrupted by Gloria's violent boss, Vincent Rapallo, who has eyes for Gloria. The two decide to skip town, but before they can, Vincent and his thugs abduct Gloria, and Davey is forced to search for her among the most squalid corners of the city, with his enemy hiding in the shadows.

Seth Rogen, Jay Baruchel, Jonah Hill, Danny McBride, Craig Robinson sekä monta muuta julkkista ovat juhlimassa James Francon luona. Juhlivat jäävät jumiin taloon, kun sarja erikoisia ja katastrofaalisia tapahtumia vavisuttaa Los Angelesia. Maailman muuttuessa ulkopuolella, varastojen vähentyessä ja paniikin iskiessä kaveruksiin he joutuvat jättämään talon ja kohtaamaan kohtalonsa sekä ystävyyden ja anteeksiannon todellisen merkityksen. Kaikki esiintyvät elokuvassa omilla nimillään ja esittävät enemmän tai vähemmän itseään. Mukana nähdään myös mm. Emma Watson, Michael Cera, Rihanna, Channing Tatum ja Backstreet Boys.

Alex Corvis, a man wrongly executed for the murder of his girlfriend, returns from the dead and sets out to find the real killer.

A montley group of free-lance photographers are desperate to grab a good shot of a celebrity.