Harkonnen-suvun kaapattua valtansa takaisin Arrakisilla, Paul Atreides joutuu piiloutumaan fremen-kansan keskuuteen hautoessaan kostoaan salaliittolaisia vastaan jotka tuhosivat hänen perheensä. Armoton ympäristö pakottaa hänet oppimaan lisää natiivikansan tavoista. Kohdatessaan valinnan elämänsä rakkauden ja tunnetun universumin kohtalon välillä hän ponnistelee ehkäistäkseen hirvittävän tulevaisuuden, jonka vain hän voi nähdä ennalta - voisiko hän todella olla profetioiden lupaama suuri messias?

Dekkarikirjoillaan omaisuuden luonut varakas Harlan Thrombey on löytynyt huoneestaan kurkku auki viillettynä perhejuhlien jälkeisenä aamuna. Jäljet viittaavat itsemurhaan, mutta paikalle saapunut mestarietsivä Benoit Blanc ei ole vakuuttunut tarjotusta selityksestä. Pikaisten kuulustelujen jälkeen vaikuttaisi siltä, että useammalla perheenjäsenellä on ollut syynsä patriarkan pyyhkimiseen pois elävien kirjoista. Totuus alkaa hiljalleen hahmottua henkilöstä, joka viimeisenä oli Thrombey kanssa tekemisissä - miehen hoitajana toiminut toisen polven maahanmuuttaja Marta Cabrera. Thrombeyn viisi-kuusikymppiset lapset ja näiden lapset ovat lähinnä hänen avulla menestyneitä ketkuja ja nyt vaurauksissa ja etuuksissa kylvetetty jälkipolvi on valmis haalimaan menestyksen hedelmät itselleen. Kun kaikki ei menekään odotusten mukaisesti, alkaa taistelu omasta paikasta perinnönjaossa käydä kuumana. Etuoikeutettujen asema ei ole valmis kyseenalaistuksille, varsinkaan heidän itsensä toimesta.

Jef Costello on teräshermoinen palkkamurhaaja, askeettinen ja tunteeton. Hän puhuu vain tarvittaessa vain sen mitä tarvitsee. Costellon elämä mutkistuu erään keikan jälkeen, kun sekä etsivät että hänen palkanmaksajansa näkevät hänet uhkana ja yrittävät joko saada hänet kiikkiin tai päästä hänestä eroon. Costello ajautuu yhä ahtaammalle yrittäessään järjestää itselleen alibia ja poistaa kuvioista murhan todistanut pianisti. Ohjaaja Jean-Pierre Melvillen alamaailman kuvaus liikkuu omassa fantasiamaailmassaan, ystävyyden ja petoksen verkostossa. Omin sanoin hän kiteyttää: "Ei ole suurempaa yksinäisyyttä kuin samurain, paitsi ehkä viidakossa metsästävän tiikerin yksinäisyys".

Jääräpäinen opettaja joutuu jäämään kampukselle joululoman ajaksi kaitsemaan oppilaita, joilla ei ole paikkaa, minne mennä. Lopulta hän muodostaa odottamattoman siteen erään rikkinäisen, mutta fiksun oppilaan sekä poikansa Vietnamin sodassa juuri menettäneen koulun pääkokin kanssa.

A self-assured businessman murders his employer, the husband of his mistress, which unintentionally provokes an ill-fated chain of events.

Grey Tracen vaimo surmataan raa’asti, ja mies itse halvaantuu brutaalissa ryöstössä. Hämäräperäinen miljardööri-tiedemies lähestyy Greytä ja tekee tälle houkuttelevan tarjouksen. Hän haluaa Greyn koekaniinikseen asentaakseen häneen tekoälyn sisältävän tietokonesirun - STEMin. Grey suostuu tarjoukseen ja keinotekoinen "päivitys" asennetaan suoraan tämän selkärankaan. Seuraukset ovat huimat - implantti antaa Greyllle ylivoimaisia fyysisiä kykyjä ja miehestä tulee suorastaan supermies. Grey lähtee jahtaamaan vaimonsa murhaajia ja etsimään veristä kostoa. Elokuvan takaa löytyvät Get Outin, Happy Death Dayn ja The Purge - Puhdistuksen yön tuottajat sekä ohjaaja, Saw-elokuvat ja Insidiousin käsikirjoittanut, Leigh Wannel.

Kaksi elinikäistä ystävää joutuvat umpikujaan, kun toinen päättää äkillisesti heidän suhteensa, millä on hälyttäviä seurauksia molemmille.

Fassbinderin varhaiskskauden omaperäinen ja shokeeraava elokuva voitti Berliinin elokukuvafestivaaleilllla pääpalkinnon.Päällisin puolin herra Raabin elämä näyttää aivan normaalilta, ja joku voisi jopa kadehtia hänen menestystään. Hän työskentelee arkkitehtitoimiston piirtäjänä ja asuu mukavassa talossa viehättävän vaimonsa ja poikansa kanssa. Työpäivän jälkeen katsellaan televisiota ja viikonloppppuisin sukulaiset ja ystävät poikkeavat vierailulle. Heidän avioliittonsakin on onnellinen, vaikka pyrkyrimäinen rouva Raab välillä arvostelee miestään ja patistaa häntä ylenemään työssään. Arkipäiväisen pinnan alla kytee silti jotain arvaamatonta, joka eräänä päivänä ylittää herra Raabin sietokyvyn, ja ajaa hänet järjettömään tekoon josta ei ole paluuta entiseen.Pääosissa: Lilith Ungerer, Kurt Raab, Lilo Pempeit, Franz Maron, Harry Baer, Peter Moland, Hanna SchygullaOhjaus: Rainer Werner Fassbinder, Michael Fengler

Koulukiusauksen kohde Carrie on epävarma, syrjitty lukiolainen ilman ystäviä, joka ei itse aavista 'salaisten voimiensa' telekineettistä vahvuutta. Mutta kun hänen psykoottinen äitinsä ja sadistiset koulutoverinsa lopulta menevät liian pitkälle, tämä ennen niin ujo teinityttö muuttuu hillitsemättömäksi, kostonjanoiseksi voimanpesäksi joka 'erikoislahjansa' avulla päästää helvetin irti kuuluisassa elokuvallisessa raivokohtauksessa täynnä verta, liekkejä ja tulikiveä ja vie sinut aina kauhun syvimpiin syövereihin ja vielä syvemmälle!

Eläkkeelle jo jäänyt jalokivivaras John Robie elää Ranskan Rivieralla ja joutuu takaisin rikosten pyörteisiin. Tällä kertaa hän on kuitenkin aidan toisella puolella yrittäen saada kiikkiin matkijarikollisen, joka käyttää hänen vanhaa tyyliään poliiseja hämätäkseen. Kun Robie kohtaa upean perijättären Francie Stevensin, hän laatii suunnitelman, jossa perijättären äidin jalokivillä yritetään saada vihollinen kiikkiin.

Yhdysvaltain itärannikon idyllisessä maalaismaisemassa vietetään syksyä, kun läheisestä metsästä löytyy ruumis. Asiasta ei ilmoiteta poliisille, sillä hämmentävän yhteensattuman vuoksi kaikki pitäjän asukkaat pitävät itseään syypäänä kuolemaan. Näin alkaa erikoinen vyyhti, jossa asukkaat yrittävät miettiä, mitä ruumiille pitäisi tehdä.

Sukuyritystä johtava Blanco jaksaa korostaa työntekijöilleen, miten kaikki ovat tehtaassa yhtä perhettä, vaikka käytännössä perhe toimii aina firman ja pomon ehdoilla. Blancon vaakatehdas on valittu ehdolle tärkeän yrityspalkinnon saajaksi, ja kulissien pitää kiiltää. ”Ihmisläheisen” johtajan kärsivällisyys joutuu koetukselle, kun irtisanottu työntekijä pystyttää kapinaleirinsä tehdasta vastapäätä ja luotettu kakkosmies alkaa lepsuilla töissä aviokriisin takia. Palkintokomitean vierailu lähestyy, ja pomon hymy muuttuu yhä jäykemmäksi kriisien kasautuessa.

One morning, Louise, 45, is suddenly unable to step out of her car. Sweats, anxieties, palpitations... she is having an inexplicable panic attack. She is tetanized and simply cannot set foot outside.

When the residents of a luxury apartment complex outside Montreal are infiltrated by parasites and transformed into violent, sex-crazed maniacs, it's up to Dr. Roger St. Luc to contain the outbreak from spreading to the city.

Ross Ulbricht on nuori, idealistinen ja täynnä taistelutahtoa. Hän perustaa Silk Roadin, nettisivun, jolla voidaan myydä huumeita netissä, näennäisesti ilman kiinnijäämisen riskiä. Suosio on valtava, ja yhtäkkiä Ross on superdigirikollinen, jonka johtamalla globaalilla verkostolla on miljardien dollarien liikevaihto. Verkostosta kiinnostuvat amerikkalaiset viranomaiset ja USA:n huumepoliisin agentti Rick Bowden, armoton ja äärimmäisen arvaamaton peiteagentti, joka ei kaihda keinoja pysäyttääkseen Rossin ja sulkeakseen Silk Roadin.

The boyfriend of an abducted woman never gives up the search as the abductor looks on.

While staying at an isolated island resort, James and Em are enjoying a perfect vacation of pristine beaches, exceptional staff, and soaking up the sun. But guided by the seductive and mysterious Gabi, they venture outside the resort grounds and find themselves in a culture filled with violence, hedonism, and untold horror. A tragic accident leaves them facing a zero tolerance policy for crime: either you'll be executed, or, if you’re rich enough to afford it, you can watch yourself die instead.

After participating in a séance, young Laura begins to behave strangely. Alarmed, her parents ask Father Olmedo, one of the few exorcists authorized by the Vatican to intervene in cases of demonic possession, for help.

A bizarre cult that practices a ritual of sacrificing humans terrorizes a young doctor and his wife, who have just moved to the group's village.

A dysfunctional family awake on Christmas morning to discover they’re sealed inside their house by a mysterious black substance. On television, a single line of text reads: “Stay Indoors and Await Further Instructions.”