While on vacation in Brazil, Scooby-Doo and the gang encounter a mythical beast at a game of soccer.

Shaggy is selected to participate in the World Invitational Games in London, England.

Kun yliopistobändin laulaja eroaa yhtyeestä, heitä pubikeikalla katsomassa ollut Sansibarissa syntynyt Farrokh Bulsara menee esittelemään bändille laulutaitojaan. Bändin jäsenet vakuuttuvat ja Farrikhista tulee yhtyeen uusi laulaja - ja loppu onkin historiaa. Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. Yhtyeen voitokas paluu kulminoitui ikoniseen esiintymiseen Live Aid -konsertissa 1985. Queenin perintö inspiroi kaikkia unelmoijia, ulkopuolisia ja musiikkia rakastavia tänäkin päivänä. Queenin jäljellä olevat alkuperäisjäsenet, kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat toimineet elokuvan tuottajina, joten kyseessä on eräänlainen virallinen bändielämäkerta.

A heroic version of Lex Luthor from an alternate universe appears to recruit the Justice League to help save his Earth from the Crime Syndicate, an evil version of the League. What ensues is the ultimate battle of good versus evil in a war that threatens both planets and, through a devious plan launched by Batman's counterpart Owlman, puts the balance of all existence in peril.

Terence Hill ja Bud Spencer nähdään hulvattomissa kaksoisrooleissa kuumaan Rio de Janeiroon sijoittuvassa vauhtikomediassa, jossa kaksi epämääräistä hemmoa pestataan brasilialaisten miljonäärien stunt-miehiksi.

Scooby-Doo and his pals win an all-expense paid vacation and embark on a trip of a lifetime to a tropical paradise. Their destination however, turns out to be Zombie Island. As soon as they arrive, they realize the place looks strangely familiar and is reminiscent of a trip they took years ago, in which they became wrapped up in a mystery involving zombies. The gang soon learns that their trip to paradise comes with a price when the zombies re-emerge and attack their hotel. Will Scooby-Doo and the Mystery Inc. gang finally solve the mystery behind Zombie Island?

When Mr. Freeze kidnaps Barbara Gordon, as an involuntary organ donor to save his dying wife, Batman and Robin must find her before the operation can begin.

A documentary filmmaker interviews the now-famous Trevor Slattery from behind bars.

Elsa Casanova on ranskalainen toimittaja, joka joutuu talebanien panttivangiksi juttukeikallaan Afganistanissa. Kun Ranskassa kuullaan huipputoimittajan kidnappauksesta, päättää maan hallitus lähettää erikoisjoukkonsa Afganistaniin, pelastamaan naisen varmalta kuolemalta. Mutta ehtivätkö erikoisjoukot paikalle, ennen kuin on liian myöhäistä?

The Team Rocket leader, Giovanni, has found Mewtwo in a remote area of the Johto region. As Giovanni tries to re-capture Mewtwo, Ash and his friends are kidnapped by Domino, a new Team Rocket member, while trying to rescue Pikachu from Jessie and James. The Clone Pokemon are also captured and are then used as bait for Mewtwo. The situation then becomes a battle between the wills of Mewtwo and Giovanni; and Mewtwo also tries to discover if it and the clones have a purpose in life, even though they are products of science.

When a threat no one could have expected bears down on the Marvel Universe, this ragtag, untrained band of teens have no choice but to rise together and prove to the world that sometimes the difference between a 'hero' and 'misfit' is just in the name.

Adam West and Burt Ward returns to their iconic roles of Batman and Robin. The film sees the superheroes going up against classic villains like The Joker, The Riddler, The Penguin and Catwoman, both in Gotham City… and in space.

Presidentti, hänen perheensä ja muu seurue joutuvat venäläisterroristien hyökkäyksen kohteeksi erikoisvalmisteisessa presidentin lentokoneessa Air Force One. Varapresidentti ja muu maailma seuraavat presidentin ja julman terroristijohtajan välistä taistelua. Kaikkien uskoessa presidentin kuolleen ja taistelun olevan ohi, iskee hän takaisin tavalla, jota kukaan ei osaa odottaa.

Aymé Pigrenet, a recently widowed farmer, is eager to find a new wife to help him run his farm. Desperate, he seeks the aid of a local matchmaker who suggest that he go to Romania to find a new wife. There he meets Elena.

On tavallinen arkiaamu pankissa, kun rahalaitoksen rauhan rikkoo viiden naamioidun ryöstäjän kopla, joka ottaa panttivangeiksi kaikki sisälläolijat. Poliisi kiirehtii paikalle, mutta konnien nokkamies Lorenz ilmoittaa ryhtyvänsä puheisiin ainoastaan ex-etsivä Quentin Connersin kanssa. Conners hätyytetään apuun eläkepäiviä viettämästä ja tuore vahvistus, etsivä Dekker, määrätään veteraanin adjutantiksi. Virkavalta lyödään ällikällä kun äkisti syntyvän kaaoksen keskellä pankkiryöstäjät katoavat kuin tuhka tuuleen.

Siitä on kymmenen vuotta kun murhanhimoinen Michael Meyers sai aikaan verisen teurastuksen Haddonfieldin pikkukaupungissa. Siitä lähtien hän on ollut lukkojen takana suljetussa hoitolassa. Uuden lain velvoittamana potilaat on siirrettävä avoimeen hoitolaan. Kun tohtori Loomis saa tästä tiedon, hän kiirehtii sairaalaan. Mutta saapuu liian myöhään! Michael Meyers on vapaa jälleen ja hän on jo matkalla Haddonfieldiin...

Hollywoodissa kuvataan kauhuelokuvaa Stab 3. Tämän "tositapahtumiin" eli Scream –elokuviin pohjautuvan jatko-osan kulisseissa faktan ja fiktion rajat menevät sekaisin. Woodsboron kamalista murhista kertovan elokuvan näyttelijät kun joutuvat tappajan uhreiksi ja vieläpä kuvattavan käsikirjoituksen mukaisessa järjestyksessä. Kammottavan naamion taakse piiloutunut murhaaja on taas mukana kuvioissa...

Two fishing scout pilots make a horrifying discovery when they encounter a second Godzilla alongside a new monster named Anguirus. Without the weapon that killed the original, authorities attempt to lure Godzilla away from the mainland. But Anguirus soon arrives and the two monsters make their way towards Osaka as Japan braces for tragedy.

Eletään tähtiaikaa 8454.130 ja lomailevalla Kapteeni Kirkillä on edessään kaksi haastetta: kiivetä ylös El Capitania ja opettaa Spockille retkeilijöiden lauluja. Mutta loma loppuu lyhyeen kun Vulcan kidnappaa Tähtialus Enterprisen vieden mukanaan universumin sisäpiirin salaisuuden. Star Trekin tähdet palaavat ohjaksiin ja he ovat saman tien matkalla kohti kaikkien aikojen rohkeinta seikkailua. Kiinnitä turvavyösi ja lähde mukaan matkalle, joka on ”yhtä aikaa henkisen tutkiskelun retki ja mahtava avaruusseikkailu”.

Pinhead on antanut pahuudelle täysin uudet kasvot. Hän on Pahuuden Ruhtinaan oma suosikki, Helvetin Prinssi. Mutta kukaan ei ole menossa helvettiin - tällä kertaa. Pahuus löytääkin itsensä sen sijaan keskuudestamme, maanpäälllisenä. Kaikki alkaa siitä että J.P. Monroe, paikallisen rokkimestan sadistinen omistaja, saa käsiinsä irvokkaan veistoksen johon Pinhead on kahlittu. Monroelta tipahtaa sattumalta veripisara veistoksen päälle ja tapahtuma vapauttaa Pinheadin sielun. J.P. saa tarjouksen josta ei voi kieltäytyä - hänen tulee hankkia ihmisuhreja Pinheadille ja vastapalkkioksi J.P. saa lihallista nautintoa ja mahtavan vallan jota ei maan päällä ennen ole koettu. Joanne on toimittaja ja hän alkaa tutkia raakoja murhatapauksia - ja kiskoutuu mukaan ylimaalliseen valtataisteluun. Todellisuus muuttuu painajaiseksi, taivas kohtaa helvetin - ja hyvyys saa apua varsin yllättävältä suunnalta...