Eeppisessä loppuhuipennuksessa taistelu velhomaailman hyvien ja pahojen voimien välillä kärjistyy avoimeksi sodaksi. Kun panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, kukaan ei ole turvassa. Ja juuri Harry saattaa joutua tekemään äärimmäisen uhrauksen dramaattisessa viimeisessä taistelussa Voldemortia vastaan.

Veliäisen Marge-tädin leijuessa yötaivaalla Harry suuntaa kohti kolmatta vuottaan Tylypahkassa. Tuskallinen kyyti Poimittaislinjalla vie hänet Viistokujalle missä hän saa kuulla, että karannut vanki, Sirius Musta, jahtaa häntä. Näin alkaa uusi lukukausi. Tylypahkassa Harry ja hänen ystävänsä oppivat Hevoskotkan lähestymisen tarkkuutta vaativan taidon, hahmonvaihtajamöröillä huvittelun ja jopa ajassa taaksepäin siirtymisen. Sieluja syövät ankeuttajat leijailevat koulun yllä Harrya uhkaillen ja kirotun Hänen-joka-jääköön-nimeämättä kannattaja väijyy linnan muurien sisäpuolella. Ja Harryn on kohdattava heidät kaikki.

Hyppää lelulaatikkoon seuraamaan sydäntälämmittävää ja hupaisaa elokuvaa, jota ei unohda koskaan. Woody, Buzz Lightyear ja muut lelut palaavat upouudessa seikkailussa muutama uusi kasvo rinnallaan, osa muovia, osa teddykangasta, mukaan luettuna Barbien vastinkappale Ken, teatraalinen Herra Piikkis ja mansikantuoksuinen Tuhti Karhunhali. Kun Andy valmistautuu lähtemään yliopistoon, Woody, Buzz, Jessie ja hänen muut uskolliset lelunsa miettivät, mitä niille mahtaa käydä. Kun ne päätyvät sekaannuksen vuoksi päiväkoti Päivänpaisteeseen, ne tapaavat koko joukon uusia leluja ja saavat huomata uuden villin seikkailun olevan vasta alkamassa.

Harry, Ron ja Hermione lähtevät suorittamaan lähes mahdottomalta tuntuvaa tehtävää: heidän on löydettävä ja tuhottava hirnyrkit, avaimet Voldemortin kuolemattomuuteen. Ilman velhokoulun opettajien apua kolmikko joutuu tukeutumaan toisiinsa enemmän kuin koskaan ennen. Velhomaailmasta on tullut vaarallinen paikka kaikille Voldemortin vihollisille. Hänen kätyrinsä kuolonsyöjät ovat vallanneet taikaministeriön ja jopa Tylypahkan velhokoulun. Heidän tärkein tehtävänsä on kuitenkin jäljittää Harry Potter, jonka Voldemort haluaa saada kynsiinsä... elävänä!

Kun lordi Voldemort tiukentaa otettaan sekä jästien että velhojen maailmasta, Tylypahka ei ole enää turvallinen paikka. Harry epäilee, että vaaroja piilee linnan sisälläkin, mutta Dumbledore haluaa lähinnä valmistella Harrya viimeiseen taisteluun, joka lähestyy nopeasti. Yhdessä he etsivät ratkaisua Voldemortin suojauskeinoihin, ja siksi Dumbledore värvää vanhan ystävänsä ja kollegansa Horatius Kuhnusarvion, jolla on hallussaan elintärkeää tietoa. Välienselvittelyn häämöttäessä romanssi kukkii Harrylle, Ronille, Hermionelle ja heidän luokkatovereilleen. Rakkautta on ilmassa, mutta vaara vaanii edessä, ja Tylypahka ei ehkä ole enää entisensä.

Harry aloittaa viidennen vuotensa Tylypahkan velhokoulussa. Hän saa tietää, että velhoyhteisössä kielletään laajalti Harryn äskettäinen kohtaaminen häijyn Lordi Voldemortin kanssa – he sulkevat mieluummin silmänsä totuudelta kuin uskovat uutisia Voldemortin paluusta. Taikaministeri Cornelius Toffee pelkää, että Tylypahkan kunnianarvoinen rehtori Albus Dumbledore valehtelee Voldemortin paluusta heikentääkseen Toffeen arvovaltaa ja kaapatakseen itselleen tämän viran. Niinpä Toffee nimittää kouluun uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajan pitämään silmällä Dumbledorea ja Tylypahkan oppilaita. Mutta professori Dolores Pimenton ministeriön hyväksymät oppitunnit jättävät nuoret velhot toivottoman aseettomiksi pimeyden voimia vastaan, mikä saattaa heidät ja koko velhoyhteisön vaaraan.

Doc Brown on lähtenyt sadan vuoden taakse Villiin länteen ja lähettänyt sieltä Martylle kirjeen, jossa ilmoittaa jäävänsä sinne. Kaupungin historiaa tutkiessaan Marty huomaa kauhukseen, että paikallinen hurjapää on ampunut Brownin viikko kirjeen kirjoittamisen jälkeen. Martyn täytyy lähteä pelastusretkelle.

Arielia, hauskaa ja ilkikurista merenneitoa kiehtoo kaikki ihmiseen liittyvä. Hän sivuuttaa isänsä käskyn pysyä erossa meren yläpuolisesta maailmasta, vaan ui pintaan ja pelastaa raivoavassa myrskyssä unelmiensa prinssin. Hän tahtoo olla ihminen, joten tekee sopimuksen katalan merinoita Ursulan kanssa vaihtaen evänsä ja kauniin äänensä jalkoihin. Paras ystävänsä, suloinen ja puhelias Pärsky, ja vastahakoinen esiliinansa Sebastian, reggaeta laulava hulvaton rapu rinnallaan Arielin täytyy voittaa prinssin rakkaus ja pelastaa isänsä kuningaskunta. Kaikki tämä sydämen takoessa kilpaa kelloa vastaan. Sisältää tupakkatuotteita.

Sylvester Stallone ohjasi ja kirjoitti myös kolmannen Rockyn, jossa ikääntyvä mestari plösähtää ja menettää mestaruusvyön Clubber Langille. Koska Clubber aiheuttaa myös uskollisen Mickeyn kuoleman, Rocky masentuu ja vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteensä. Mestarin piiskaa taas kondikseen hyvä ystävä Apollo Creed, joka otti kahdessa ensimmäisessä leffassa Rockylta kuonoonsa.

Kevin McCallister on palannut! Perhe lähtee Floridan-lomalle, mutta Kevin päätyykin New Yorkiin ja elelee herroiksi isän luottokortilla. Kun tutut roistot aikovat ryöstää lelukaupan, Kevin ei jää toimettomaksi!

Charles Dickensin ajattomaan Oliver Twistiin perustuvassa animaatioklassikossa koditon Oliver, kipakka nuori kissa, ajautuu koiralauman pelastamaksi ja hänet hyväksytään jengiin. Uusien ystäviensä Filurin, Titon ja muiden kanssa Oliver tutkii New Yorkia ja oppii selviytymään uudessa maailmassaan. Nuori tyttö adoptoi Oliverin ja tämä yrittää pitää yllä vanhoja ja uusia ystävyyssuhteita. Mutta kun Oliverin nuori omistaja kidnapataan, vain Oliver, Filuri, Tito ja jengi voivat pelastaa hänet. Sisältää Billy Joelin, Huey Lewisin ja Bette Midlerin unohtumattomia lauluja. Sisältää tupakkatuotteita.

Temppeliritarien aarre on tunnettu legenda, mutta jotkut ovat valmiita vaarantamaan kaiken löytääkseen oikean aarteen. Seikkailija ja arkeologi Ben Gates etsii maailman suurinta ja myyttisintä aarretta, samoin kuin hänen isänsä ja useat aikaisemmat sukupolvet hänen perheessään. Mutta hän ei ole ainoa etsijä. Ben joutuu huomaamaan, että aarteenetsinnässä ei voi luottaa kehenkään. Vai voiko?

Gabriella muuttaa toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Vanhassa koulussa on tanssiaiset ja Gabriella on luvannut Troy Boltonille tulevansa niihin, mutta ei pääse tulemaan. Koulussa on myös näytelmä, jonka päätähdet ovat Gabriella Montez ja Troy Bolton, mutta tietenkin Sharpay sotkeutuu asiaan.

A popular high school athlete and an academically gifted girl get roles in the school musical and develop a friendship that threatens East High's social order.

Ariel, Sebastian, Pärsky ja kaikki muut suosikkihahmot alkuperäisestä elokuvasta loiskahtavat ihanaan seikkailuun, joka tulvii lisää unohtamattomia hahmoja, evää naputtamaan panevia lauluja ja jännittävää, toiminnantäyteistä tarinaa. Arielin ja Erikin täytyy salata kallisarvoisen tyttärensä Melodyn merenneitoperintö suojellakseen häntä Ursulan kostonhimoiselta sisarelta Morganalta. Kun meren houkutus kuitenkin osoittautuu Melodylle liian voimakkaaksi, he kutsuvat kuningas Tritonin ja kaikki hyvät olennot maalla ja aaltojen alla auttamaan heidän tyttärensä pelastamisessa ja rauhan palauttamisessa merille.

Voitettuaan hurjan lohikäärmeen, pelastettuaan kauniin prinsessan ja myös appivanhempiensa valtakunnan, jätin pitäisi keksiä jotain tekemistä. No, Shrekin kohtalona on kesyyntyä säyseäksi koti-isäksi. Kyläläisten matkoihinsa säikyttelyn sijaan Shrek tyytyy rustaamaan nimikirjoituksia heinähankoihin. Mihin katosi hurja jätti? Liukaskielinen Tittelintuure ylipuhuu vanhoja loistonsa päiviä kaihoavan Shrekin allekirjoittamaan houkuttelevan sopimuksen. Pian Shrek löytääkin itsensä vääristyneestä Kaukaisen maan käänteisversiosta, jossa jättejä jahdataan, Tittelintuure on kuningas eivätkä Shrek ja Fiona ole koskaan tavanneet. Shrekin tehtävänä on nyt saada tehty tekemättömäksi pelastaakseen ystävänsä, saadakseen vanhan elämänsä takaisin ja saavuttaakseen taas Fionan rakkauden.

The Christmas tree isn't the only thing green in this new holiday classic. Shrek is back and trying to get into the spirit of the season. After promising Fiona and the kids a Christmas they'll remember, he is forced to take a crash course in the holiday. But just when he thinks he has everything for their quiet family Christmas just right, there is a knock at the door.

Ei ole hauskaa olla prinsessa, kun oma äiti on maailman inhottavin kuningatar! Ja kun kaunis Lumikki uhkaa anastaa äitinsä yksinvaltiuden, hänet siepataan saman tien ja hylätään metsään petoeläinten syötäväksi. Lumikkia eivät kuitenkaan löydä vaaralliset sudet vaan seitsemän kapinallista pelastajaa, ja vaikka he ovat kooltaan aika pieniä, he ovat valmiina auttamaan Lumikkia suuressa kosto operaatiossa.

Menestyksekäs laulukolmikko, pikkuoravat Alvin, Simo ja Tero, ovat palanneet ratkiriemukkaassa jatko-osassa, jossa on enemmän musiikkia, enemmän toimintaa, ja enemmän hauskuutta koko perheelle! Konsertissa sattuneen onnettomuuden seurauksena Dave joutuu sairaalaan, joten pikkuoravat ottavat lomaa supertähteydestä ja aloittavat koulunkäynnin muiden samanikäisten tavoin. Mutta hyvin pian he joutuvat tiukan paikan eteen, kun heitä vastaan astelee kaunis ja lahjakas tyttöoravakolmikko, jotka ovat poikien ilkeän entisen managerin Ianin uusi löytö!