Maapallolla nähdään nälkää. Taudit ovat tuhonneet lähes kaikki viljakasvit, ja taivaanrannasta vyöryvä hiekkapöly tekee ilmasta vaikean hengittää. Ihminen ei enää kurkota tähtiin, vaan yrittää pelastaa lajinsa kuolevalla planeetalla. Cooper on maissitilaa viljelevää leski-isä, joka on entisessä elämässään työskennellyt NASAn palveluksessa. Entisenä lentäjänä ja insinöörinä Cooper saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Hän pääsee osaksi Nasan tiimiä - lennolle - joka on uhkarohkea riski ja se saattaa merkitä itsemurhaa, mutta myös uutta alkua. Vaikka avaruusohjelmat onkin virallisesti lopetettu, NASA on valmistellut professori Brandin johdolla tätä salaista lentoa. Tarkoitus on matkustaa lähelle Saturnusta ja hypätä siellä madonreiän kautta toiseen galaksiin ja löytää ihmiskunnalle uusi asuinplaneetta. Lentoa Brandin tyttären Amelian kanssa johtava Cooper jättää vastahakoisesti lapsensa pelastaakseen näiden ja satojen miljoonien muiden tulevaisuuden.

Green Book kertoo tosiystävyydestä, joka ylittää 1960-luvun alun rotuun ja yhteiskuntaluokkaan liittyvät rajoitteet. Tony Lip on ovimies Bronxin italian-amerikalaisilta kulmilta. Hän saa työn Dr. Don Shirleyn autonkuljettajana. Don Shirley on tummaihoinen maailmanluokan pianisti, jonka konserttikiertue ulottuu Manhattanilta aina syvään Etelään. Kiertuematkallaan Lip ja Shirley luottavat "vihreään kirjaan", joka kertoo heille ne harvat paikat, jotka tuolloin olivat turvallisia afroamerikkalaisille. He kohtaavat rasismia ja vaarallisia tilanteita, mutta myös yllättävää inhimillisyyttä ja huumoria. Jotta he selviäisivät elämänsä jännittävimmästä matkasta, heidän on päästävä yli keskinäisistä erimielisyyksistään.

Peter Parkerin elämä on muuttunut täydellisesti, kun Mysterio lavasti hänet murhaajaksi ja paljasti hänen identiteettinsä. Tilannetta vielä pahensi törkyjournalisti J. Jonah Jameson, joka otti Spider-Manin kanavansa ykkösmaalitauluksi. Spider-Man joutuu nykymaailmalle tyypillisesti kahtia jakautuneen seuraajajoukon kiistakapulaksi, mutta ei ole helppoa Peterillä enää siviilielämässäkään. Mikä pahinta, kohu hänen ympärillään vaikeuttaa myös hänen ystäviensä ja läheistensä elämää. Peter saakin päähänsä pyytää apua Thanosia vastaan taistellessa kohtaamaltaan Doctor Strangelta. Tämä muotoileekin valtavan loitsun, jonka tarkoitus on saada koko maailma unohtamaan, että Peter Parker on Spider-Man. Tietenkään asiat eivät mene suunnitellusti. Spider-Man saakin vastaansa joukon superkonnia, joista hän ei ole kuullutkaan, mutta jotka kyllä muistavat hänet. Taistelujen tiimellyksessä Peter joutuu kasvamaan koulupojasta sankariksi, joka ymmärtää voimien ja vastuun yhteenkuuluvuuden.

Tarina kertoo nuoren tytön pään sisällä elävästä viidestä perustunteesta: Ilo, Suru, Kiukku, Pelko ja Inho. Muutto vanhasta kotikaupungista San Franciscoon käynnistää tunnemylläkän, jonka johdosta Ilo ja Suru tempautuvat pois ohjaamosta tunteiden varastotilaan. Pitkä paluumatka kohti tunnekeskusta alkaa, mutta aika käy vähiin, kun ohjaamo alkaa menettää otetta tytön tunnetiloista.

Peter Quill huomaa joutuneensa herkeämättömän palkkionmetsästyksen kohteeksi varastettuaan salaperäisen esineen, jota himoitsee myös Ronan – mahtava konna, jonka suunnitelmat uhkaavat koko maailmankaikkeutta. Paetakseen sinnikästä jahtaajaansa Quill joutuu pitkin hampain yhdistämään voimansa sekalaisen hylkiösakin kanssa - sen muodostavat pyssysankari ja pesukarhu Rocket, puiseva humanoidi Groot, tappavan arvoituksellinen Gamora ja kostonhimoinen Drax Tuhoaja. Mutta kun Quill saa selville esineen todelliset voimat ja sen, millaisen uhan se kosmokselle aiheuttaa, hänen on parhaan kykynsä mukaan tsempattava omituinen jengi viimeiseen, epätoivoiseen taisteluun - jossa pelissä on koko galaksin kohtalo.

Jack ja Rose löytävät toisensa "uppoamattoman" R.M.S. Titanicin neitsytmatkalla. Kun tuhoon tuomittu loistoristeilijä törmää hyisellä Pohjois-Atlantilla jäävuoreen, intohimoinen romanssi muuttuu henkiinjäämistaisteluksi.

Asgardista karkotettu jumala Loki halajaa maailman herruutta, ei mitään sen vähempää. Maailmoja ravistelevan sodan takia kutsutaan avuksi supersankarit, jotka ovat jo useamman kerran joko pelastaneet ihmiskunnan pulasta - tai sitten aiheuttaneet toimillaan tuhoa ja kuolemaa. Nick Fury kansainvälisestä S.H.I.E.L.D. -turvajärjestöstä kokoaa parhaan mahdollisen ryhmän avukseen. Hänellä on apuna vakooja Natasha Romanoff eli Musta leski ja agentti Phil Coulson. Furyn kokoamaan sankariryhmään kuuluvat Kapteeni Amerikka, Iron Man, Thor ja Hulk. Myöhemmin mukaan liittyy vielä esittämä Haukansilmä. Tiimityö lähtee melko takellellen liikkeelle, kun ryhmän epäsuhteiset kemiat kohtaavat. Meren pohjalta pelastettu Kapteeni Amerikka on historiallinen reliikki ja Tony Stark, eli Iron Man luottaa teknologiaan. Tohtori Banner taas yrittää pitää vihansa ja vihreän hirviönsä kurissa. Supertiimi hioutuu yhteen vaikeimman kautta. Tavoite on kuitenkin lopulta yhteinen: ihmisten maailma on pelastettava.

Mark Watney on mukana astronauttien ryhmässä, joka on Marsissa suorittamassa Nasan Ares III -tehtävää. Avaruusmyrskyssä Watney eksyy ja hänen luullaan kuolleen. Muut ryhmän jäsenet lähtevät paluumatkalle ja Watney jää yksin punaiselle planeetalle. Kun ruokaa on vain kuukaudeksi ja pelastajia täytyy odotella kenties vuosia, niin Watney joutuu miettimään luovia ratkaisuja turvatakseen ravinnonsaantinsa. Onneksi hänellä on kasvitieteilijän koulutus. Marsin pinnalla minkään ei pitäisi kasvaa, mutta neuvokas Watney rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen, jossa hän yrittää kasvattaa perunaa. Ravinnonsaanti näyttää ratkeavan ainakin hetkeksi, mutta varsinainen ongelma on isompi. Watney on edelleen jumissa Marsissa, mutta luottaa kekseliäisyyteensä löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa. Lopulta hänet huomataan Maassa ja NASAn kansainvälinen tiimi tiedemiehiä alkaa tekemään väsymättä töitä tuodakseen tämän yksinäisen ”marsilaisen” kotiin.

Vartioidessaan kahden vuoden ajan kaupungin katuja Batmanin hahmossa, kylväen samalla kauhua rikollisten keskuuteen, Bruce Wayne on vajonnut syvälle Gotham Cityn varjoihin. Tukenaan vain muutama luotettu liittolainen - Alfred Pennyworth ja komisario James Gordon - tämä yksinäinen oikeuden puolustaja on ottanut tehtäväkseen toimia korruptoituneen hallinto- ja valtakoneiston vastustajana ja kaupungin asukkaiden ainoana koston välineenä. Kun tuntematon tappaja kohdistaa sadistisen juonensa Gothamin eliittiin, arvoituksellisten vihjeiden vana johdattaa maailman parhaan etsivän tutkimusmatkalle alamaailmaan, missä hän kohtaa monia värikkäitä hahmoja. Kun todisteet alkavat osoittaa yhä lähemmäs tiettyjä tekijöitä ja salajuonen todelliset mittasuhteet alkavat paljastua, Batmanin on hankittava uusia ystäviä, paljastettava syyllinen ja kitkettävä vehkeilijät Gotham Cityä pitkään piinanneesta mädännäisten vallanpitäjien verkostosta.

Ambitious artist Jabari attempts to balance success and love when he moves into his dream Manhattan apartment and falls for his next-door neighbor.

LAPD:n poliisi K saa selville kauan hautautuneena olleen salaisuuden, joka saattaa syöstä viimeisetkin yhteiskunnan rippeet kaaokseen. K:n löytö johdattaa hänet etsimään Rick Deckhardia, entistä LAPD:n blade runneria, joka on ollut kateissa viimeiset 30 vuotta.

Venäläinen Sevastopol-niminen sukellusvene tuhoutuu yllättäen petollisessa lähitaistelutilanteessa, jonka kapellimestarina toimii alukseen asennettu testivaiheessa ollut poikkeuksellisen kehittynyt The Entity -tekoälyjärjestelmä. Kyseinen tekoäly on kuitenkin onnistunut irtautumaan muotistaan ja matkaamaan dataverkon läpi maailmalle tarkkailemaan ihmisten arkea. Suurimpien maiden hallitukset ovat saaneet tietää siitä ja sen mittaamattomista voimavaroista toivoen saavansa sen valtaansa. Siihen tarvitaan kuitenkin kahta täydellisesti yhteen sopivaa avainta, jotka ovat erillään ja hukassa. IMF:n luottoagentti Ethan Hunt ja hänen ryhmänsä saa tehtäväkseen löytää koko ihmiskuntaa uhkaavan pelottavan aseen ennen kuin se joutuu väärin käsiin. Tulevaisuuden ja kohtalon hallinnan ollessa vaakalaudalla, joutuu Ethan kollegoineen kohtaamaan sekä lukuisia virkavaltoja, että menneisyyden haamuja päästäkseen käsiksi kohteeseensa.

Synkkä pilvi IMF:n ympärillä on haihtunut, eikä järjestöä enää uhkaa lakkauttaminen. Täyttä luottoa se ei silti ole saanut takaisin, eikä Ethan Huntin epäonnistunut operaatio auta asiaa. IMF:n ja CIA:n reviiririitojen seurauksena hän saa aisaparikseen August Walkerin etsimään kadonnutta plutoniumia, jota kaupittelee nimekkäällä sukupuulla varustettu Valkoinen leski. Yksinkertaisesta tehtävästä tulee vieläkin monimutkaisempi, kun Ethanin menneisyys alkaa saavuttaa huippuvakoojaa. Ammattianarkisti ja kokopäiväinen kaaoksenkylväjä Solomon Lane , jonka rikollisjärjestö Syndikaatti on brändännyt itsensä Apostolit-nimiseksi terroristiryhmäksi, saa käsiinsä nämä kolme plutoniumpalloa ja pian ihmiskuntaa uhataan ydinaseiskulla. Syndikaatin rippeet uhkaavat siis yhä maailman rauhaa, mutta onneksi Hunt saa apua tutulta brittivakoojalta Ilsa Faustilta.

Järisyttävässä trilerissä perheen on elettävä täydellisessä hiljaisuudessa, sillä heitä uhkaavat äänen perusteella metsästävät olennot. Evelyn ja Lee tietävät, että hilaisinkin kuiskaus voi aiheuttaa kuolemaa, joten he ovat päättäneet löytää tavan suojella lapsiaan hinnalla millä hyvänsä etsiessään epätoivoisesti tapaa taistella olentoja vastaan.

Kevin on paljastanut psykiatrilleen 23 sivupersoonaansa, mutta yksi on vielä näkymättömissä ja nousee pian esiin hallitsemaan kaikkia toisia. Tämä sivupersoona kidnappaa kolme teinityttöä. Casey, Claire ja Marcia päätyvät pimeään kellariin, jossa Kevinin vaihtelevan omituinen käytös aiheuttaa tytöissä kauhua ja kummastusta. Casey on kuitenkin veistetty eri puusta. Casey osaa ottaa tilanteen haltuunsa, ja alkaa mielenkiintoinen psykologinen peli tytön ja Kevinin välillä. Kevin joutuu käymään myös eloonjäämiskamppailua omia persooniaan vastaan, näiden välisten rajojen murtuessa. Lopulta hänen psykiatrilleen, tohtori Fletcherille, alkaa valjeta Kevinin suuri suunnitelma.

Paatuneen palkkasoturin uudesta tehtävästä tulee itsetutkiskeluun pakottava eloonjäämiskisa, kun hänet lähetetään Bangladeshiin pelastamaan huumepomon kidnapattua poikaa.

Stunttimies Colt Seavers loukkaantuu pieleen menneessä toimintakohtauksessa ja ura joutuu jäähylle. Tuottaja Gail kuitenkin houkuttelee Coltin takaisin toimintatähti Tom Ryderin stunttinäyttelijäksi uuteen elokuvaan, jonka ohjaajana toimii sattumalta Coltin exä, Jody. Kun elokuvan päätähti katoaa kuin tuhka tuuleen ja Gail pyytää Coltia etsimään Ryderin, jotta Jodyn unelma elokuvaohjaajan urasta ei kaadu siihen. Ryderin katoaminen onkin astetta erikoisempi tapaus ja Colt on pian kuoleman vaarassa. The Fall Guy on kunnianosoitus stunttinäyttelijöille ja se perustuu samannimiseen tv-sarjaan, joka pyöri ruudussa 80-luvulla.

Kuningatar Ramonda, Shuri, M’Baku, Okoye ja Dora Milaje taistelevat suojellakseen kansakuntaansa asioihin sekaantuvia maailmanvaltoja vastaan kuningas T’Challan kuoleman jälkimainingeissa. Wakandalaisten ponnistellessa aloittaakseen elämässään uuden luvun, sankariemme täytyy lyöttäytyä yhteen Nakian ja Everett Rossin avustuksella ja takoa uusi tulevaisuus Wakandan kuningaskunnalle.

Kun Van Helsingin arvoituksellinen keksintö "Monsterisaatiosäde" panee kaiken mullin mallin, Draku ja hänen monsteriystävänsä muuttuvat ihmisiksi ja Johnnystä tulee hirviö! Uusissa, epämukavissa olomuodoissaan Draculan, joka on menettänyt taikavoimansa, ja riemukkaan Johnnyn, joka nauttii täysillä monsteriudestaan, tulee yhdistää voimansa ja kiiruhtaa maapallon halki löytääkseen vastalääkkeen, ennen kuin on liian myöhäistä - ja ennen kuin he ajavat toisensa sekopäisyyden partaalle. Apunaan Mavis ja hirveän ihmismäinen monsterijengi kaksikko yrittää kuumeisesti löytää keinon palauttaa koko porukan ennalleen, ennen kuin muodonmuutos jää pysyväksi.

Elämä Barbiemaassa on täydellistä. Paitsi jos sinulla on eksistentiaalinen kriisi. Tai jos olet Ken.