Oscar-palkitussa piirretyssä Chihiro- tyttönen eksyy vanhempiensa kanssa muuttomatkalla syrjäiselle metsätielle. Sieltä löytyy hylätty ravintola, jonka pöydät notkuvat ruokaa. Isä ja äiti ahmivat vatsansa täyteen, mutta Chihiro ei koske sapuskaan. Aamulla isä ja äiti ovat muuttuneet sioiksi, ja paikka paljastuu henkiolentojen lomakohteeksi. Fantastinen piirrostarina kiehtoo yhtä lailla lapsia ja aikuisia.

Rikospoliisi Jim Gordonin ja piirisyyttäjä Harvey Dentin avulla Batman yrittää tuhota mafian Gothamissa lopullisesti. Kolmikon yhteistyö osoittautuu tehokkaaksi, mutta pian he huomaavat joutuneensa Jokeri-nimisen nousevan rikollisneron saaliiksi. Jokeri syöksee Gothamin anarkian valtaan ja pakottaa Batmanin tasapainoilemaan sankarin ja oman käden oikeuteen turvautuvan järjestyksenvalvojan häilyvällä rajalla.

Rutiinietsinnän aikana löydetään ateriansa keskelle murhattu mies. Joku on kirjoittanut sanan “mässäily” jääkaapin taakse. Pian paljastuu toinen yhtä raaka murha ja sen rikospaikkaan on kirjoitettu verellä sana “ahneus”. Poliisit Somerset ja Mills laskevat nopeasti yhteen yksi plus yksi – ja saavat vastaukseksi seitsemän! Liikkeellä on psykopaattinen sarjamurhaaja joka systemaattisesti murhaa uhrinsa seitsemän kuolemansynnin mukaan! Missä ja milloin tapahtuu seuraava julma murha?

The Wolf of Wall Street perustuu tositarinaan newyorkilaisesta pörssimeklarista Jordan Belfortista. Belfortin amerikkalainen unelma lähti käyntiin 80-luvulla senttiosakkeista, joiden kautta hän siirtyi pörssilistautumisten ja korruption ahneeseen maailmaan. Belfort saavutti huikeaa menestystä ja vaurautta jo parikymppisenä johtaessaan Stratton Oakmont -pankkiirifirmaansa. Samalla hän ansaitsi lempinimensä "the wolf of Wall Street", Wall Streetin susi. Rahaa, valtaa, naisia ja huumeita. Houkutuksia oli jatkuvasti tarjolla, ja viranomaisten uhasta ei tarvinnut välittää. Vaatimattomuus oli Jordanin ja hänen susilaumansa mielestä täysin yliarvostettua, ja heille ei riittänyt mikään.

Elokuva sijoittuu ensimmäisen maailmansodan länsirintaman painajaismaisiin taisteluihin ja olosuhteisiin Pohjois-Ranskassa huhtikuussa vuonna 1917. Nuoret brittiarmeijan taistelulähetit, korpraalit Tom Blake ja William Schofield saavat tehtäväkseen viedä brittikenraalin kirjallisen käskyn seuraavan aamun hyökkäyksen perumisesta. Tämä on tärkeä varoitusviesti toiselle brittipataljoonalle, jolle saksalaiset suunnittelevat väijytystä. Jos viestiä ei saada perille, 1600 brittisotilasta on astumassa ansaan ja varmaan kuolemaan - yksi heistä on kaiken lisäksi Blaken veli. Blake ja Schofield lähtevät suorittamaan lähes mahdottomalta tuntuvaa tehtävää, ja matka kulkee vihollislinjan halki.

Harry Potter saa 11 syntymäpäivänään tietää olevansa kahden voimakkaan velhon orpolapsi ja omaavansa itsekin taikavoimia. Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa Harry aloittaa elämänsä seikkailun. Hän oppii korkealentoisen pelin ja pelaa jännittävän shakkiottelun elävillä shakkinappuloilla kohdatakseen pimeän velhon, joka haluaa tuhota hänet.

Jack ja Rose löytävät toisensa "uppoamattoman" R.M.S. Titanicin neitsytmatkalla. Kun tuhoon tuomittu loistoristeilijä törmää hyisellä Pohjois-Atlantilla jäävuoreen, intohimoinen romanssi muuttuu henkiinjäämistaisteluksi.

Entinen journalisti ja nykyinen baarinpitäjä Nick Dunne tapaa ihastuttavan naisen Amyn ja pian hääkellot soivat. Viidentenä hääpäivänä Amy ilmoitetaan mystisesti kadonneeksi ja kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä mitä on tapahtunut. Nickin ja Amyn kodista löytyy merkkejä rajusta väkivallasta. Etsivät Jim Gilpin ja Rhonda Boney yrittävät selvittää Nick Dunnen osuuttaa Amyn katoamiseen. Jäljet viittaavat siihen, että Amy saattaa olla murhattu, eikä aikaakaan, kun poliisin epäilykset kohdistuvat Nickiin. Nickin lakimies Tanner kehottaa miestä olemaan vain oma itsensä, mutta pian mediankohu pääsee huippuunsa. Poliisin tutkimusten puristuksissa Nickin rakentama kuva auvoisesta avioliitosta alkaa rakoilla. Media puolestaan ristiinnaulitsee miehen, kun paljastuu, että Nick on ollut uskoton vaimolleen. Pian hänen lukuisat valheensa ja outo käytöksensä saavat kaikki kysymään saman synkän kysymyksen: tappoiko Nick Dunne vaimonsa?

Korean pääkaupungista Soulista käynnistynyt zombiepidemia on levinnyt ympäri Korean niemimaan. Äveriäs työnarkomaani ja eronnut perheenisä Seok-wu astuu erikoisnopeaan KTX-junaan viedäkseen nuoren tyttärensä Su-anin Busanin rannikkokaupunkiin tapaamaan tämän äitiä ja matkan pitäisi taittua reilussa tunnissa. Verenhimoiset elävät kuolleet muuttavat kuitenkin junan henkiinjäämiskamppailun näyttämöksi ja raivopäisten zombien laumat tuovat monta veristä mutkaa matkaan. Kuka pelastuu vai pelastuuko kukaan?

Valpas mutta arvoituksellinen uusi arvokuljetusauton vartija yllättää työtoverinsa tekemällä ryöstöyrityksen tyhjäksi kylmäverisillä otteillaan. Kuka hän oikein on ja mistä hän on tullut? Tappajan vaistot omaavan turvamiehen perimmäinen motivaatio paljastuu pian, kun hän ryhtyy tasaamaan tilejä määrätietoisin ja peruuttamattomin askelin.

Marvelin sarjakuviin perustuva Deadpool kertoo entisestä erikoisjoukkojen miehestä Wade Wilsonista, joka ryhtyy palkkasotilaaksi. Hänet kuitenkin altistetaan valvomattomaan kokeiluun, joka antaa hänelle supervoimat ja hänestä tulee Deadpool. Deadpool etsii käsiinsä miehen, joka melkein tuhosi hänet, aseenaan supervoimat ja kieroutunut huumorintaju.

Vuonna 2045 todellinen maailma on karu paikka. Wade Watts tuntee todella elävänsä vain paetessaan OASISiin, moderniin virtuaaliseen universumiin, jossa valtaosa ihmiskunnasta viettää päivänsä. OASISissa voit mennä minne vain, tehdä mitä vain ja olla kuka vain - rajana on vain oma mielikuvituksesi. OASISin loi nerokas, mutta omalaatuinen James Halliday, joka jätti koko suunnattoman omaisuutensa ja OASISin täyden hallinnan suunnittelemansa kolmiosaisen kilpailun voittajalle. Kun Wade virtuaalinimeltään Parzival, onnistuu läpäisemään ensimmäisen haasteen, hän saa peräänsä pahamaineisen IOI-yhtiön, joka tahtoo OASIS:in pumpatakseen sen täyteen mainoksia. Wattsilla on onneksi apunaan ystäviä, jotka haluavat estää IOI:n kätyreitä ja sen häikäilemätöntä johtajaa toteuttamasta suunnitelmiaan. Wade ja hänen ystävänsä - niin kutsutut Yläviitoset - heittäytyvät universumiin täynnä mysteereitä ja vaaroja pelastaakseen OASISin.

Hazel on 16-vuotias tyttö, joka sairastaa kilpirauhassyöpää. Syöpä on levittänyt etäispesäkkeitä hänen keuhkoihinsakin, mutta lääkkeet ovat toistaiseksi pitäneet sairauden kurissa. Hazelin perheen elämä on silti vääjäämättömän hiljaista odottamista. Syöpäsairaiden tukiryhmässä Hazel tutustuu ystävänsä tueksi paikalle saapuneeseen Augustukseen. Gus on parantunut luusyövästä, vaikka se on vaatinut hänen toisen säärensä amputoimisen ja on kykeneväinen ymmärtämään Hazelin sairautta ja sen mukanaan tuomaa taakkaa. Teinien välille syntyy nopeasti ystävyys, jolla olisi potentiaalia kehittyä joksikin suuremmaksikin, mutta Hazel asettaa sairautensa takia tietoiset rajat itselleen ja tunteilleen. Hazel on mukautunut elämään elämää, jossa hän voi toivoa asioita, mutta ei usko niiden toteutumiseen. Augustus kuitenkin osoittaa, että elämä ei voi olla pelkkää odotusta. Hazel lopulta huomaa, että hänellä on oikeus ja mahdollisuus haluta asioita.

Grey Tracen vaimo surmataan raa’asti, ja mies itse halvaantuu brutaalissa ryöstössä. Hämäräperäinen miljardööri-tiedemies lähestyy Greytä ja tekee tälle houkuttelevan tarjouksen. Hän haluaa Greyn koekaniinikseen asentaakseen häneen tekoälyn sisältävän tietokonesirun - STEMin. Grey suostuu tarjoukseen ja keinotekoinen "päivitys" asennetaan suoraan tämän selkärankaan. Seuraukset ovat huimat - implantti antaa Greyllle ylivoimaisia fyysisiä kykyjä ja miehestä tulee suorastaan supermies. Grey lähtee jahtaamaan vaimonsa murhaajia ja etsimään veristä kostoa. Elokuvan takaa löytyvät Get Outin, Happy Death Dayn ja The Purge - Puhdistuksen yön tuottajat sekä ohjaaja, Saw-elokuvat ja Insidiousin käsikirjoittanut, Leigh Wannel.

Yhdysvaltojen ulkoministeri ilmoittaa Tony Starkille alias Iron Manille, että useat YK:n jäsenvaltiot ovat laatineet sopimuksen, jolla supersankarit alistetaan järjestön alaiseksi iskuryhmäksi. Myös Avengersien on allekirjoitettava sopimus tai ”jäätävä eläkkeelle”. Osa sankareista näkee jollekin taholle vastuuvelvollisuuden hyvänä keinona hillitä ylenpalttista tuhoa. Osalle se kuitenkin näyttäytyy vain yrityksenä siirtää vastuuta ja mahdollisuutena tehdä Avengers-ryhmästä käsikassara tavoitteille, joita he eivät halua ajaa. Jo tämä asettaa ystävyksiä eri leireihin, mutta varsinaiseen yhteenottoon päädytään vasta, kun terroristi-isku asettaa kahdet erilaiset, omilla tavoillaan ymmärrettävät ja hyvät tavoitteet ja motivaatiot suoralle törmäyslinjalle.

Kevin on paljastanut psykiatrilleen 23 sivupersoonaansa, mutta yksi on vielä näkymättömissä ja nousee pian esiin hallitsemaan kaikkia toisia. Tämä sivupersoona kidnappaa kolme teinityttöä. Casey, Claire ja Marcia päätyvät pimeään kellariin, jossa Kevinin vaihtelevan omituinen käytös aiheuttaa tytöissä kauhua ja kummastusta. Casey on kuitenkin veistetty eri puusta. Casey osaa ottaa tilanteen haltuunsa, ja alkaa mielenkiintoinen psykologinen peli tytön ja Kevinin välillä. Kevin joutuu käymään myös eloonjäämiskamppailua omia persooniaan vastaan, näiden välisten rajojen murtuessa. Lopulta hänen psykiatrilleen, tohtori Fletcherille, alkaa valjeta Kevinin suuri suunnitelma.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen ei-taik (amerikkalainen nimitys jästille), kadonnut taikasalkku, sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka tapaavat aiheuttaa harmia niin velhoille kuin ei-taikeille.

Kiovan oopperataloon tehdään terrori-isku, ja hyökkääjien mukaan on soluttautunut CIA-agentti. Oopperan katsomossa tapahtuu omituinen ilmiö, jossa aika tuntuu kääntyvän taaksepäin. Isku epäonnistuu ja operaation jälkeen agentti kohtaa salaisen organisaation, joka jäljittää materian ajassa taaksepäin liikkumisen, inversion, mahdollistavaa teknologiaa hallitsevaa venäläistä asekauppiasta Andrei Satoria. Satorin vaimon Katin kautta miehen suunnitelmien jäljille pääsevä agentti pyrkii estämään niiden toteutumisen maailmanlaajuiset seuraukset kollegansa Neilin kanssa. Agentin maailma mullistuu radikaalisti - inversioteknologia avulla voi vaikuttaa materian epätavalliseen käyttäytymiseen ja ajan manipuloimiseen, mikä saattaa avata lukuisia ovia edessä, eivätkä ne kaikki välttämättä ole hyviä. Kun tilanne lähtee kärjistymään ja panokset nousevat mittaviksi, protagonisti ajautuu hyvin edistyksellisen toimintakaavan armoille, joka saattaa joko pelastaa tai tuhota tuntemamme maailman hetkessä.

Disney•Pixarin uudessa elokuvassa "Doria etsimässä" valkokankaalle palaa huonomuistinen välskärikala Dori, joka elää onnellista elämää riutalla yhdessä Marlinin ja Nemon kanssa. Kun Dori sitten yhtäkkiä muistaa, että sillä on perhe, joka saattaa kaivata sitä, kolmikko lähtee yhdessä huikealle seikkailulle valtameren halki etsimään Dorin vanhempia Kalifornian arvostetusta merieläinpuistosta, joka toimii eläinten hoitopaikkana ja akvaariona. Äitiään ja isäänsä etsiessään Dori saa apua kolmelta puiston mielenkiintoiselta asukkaalta: kärttyiseltä mustekalalta nimeltä Hank, jolla on tapana karata puiston henkilökunnalta; kaikupaikannustaitonsa menettäneeltä maitovalaalta nimeltä Bailey ja likinäköiseltä valashailta nimeltä Destiny. Puiston sokkeloissa seikkaillessaan Dori ja hänen ystävänsä huomaavat, miten taianomaisia asioita voi yllättäen löytää omista puutteistaan, ystävistään ja perheestään.

Supermanin epäitsekkään teon siivittämänä Bruce Wayne, joka on saanut takaisin uskonsa ihmiskuntaan, värvää avukseen uuden liittolaisensa Diana Princen heidän kohdatessaan entistäkin vaarallisemman vihollisen. Yhdessä Batman ja Wonder Woman kokoavat pikavauhdilla supersankariryhmän, joka käy taisteluun uutta uhkaa vastaan. Vaikka koossa on nyt ennennäkemätön nippu sankareita – Batman, Wonder Woman, Aquaman, Kyborgi ja Flash – voi olla jo liian myöhäistä yrittää pelastaa maapallo katastrofaalisen hyökkäyksen kourista.