Hiljattain edesmenneen Janet Leigh`n esittämä Marion kavaltaa työnantajansa rahoja ja pakenee kaupungista. Eksyttyään myrskyssä hän kirjoittautuu Norman Bates -nimisen miehen pitämään syrjäiseen ja hiljaiseen motelliin. Leigh ei leffan kuvausten jälkeen enää mielellään käynyt suihkussa. Jatko-osat ovat huttua, mutta ensimmäinen on yksi kaikkein aikojen leffaklassikoista.

Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan "poiminnaksi", arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Cobbin ja hänen tiiminsä tehtävänä ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

Neo etsii epätoivoisesti totuutta Matrixista, josta puhutaan vain kuiskaten. Hän on varma, että se jollain sanoinkuvaamattomalla tavalla ohjailee hänenkin elämäänsä. Morpheus on elävä legenda, maailman vaarallisin mies, jolla Neo uskoo olevan vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä. Morpheus puolestaan haluaa välttämättä löytää Neon. Hän uskoo, että Neo on "Valittu", jota odottaa suuri tehtävä. Kun miehet kohtaavat alkaa huikea ja samalla epätoivoinen kamppailu pelottavaa vihollista vastaan.

Yhteiskunnan hylkäämä, pakonomaisista naurukohtauksista kärsivä Arthur Fleck yrittää nousta suosituksi stand up -koomikoksi. Arthur yrittää selvitä raskaasta arjestaan käymällä terapiassa, tekemällä satunnaisia töitä ja huolehtimalla iäkkäästä äidistään. Kun Arthur kohtaa elämässään yhä uusia vastoinkäymisiä ja terapiakin säästösyistä lopetetaan, hän ajautuu lopulta väkivallan ja koston tielle. Arthurin psykoosin kasvaessa hänestä tulee Gothamin hulluin rikollinen ja sarjamurhaaja , Jokeri, eli ”Vitsailija”.

Kasvojen epämuodostumat ovat aiemmin estäneet August Pullmania menemästä tavalliseen kouluun, mutta aloittaessaan viidennen luokan hänestä tulee mitä odottamattomin sankari. Samalla kun Auggien perhe, luokkakaverit ja koko yhteisö kamppailevat myötätunnon ja hyväksynnän kanssa, Auggien epätavallinen matka yhdistää kaikki ja todistaa, ettei ole mahdollista sulautua joukkoon, kun on syntynyt erottumaan.

Jack on eloisa viisivuotias poika, jota kasvattaa rakastava äiti. Kuten kuka tahansa hyvä vanhempi, äiti tahtoo tarjota Jackille turvallisen ja huolettoman lapsuuden täynnä leikkejä ja tarinoita - mutta kaksikon elämä on kaukana normaalista. He ovat ansassa, vankeina ikkunattomassa yhdeksän neliömetrin huoneessa. Äiti on luonut Jackille huoneeseen kokonaisen oman maailman. Hän on myös valmis uhrauksiin taatakseen, että Jack saa vankeudessakin elää täyttä elämää. Päivä päivältä Jackin uteliaisuus kasvaa ja äidin voimat vähenevät. Lopulta kaksikko laatii uhkarohkean pakosuunnitelman ja päätyy kohtaamaan uuden pelottavan vihollisen: todellisen maailman.

Kun yliopistobändin laulaja eroaa yhtyeestä, heitä pubikeikalla katsomassa ollut Sansibarissa syntynyt Farrokh Bulsara menee esittelemään bändille laulutaitojaan. Bändin jäsenet vakuuttuvat ja Farrikhista tulee yhtyeen uusi laulaja - ja loppu onkin historiaa. Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. Yhtyeen voitokas paluu kulminoitui ikoniseen esiintymiseen Live Aid -konsertissa 1985. Queenin perintö inspiroi kaikkia unelmoijia, ulkopuolisia ja musiikkia rakastavia tänäkin päivänä. Queenin jäljellä olevat alkuperäisjäsenet, kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat toimineet elokuvan tuottajina, joten kyseessä on eräänlainen virallinen bändielämäkerta.

Harry Potter saa 11 syntymäpäivänään tietää olevansa kahden voimakkaan velhon orpolapsi ja omaavansa itsekin taikavoimia. Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa Harry aloittaa elämänsä seikkailun. Hän oppii korkealentoisen pelin ja pelaa jännittävän shakkiottelun elävillä shakkinappuloilla kohdatakseen pimeän velhon, joka haluaa tuhota hänet.

Jack ja Rose löytävät toisensa "uppoamattoman" R.M.S. Titanicin neitsytmatkalla. Kun tuhoon tuomittu loistoristeilijä törmää hyisellä Pohjois-Atlantilla jäävuoreen, intohimoinen romanssi muuttuu henkiinjäämistaisteluksi.

Mia työskentelee elokuvastudion kahvilassa tarjoilijanaja unelmoi tähteydestä. Sebastian on jazz-pianisti, joka kapinoi tylsää musiikkia vastaan ja haaveilee oman jazz-ravintolan perustamisesta. Mian ja Sebastianin tiet kohtaavat kerta toisensa jälkeen ja he rakastuvat. Rakkauteen ilmestyy ryppyjä, kun Sebastianin bändi menestyykin odotettua paremmin ja pariskunta joutuu tekemään kompromisseja ja harkitsemaan omia unelmiaan. Nykyhetken Los Angelesin päivittäisestä elämästä kertova alkuperäismusikaali tutustuttaa unelmien tavoittelun iloihin ja suruihin.

Kapteeni Jack Sparrow lähtee pelastamaan kuvernöörin tytärtä Barbossan kynsistä. Jackin tavoitteet eivät ole niin ylevät kuin kuvitella saattaisi. Hän nimittäin himoitsee aarretta, josta Barbossalla on tietoa. Elokuva on lajissaan erinomainen ja Depp suorastaan säihkyy roolissaan.

Toimittajan urasta haaveileva Andrea päätyy avustajaksi Runway-muotilehteen, jota palvottu ja pelottava Miranda Priestly johtaa rautaisin ottein. Andrean idealismi karisee nopeasti, kun hän yrittää selvitä pomon antamista tehtävistä, jotka tuntuvat välillä mahdottomilta. Mutta muodin edelläkävijöillä on myös etuja, joista tavikset voivat vain haaveilla.

Kesä 1963. 17-vuotias Baby on lomalla perheensä kanssa. Baby tutustuu komearaamiseen Johnnyyn, joka työskentelee tanssiopettajana paikallisessa lomahotellissa. Mutta tavanomaisen valssin ja rumban lisäksi lukujärjestyksessä on myös jotain aivan muuta: kuuma, sensuelli tanssi, joka on elämys koko vartalolle...

Elisa ja hänen ystävänsä Zelda työskentelevät vuonna 1962 Pohjois-Amerikassa, valtion huippusalaisen tutkimuslaboratorion siivoojina. Elisa on puhekyvytön ja oman yksinäisyytensä vanki, mutta kun hän löytää Zeldan kanssa laboratorioon kätketyn salaisuuden, Elisan elämä muuttuu lopullisesti. Kiivasluonteinen agentti Strickland on tuonut laboratorioon Amazonin sademetsästä vangitun vesipedon, jota alkuperäisasukkaiden kerrotaan palvoneen jumalana. Vesiolento on ihmismäinen, mutta se ei pärjää kuivalla maalla. Strickland tekee sillä kokeita ja kiduttaa olennon lähes kuoliaaksi. Elisan ja olennon välille syttyy odottamaton rakkaustarina, jonka esteenä on vain agentti Strickland.

Ihmisten katseilta kätketyllä Themysciran soturinaisten asuttamalla paratiisisaarella amatsoniprinsessa Dianasta kasvatetaan ja koulutetaan huipputaistelijaa. Ihmisten maailmassa eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa. Sota eksyy vahingossa saarelle, kun brittiläinen vakoojaa Steve Trevor päätyy amatsonien maailmaan - saksalaiset perässään. Steven pitää päästä Lontooseen kertomaan tietojaan sodanjohdolle. Kuullessaan monien kansakuntien käymistä taisteluista ja viattomia tappavista moderneista aseista Diana vakuuttuu siitä, että asialla on amatsonien vihollinen, sodan jumala Ares. Idealistinen Diana päättää lähteä Stevenin mukaan Englantiin. Nuoren naisen mielestä hänen yksinkertainen velvollisuutensa on lähteä kotoa outoon maailmaan ja lopettaa sitä piinaava sota tappamalla Ares.

Homerin on pelastettava maailma aiheuttamaltaan katastrofilta. Kaikki saa alkunsa Homerista, hänen lemmikkisiastaan ja tulvivasta lantasäiliöstä. Tuloksena on sotku, jollaista Springfieldin asukkaat eivät ole koskaan aiemmin kokeneet.

Floridassa asuva nuori Jake on pienestä pitäen uskonut isoisänsä tarinoihin Walesissa sijaitsevasta orpokodista, jossa asuvilla lapsilla on salaperäisiä voimia. Ukkinsa kuoleman jälkeen Jake päättää etsiä kyseisen orpokodin ja matkustaa Englantiin. Hän löytääkin tarinan pikkukylän, se vain sijaitsee aikasilmukassa. Erikoislaatuisilla voimilla varustetut lapset elävätkin yhä uudelleen samaa päivää vuodelta 1943. Kyseisessä aikasilmukassa he ovat turvassa muulta maailmalta ja ennen kaikkea omiaan vastaan kääntyneiltä eriskummallisilta. Jaken saapuminen tietysti ravistelee lasten vakiintunutta yhteisöä ja tietysti asettaa heidät vaaraan, kun pahat eriskummalliset käyttävät poikaa hyväkseen kätketyt lapset löytääkseen. Heidän on löydettävä voimiensa lisäksi älynsä, rohkeutensa ja muutkin sisäiset voimavaransa pelastaakseen itsensä ja aikuiset suojelijansa.

Kun neljä nuorta löytää vanhan videopelikonsolin, jossa on peli nimeltä Jumanji - josta kukaan heistä ei ole koskaan kuullutkaan - katoavat he pelin viidakkoon ja muuttuvat valitsemikseen avatareiksi: pelaaja Spenceristä tulee lihaskimppu seikkailija, jalkapalloilija Fridge taas menettää "kroppansa yläpäästä" yli puoli metriä ja muuttuu Einsteiniksi, suositusta Bethanystä tulee keski-ikäinen miesprofessori ja seinäkukkanen Martha muuntuu kovanluokan soturiksi. Pian he oppivat että Jumanji ei ole vain peli - se on myös selviytymistaistelu. Voittaakseen pelin ja palatakseen todelliseen maailmaan nelikon täytyy käydä elämänsä vaarallisimpaan seikkailuun, selvittää mitä Alan Parrish jätti jälkeensä 20 vuotta sitten ja muuttaa omat mielikuvansa itsestään perinpohjaisesti - tai jäädä jumiin pelin sisälle ikuisuudeksi…

Toisen maailmansodan päätyttyä Rachael Morgan saapuu Hampuriin miehensä Lewisin kanssa. Lewis on brittiläinen eversti, jonka vastuulla on tuhoutuneen kaupungin jälleenrakennus. Mutta pian Rachellle selviää, että pari jakaa uuden kodin talon entisen omistajan, saksalaisen lesken ja hänen tyttärensä kanssa, mikä ei ole täysin ongelmatonta.

Toivoton sähläri Johnny English pääsee onnekkaiden yhteensattumien kautta Britannian salaisen palvelun huippuagentiksi. Eikä aikaakaan kun saarivaltakunta joutuu historiansa vakavimpaan kriisiin. Kun kruununjalokivet varastetaan, monarkian ja koko maan kohtalo on vaakalaudalla. Johnny English ja hänen uskollinen apurinsa Bough ovat vakuuttuneita siitä, että salajuonen takana on kavala ranskalaispohatta Pascal Sauvage, mutta heidän on todistettava epäilynsä. Avukseen vakoilun kävelevä katastrofi saa hehkeän Lorna Campbellin, joka joutuu tämän tästä pelastamaan MI6-miehet pulasta.