Tarina alkaa Toisen Maailmansodan historiallisena "D-Day" -hyökkäys-päivänä. Amerikkalainen joukko-osasto saa maihinnousun jälkeen vaarallisen erikoistehtävän. Kapteeni John Millerin on vietävä miehensä vihollisen linjojen taakse etsimään sotamies James Ryania, jonka kolme veljeä ovat jo kaatuneet taisteluissa. Miehet asettavat kyseenalaiseksi tämän äärimmäisen vaarallisen tehtävän onnistumisen. Miksi kahdeksan miehen on vaarannettava henkensä pelastaakseen yhden sotilaan? Sodan mielettömyyksien keskellä jokainen heistä joutuu etsimään omat vastauksensa - ja urheudella kohtaamaan sodan armottomat ja uhreja vaativat kasvot.

Vittorio de Sican Polkupyörävaras (Ladri di biciclette) kertoo Antonio Riccistä (Lamberto Maggiorani), työttömästä perheellisestä miehestä, joka saa töitä julisteiden liimaajana. Työssään mies tarvitsee polkupyörää, mutta se varastetaan ja Antonio lähtee poikansa Brunon (Enzo Staiola) kanssa sitä etsimään. Klassikkoelokuva on italialaisen neorealismin kestävimpiä teoksia.

Truman Burbank asuu synnyinkaupungissaan, pienessä Seahavenissa, jossa hänet tunnetaan oikein mukavana miehenä. Truman olisi vähemmän hyväntuulinen, jos tietäisi kaiken ympärillään olevan vain kulissia. Hän on syntymästään asti ollut huippusuositun tv-sarjan päähenkilö, ja läheisetkin ihmiset ovat sarjan näyttelijöitä. Kaikki eivät kuitenkaan sulata tapaa, jolla Trumania käytetään hyväksi.

Kasvojen epämuodostumat ovat aiemmin estäneet August Pullmania menemästä tavalliseen kouluun, mutta aloittaessaan viidennen luokan hänestä tulee mitä odottamattomin sankari. Samalla kun Auggien perhe, luokkakaverit ja koko yhteisö kamppailevat myötätunnon ja hyväksynnän kanssa, Auggien epätavallinen matka yhdistää kaikki ja todistaa, ettei ole mahdollista sulautua joukkoon, kun on syntynyt erottumaan.

Kun yliopistobändin laulaja eroaa yhtyeestä, heitä pubikeikalla katsomassa ollut Sansibarissa syntynyt Farrokh Bulsara menee esittelemään bändille laulutaitojaan. Bändin jäsenet vakuuttuvat ja Farrikhista tulee yhtyeen uusi laulaja - ja loppu onkin historiaa. Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. Yhtyeen voitokas paluu kulminoitui ikoniseen esiintymiseen Live Aid -konsertissa 1985. Queenin perintö inspiroi kaikkia unelmoijia, ulkopuolisia ja musiikkia rakastavia tänäkin päivänä. Queenin jäljellä olevat alkuperäisjäsenet, kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat toimineet elokuvan tuottajina, joten kyseessä on eräänlainen virallinen bändielämäkerta.

Lähitulevaisuuden Los Angelesissa yksinäinen kirjoittaja luo suhteen nokkelaan ja herkkään tekoälyyn nimeltä Samantha.

Kaikki alkaa siitä, kun Jeff Lebowski sekoitetaan toiseen Lebowskiin, ökyrikkaaseen miljonääriin. Sekaannuksen takia Lebowskin matto saa kyytiä ja hän päättää hakea korvausta kaimansa luota. Vierailun seurauksena Big Lebowski eli "The Dude" ja hänen kaverinsa Walter vedetään mukaan kiristyksen, kavalluksen, seksin ja huumeiden maailmaan vaika he mieluiten olisivat keilaamassa!

Disney esittää sydäntälämmittävän seikkailukomedian, joka sijoittuu moderniin nisäkkäiden suurkaupunki Zootropolikseen. Sen vieressä sijaitsevat elinympäristöt ovat esimerkiksi rutikuiva Saharan aukio ja hyytävän kylmä Tundrakylä, joten se on sulatusuuni, jossa jokaisesta elinympäristöstä tulleita eläimiä elää yhdessä. Siellä ei ole väliä mikä on, sillä suurimmasta norsusta pienimpään päästäiseen jokainen voi olla mitä tahansa. Kun optimistinen konstaapeli Judy Hopps saapuu, hän saa huomata, että ensimmäisenä kanina suurten, kovien eläinten täyttämissä poliisivoimissa ei ole kovin helppoa. Se on päättänyt todistaa kykynsä ja tarttuu tilaisuuteen ratkaista juttu, vaikka se tarkoittaakin yhteistyötä kovaa tahtia puhuvan huijarikettu Nick Wilden kanssa arvoituksen ratkaisemiseksi.

Toukokuussa 1940 saksan sotakoneisto oli ajanut britit ja ranskalaiset Kanaalin rannalle Dunkirkiin. Ranta ei tarjoa suojaa eikä armoa. Vihollinen pommittaa joukkoja, ja toivo yli 300 000 miehen evakuoinnista on pieni, kun laiva toisensa jälkeen uppoaa ja vihollinen lähestyy päivä päivältä. Maassa nuoret sotilaat pitävät toivoa yllä kun taas ilmassa Spitfire-koneissa pilotit yrittävät parhaansa mukaan tuoda suojaa. Meren halki matkaavat siviilit evakuoimaan sotilaita ennennäkemättömässä operaatiossa. Dunkirkin evakuointi oli toisen maailmansodan alkuvaiheen merkittäviä tapahtumia, joka vaikutti koko sodan kulkuun. Elokuvan ohjaaja Christopher Nolan lomittaa kolme eri aikatasolla kulkevaa tarinaa, jotka risteävät lopussa. Eloonjäämiskamppailua tarkastellaan niin rannalta evakuoitavien rivisotilaiden, pelastusaluksen miehistön kuin hävittäjälentäjien tarinoiden kautta.

Lahjakas nuori pakoautokuski Baby on alansa huippu. Lääkkeenä pahaan tinnitukseen hän kuuntelee jatkuvasti musiikkia. Kun tien päälle löytyy oikea kappale, ei ratin takaa voisi löytyä parempaa kuskia. Kun hän tapaa unelmiensa tytön, Baby näkee tilaisuutensa tulleen jättää taakseen rikollinen elämä ja aloittaa alusta. Rikollisliigasta eroaminen ei käy niin helposti kuin hän oli kuvitellut. Babystä on tullut tärkeä osa vaihtuvaa rosvokoplaa ja pomo Doc ei anna hänen lähteä ennen kuin velat on maksettu. Babyn täytyy kantaa vastuu päätöksistään, kun tuhoon tuomittu keikka uhkaa hänen henkeään, rakkauttaan ja vapauttaan.

Katniss Everdeen ja Peeta Mellark jotuvat Nälkäpelin voittajina vuotuiselle voittajakiertueelle. Ennen kiertuetta presidentti Snow vierailee Katnissin luona. Vyöhykkeillä on alkanut kyteä kapina Capitolin valtaa vastaan ja Snow syyttää Katnissia kapinan lietsomisesta. Snow tietää, että Katnissin ja Peetan suhde ei ole aivan niin aito, kuin he antavat ymmärtää. Pian kiertueen jälkeen Presidentti Snow antaa ilmoituksen, että vanhojen Nälkäpelin voittajien täytyy kilpailla toisiaan vastaan 75. Nälkäpelin kunniaksi. Katniss ja Peeta joutuvat areenalle uudestaan. Kisaa edeltävänä iltana pidettävässä haastattelussa Katnissin stailaaja Cinna pukee Katnissin hääpukuun presidentin käskystä. Kesken haastattelun Katnissin puku alkaa palaa, ja se muuttuu matkijanärhen puvuksi. Cinna saa kärsiä liian rohkeasta asuvalinnastaan, sillä matkijanärhi on symboli meneillään olevalle kapinalle. Kapina leviää ja jokainen joutuu valitsemaan puolensa.

Tarina maailmankuulusta neurokirurgista tohtori Stephen Strangesta, jonka elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän menettää käsiensä toimintakyvyn rajussa auto-onnettomuudessa. Kun länsimainen lääketiede ei tarjoa apua, hänen on pakko etsiä hoitoa - ja toivoa - yllättävästä suunnasta: salaperäisestä paikasta nimeltä Kamar-Taj. Pian hänelle selviää, ettei se ole vain parantamisen keskus vaan samalla myös etulinjan taistelutanner sodassa näkymättömiä voimia vastaan, jotka ovat päättäneet tuhota meidän todellisuutemme. Ennen pitkää Strange - aseenaan uudet maagiset voimat - joutuu valitsemaan, palatako entiseen elämäänsä maineen ja mammonan keskelle vai jättääkö kaikki se taakse ja puolustaa maailmaa aikamme voimakkaimpana velhona.

Kevin on paljastanut psykiatrilleen 23 sivupersoonaansa, mutta yksi on vielä näkymättömissä ja nousee pian esiin hallitsemaan kaikkia toisia. Tämä sivupersoona kidnappaa kolme teinityttöä. Casey, Claire ja Marcia päätyvät pimeään kellariin, jossa Kevinin vaihtelevan omituinen käytös aiheuttaa tytöissä kauhua ja kummastusta. Casey on kuitenkin veistetty eri puusta. Casey osaa ottaa tilanteen haltuunsa, ja alkaa mielenkiintoinen psykologinen peli tytön ja Kevinin välillä. Kevin joutuu käymään myös eloonjäämiskamppailua omia persooniaan vastaan, näiden välisten rajojen murtuessa. Lopulta hänen psykiatrilleen, tohtori Fletcherille, alkaa valjeta Kevinin suuri suunnitelma.

Taikurit J. Daniel Atlas, Merritt McKinney, Henley Reeves ja Jack Wilder astuvat estradille Las Vegasissa taiteilijanimellä "Neljä hevosmiestä". He saavat valtavan yleisön haukkomaan henkeään järjestämällä esiintymislavaltaan käsin pankkiryöstön kaukaisessa Pariisissa. FBI:n etsivä Dylan Rhodes kiehuu raivosta, mutta viranomaisilla ei ole riittävästi todisteita nelikon osuudesta rikokseen, joten heidät on päästettävä vapaaksi. Rhodes jatkaa kuitenkin sinnikkäästi maalitaulujensa tarkkailua ja saa Interpolista avukseen viehättävän ranskalaisen poliisin Alma Drayn. Hevosmiesten perässä laukkaa myös muuan Thaddeus Bradley, joka haluaa osoittaa yliluonnolliset temput silkaksi valheeksi. Hän käy Rhodesin ja Drayn tavoin kilpajuoksua kelloa vastaan. Nelikko aikoo tehdä enää kaksi keikkaa, ensin New Orleansissa ja sitten ikimuistoisen kiertueen kruunuksi povatussa huipennuksessa New Yorkissa.

Robert Neville on lahjakas tiedemies, mutta hänkään ei kyennyt pysäyttämään hallitsematonta, parantumatonta ja keinotekoista virusta. Neville, joka on jostain syystä immuuni, elää ainoana eloonjääneenä New Yorkin raunioissa, kenties koko maailmassa. Hän on lähettänyt radioviestejä kolmen vuoden ajan etsien muita mahdollisia selvinneitä. Mutta hän ei ole yksin. Viruksen mutanttiuhrit - Sairastuneet - väijyvät varjoissa ja seuraavat Nevillen joka liikettä, odottaen että hän tekee kohtalokkaan virheen. Neville, joka on kenties ihmiskunnan viimeinen ja ainoa toivo, on omistautunut tehtävälleen: perua viruksen vaikutus oman immuunin verensä avulla. Mutta hän tietää olevansa alakynnessä... ja aika on loppumassa.

Elisa ja hänen ystävänsä Zelda työskentelevät vuonna 1962 Pohjois-Amerikassa, valtion huippusalaisen tutkimuslaboratorion siivoojina. Elisa on puhekyvytön ja oman yksinäisyytensä vanki, mutta kun hän löytää Zeldan kanssa laboratorioon kätketyn salaisuuden, Elisan elämä muuttuu lopullisesti. Kiivasluonteinen agentti Strickland on tuonut laboratorioon Amazonin sademetsästä vangitun vesipedon, jota alkuperäisasukkaiden kerrotaan palvoneen jumalana. Vesiolento on ihmismäinen, mutta se ei pärjää kuivalla maalla. Strickland tekee sillä kokeita ja kiduttaa olennon lähes kuoliaaksi. Elisan ja olennon välille syttyy odottamaton rakkaustarina, jonka esteenä on vain agentti Strickland.

Kaunotar ja Hirviö kertoo terävästä, kauniista ja itsenäisestä nuoresta naisesta, Bellestä, jonka Hirviö ottaa vangikseen linnaansa. Vaikka onkin peloissaan, Belle ystävystyy linnan lumotun palvelusväen kanssa ja oppii näkemään Hirviön kauhistuttavan ulkonäön alla piilevän hyväsydämisen prinssin.

Avioerosta toipuvan Rachelin elämä on alkoholinhuuruista sumua ja riipivää yksinäisyyttä. Aina ei ollut näin. Pari vuotta sitten Rachelilla oli rakastava aviomies, kaunis talo ja työ. Murhe ja alkoholi veivät kaiken. Nyt Rachel viettää päivänsä matkaamalla junalla aamuin illoin lähiöstä New York Cityyn ja takaisin, viinaa juomapullostaan siemaillen, luullen huijaavansa ihmisiä ympärillään. Junan ikkunasta tuijottaessaan Rachel pakenee kuvitelmiinsa. Kiskot kulkevat hänen vanhojen kotikulmiensa vierestä. Välttääkseen näkemästä entistä kotiaan Rachel seuraa läheisen talon nuoren parin elämää kuvitellen heille täydellisen onnen. Kunnes eräänä päivänä Rachel näkee junasta jotain, joka voi tuhota tuon onnen. Kun Rachel kuulee tarkkailemansa naisen kadonneen, hän yrittää tuskaisesti muistaa, mitä todella on tapahtunut, mitä hän on nähnyt - ja tehnyt.

Jason Bourne on viettänyt hiljaiseloa, mutta vuodet tappajana ovat jättäneet jälkensä miehen psyykeen. Ex-agentti muistaa nyt melkein kaiken mitä tapahtui. Häntä vaivaava kysymys ei olekaan enää mitä, vaan miksi. Nicky Parson on jatkanut CIA:n toimien tarkkailua ja saa haltuunsa tietoja, salaisuuksia Bournen menneisyydestä, jotka houkuttelevat agentin esiin piilostaan. Kohta hänellä on perässään CIA-pomo Robert Dewey, CIA-agentti Heather Lee ja takinkääntänyt tappaja-agentti. Mukana sotkussa on myös Aaron Kalloor, huippusuositun some-firman pääjehu, joka on pakotettu tekemään yhteistyötä CIA:n kanssa, vaikka hän vakuuttaakin käyttäjille, ettei koskaan paljasta heidän tietojaan kenellekään. Lisääntynyt valvonta ja moderni tekniikka ovat nyt osa painostavan vainoharhaista maailmaamme, jossa yksilö ei ole enää vain vakoojasatelliittien ja valvontakameroiden tähtäimessä vaan myös surutta somettavien sivullistenkin myötä altis jatkuvalle tarkkailulle.

Yhdysvaltain sisällissodan raivotessa vuonna 1864, Virginiassa sijaitseva Farnsworthin tyttökoulu on sulkeutunut omaan syvän etelän unimaailmaansa. Seesteisyys särkyy, kun eräs oppilaista löytää metsästä haavoittuneen pohjoisen sotilaan, korpraali McBurneyn. Koulun tiukka johtaja Martha suostuu ottamaan vihollissotilaan vastentahtoisesti hoidettavakseen, sillä vangiksi joutuminen tietäisi varmaa kuolemaa. Suljettuun naisten yhteisöön toipumaan kannettu muukalainen herättää uteliaisuutta silkalla läsnäolollaan. Hänen auttamisekseen talon asukkaat antavat kaikki panoksensa. Parantumisen edetessä naiset ovat pakotettuja pohtimaan myös vieraan motiiveja ja aikomuksia. Moitteettomasti käyttäytyvä herrasmies antaa itsestään rehdin ja luotettavan kuvan, ja samalla opettajassa sekä oppilaissa alkaa viritä levottomia, talon sisäistä hierarkiaa horjuttavia tuntemuksia.McBurney herättää tyttökoulun sodan turruttamat tai vasta puhkeamassa olevat romanttiset ja seksuaaliset halut.