Rutiinietsinnän aikana löydetään ateriansa keskelle murhattu mies. Joku on kirjoittanut sanan “mässäily” jääkaapin taakse. Pian paljastuu toinen yhtä raaka murha ja sen rikospaikkaan on kirjoitettu verellä sana “ahneus”. Poliisit Somerset ja Mills laskevat nopeasti yhteen yksi plus yksi – ja saavat vastaukseksi seitsemän! Liikkeellä on psykopaattinen sarjamurhaaja joka systemaattisesti murhaa uhrinsa seitsemän kuolemansynnin mukaan! Missä ja milloin tapahtuu seuraava julma murha?

Lester ja hänen vaimonsa Carolyn Burnham ovat anonyymillä lähiöalueella asuva, tavalliselta vaikuttava pariskunta, jonka avioliitto on hitaasti, mutta varmasti hajoamassa, käynnistäen muutosten myrskyn heidän täydelliseltä vaikuttavassa naapurustossaan.

Kouluja käynyt Solomon Northup asuu perheineen New Yorkin Saratoga Springsissä. Kun hän suostuu säestämään viululla sirkusnumeroa, hän joutuu huijatuksi, huumatuksi ja sidotuksi ja kauhistuttavan totuuden eteen: hänet lähetään etelävaltioihin orjaksi.

Edettyään urallaan BOPE-joukkojen komentaja Nascimiento näkee todellisen vihollisensa: maansa ryvettyneen tilan, jossa kaikki on ostettavissa.

Frank Slade on määräilevä, sokea eversti, joka palkkaa avustajakseen nuoren opiskelijan. Vastakohtien vetovoimasta kertovassa liikuttavassa ja lämpimässä tarinassa kaksi miestä lähtee viettämään villiä viikonloppua, joka muuttaa molempien elämän.

Jimmy. Dave. Sean. He ovat ystävyksiä, jotka varttuivat Bostonin työläisperheissä, mutta jotka ajautuvat erilleen karmean tragedian jälkeen. Vuosia myöhemmin raa'at tapahtumat yhdistävät heidät jälleen. Jimmyn 19-vuotias tytär murhataan kylmäverisesti. Davea epäillään teosta. Ja Sean, josta on tullut poliisi, kamppailee selvittääkseen rikoksen ennen kuin äkkipikainen Jimmy ottaa lain omiin käsiinsä.

Chuck Noland on FedEx –kuljetusyhtiön osastonjohtaja, jonka sekunnilleen kellotettu elämä muuttuu hetkessä, kun lentokoneonnettomuus paiskaa hänet eristyksiin kaukaiselle saarelle. Kun Chuck kamppailee selvitäkseen elossa, hän huomaa matkansa ihmisyksilönä vasta alkaneen...

Max Fischer on lahjakas mutta kapinallinen 15-vuotias, joka käy Rushmore Academy -hienostokoulua. Max on koulun lehden päätoimittaja ja monien harrastuskerhojen puheenjohtaja, mutta luokkahuoneessa hänen osaamisensa ei tule esiin...

Blow on uskomaton tarina pikkukaupungin kasvatista, George Jungista, joka välttääkseen huonosti menestyneen isänsä kohtalon muuttaa Kaliforniaan lyödäkseen rahoiksi marijuanan myynnillä. Lyhyen menestyksen jälkeen George joutuu vankilaan, jossa hän tutustuu Kolumbialaiseen Diegoon. Tämä ystävyys johtaa myöhemmin Georgen ja legendaarisen Kolumbialaisen huumekartellipomon, Pablo Escobarin tiiviiseen yhteistyöhön. Jung toimi Escobarin oikeana kätenä ja vastasi yksin kokaiinin tuonnista USA:han 1970-luvulla.

Koskettavan ja palkitun draaman pääosassa loistaa Oscar-ehdokas Johnny Depp, joka esittää Peter Panin luojaa J.M. Barrieä. Barrie löytää uuden innoituksen näytelmäkirjailijan uralleen yksinhuoltajaäidin (Oscar-voittaja Kate Winslet) ja tämän poikien avulla, mutta tätä ystävyyttä eivät kaikki katso hyvällä.

Leonardo DiCaprio on loistava Howard Hughes (1905–1976), joka rikkoo lentokoneillaan nopeusennätyksiä, suunnittelee uusia konetyyppejä ja toteuttaa amerikkalaista unelmaa. Miljonäärinero tuottaa myös elokuvia ja vokottelee filmitähtösiä. Glamour-elämää varjostaa kuitenkin mielisairaus, jonka Scorsese selittää lapsuuden traumoilla. Cate Blanchett palkittiin Oscarilla.

Koneiden armeija valmistautuu hyökkäykseen. Smith-klooneja on kaikkialla. Neo lentää…mutta ehkäpä edes Valitun uskomattomat voimat eivät ole tarpeeksi pysäyttämään metallihirviöiden etenemistä. Uudet liittolaiset liittyvät ihmisten riveihin taistelussa vastustajia vastaan, joiden lukumäärä on lisääntynyt ja taidot päivitetty sitten viime näkemän.

Aziz and Lemi must recover a diamond gifted by the Sultan of the Ottoman Empire to the U.S. President which has been stolen by bandits in the American wild west.

Fast & Furious -sarjan kuudennessa osassa Vin Dieselin, Paul Walkerin ja Dwayne Johnsonin johtama tähtikaarti on taas koolla! Domin (Diesel), Brianin (Walker) ja muun tiimin edellisen Rio de Janeiron -keikan jälkeen sankarit ovat hajautuneet ympäri maailmaa. Keikasta tienatut 100 miljoonaa dollaria eivät paljon lohduta, kun he joutuvat elämään maanpaossa. Samaan aikaan Hobbs (Johnson) on jahdannut tappavan taitavista ajajista koostuvaa ryhmää 12 maassa. Hobbs on huolissaan tuhoista, joita ryhmä voi saada aikaan, ja pyytää Domilta apua. Hobbsin etsimän organisaation pääjehu (Evans) on entinen erikoisjoukkojen sotilas, ja tämän oikeana kätenä toimii Domin ex-rakkaus Letty (Rodriguez), jonka on luultu kuolleen. Ainoa tapa pysäyttää rikolliset on voittaa heidät ajamalla, joten Hobbs pyytää Domia kokoamaan huippuajajien eliittitiiminsä tällä kertaa Lontooseen. Palkaksi heille luvataan täysi armahdus, joka mahdollistaisi paluun kotiin.

Tutut häiskät, toiminta ja komedia ovat palanneet -kavereiden kanssa. Riggs tapaa henkilön, jota ei koskaan uskonut löytävänsä: naispuolisen alter egonsa Lorna Colen. Toimintasarjan kolmannessa osassa kyttäkaksikko Riggs ja Murtaugh jahtaavat lain väärälle puolelle siirtynyttä entistä poliisia. Viehättävä sisäisen tutkinnan naisetsivä ahdistelee sankareitamme aluksi, mutta liittyy lopulta näiden jengiin. Kohellusta ja rytinää on entistä enemmän.

Sean Boswell yrittää aloittaa uuden elämän maapallon toisella puolella, mutta hänen pakkomielteensä kilpailemiseen saattaa hänet törmäyskurssille Japanin alamaailman kanssa. Selviytyäkseen hänen on opittava driftauksen salat. Tässä uudessa kilpailutyylissä tuunattuja autoja liu´utetaan jyrkissä mutkissa painovoimaa ja kuolemaa uhmaten – tavoitteena päästä vauhdin nirvanaan.

Kiinnitä turvavyösi kohti viimeistä määränpäätä kolmannen - ja kaikista pelottavimman - kerran! Wendylle valkenee että painajainen on palannut, kun hän ystävineen pelastuu kuoleman kyydistä vuoristoradalla, ja selvinneet saavat yksitellen surmansa entistäkin hirvittävimmillä tavoilla... Kuolema on palannut viedäkseen homman loppuun. Saako Wendy vakuutettua ystävänsä tilanteen karmivuudesta ennen kuin on liian myöhäistä?

Kun nuori, keskiluokkainen pariskunta muuttaa normaalilta vaikuttavaan taloon lähiössä, he tulevat hyvin pian tietoisiksi jonkun tai jonkin, joka voi olla demoninen, läsnäolosta. Se on aktiivisimmillaan keskellä yötä, varsinkin heidän nukkuessaan.

Jälleen kerran muuttuu yhden hyväuskoiset leiriohjaajaryhmän kesäidyli täydelliseksi painajaiseksi. He eivät piittaa Camp Crystal Laken verisistä menneisyydestä ja joutuvat yksi kerrallaan mielipuolisen, jokanurkan takana vaanivan Jasonin uhriksi…

Puputyttö Shelley on tottunut viettämään huoletonta elämää, kunnes hänen pahin kilpailijansa järjestää hänelle potkut Playboy-kartanosta. Kohtalo heittää hänen tielleen yliopistoa käyvän ja seuraelämälle vieraan tyttöjoukon. Shelleyn on nyt opetettava tytöille seksikkyyden ja kuhertelun aakkoset ja toisaalta Shelley itse kaipaa näiltä nörteiltä vinkkejä siihen, kuinka erottua massasta. Kaikki oppivat vähitellen, miten nauttia elämästä omana itsenään.