Wind River on Wyomingissa sijaitseva intiaanireservaatti, joka on oma eristäytynyt yhteiskuntansa. Riistanvartija Lambert löytää lumisesta erämaasta teinitytön ruumiin. Koska kovakouraisen väkivallan uhri on päätynyt intiaanireservaatin alueelle, selvitystyöhön tarvitaan myös FBI. Ja koska reservaatin tapahtumat ylimalkaan kiinnostavat valtakunnallisesti kovin vähän, komennukselle lähetetään Las Vegasin asemapaikan kokematon blondiagentti Banner. Valtava lumimyrsky on nousemassa, joten rikospaikan johtolangat olisi tutkittava mahdollisimman nopeaksi. Anteeksiantamattoman sään lisäksi Wind Riverin yhteisö on hyvin tiivis ja historialliset haavat edelleen auki. Riittävätkö Bannerin ja Lambertin kyvyt murhan selvittämiseksi tällä amerikkalaisen yhteiskunnan reuna-alueella?

Romulus and Remus, two shepherds and loyal brothers, end up taking part to a journey that will lead one of them to be the founder of the greatest nation ever seen. However, the fate of the chosen one will pass from killing his own brother.

Apollo 11:n laukaisuun 16. heinäkuuta 1969 kulminoitui vuosisatoja unelmointia ja yli vuosikymmen vankkaa suunnittelua, kun Yhdysvallat kävi kansakuntana kilpajuoksua Neuvostoliittoa vastaan ensimmäisen ihmisen saamiseksi Kuun pinnalle. Neil Armstrong on NASA:ssa työskentelevä lentoinsinööri, joka testaa omat suunnitelmansa myös käytännössä. Armstrongin kotielämää painaa tragedia perheessä, hänen pieni kaksivuotias tytär Karen on kuolemansairas. Armstrongin rinnalla seisoo vaimo Janet, rautaisa tahtonainen, joka huolehtii kodista ja pojista, kun poissaoleva isä ja aviomies hautautuu haravoimaan fysiikan kirjoja. Tyttären kuoleman jälkeen mies uppoutuu työhönsä entistäkin enemmän, ja pian hänelle avautuu uusia työmahdollisuuksia NASA:n avaruusohjelmassa. Menetykset ja uhraukset ovat aina siivittäneet sekä yksilöiden että yhteiskuntien huippusaavutuksia. Muutamien takaiskujen jälkeen Armstrong päätyy kapteeniksi Apollo 11 -lennolle, jonka on määrä viedä ensimmäiset ihmiset Kuuhun.

Kaukana maailman menosta sijoittuu 1800-luvun Englannin maaseudulle ja perustuu Thomas Hardyn klassikkokirjaan. Bathsheba Everdine on itsenäinen nuori nainen, joka perii suuren maatilan. Ajanhengessä naistilallinen on harvinaisuus ja hän kohtaa suurta ennakkoluuloa ja haasteita maatilan arkisissa askareissa. Mutta suurimman ristiriidan hän kokee ajautuessaan suhteisiin kolmen toisistaan hyvin erilaisen miehen kanssa: vaatimattoman lammaspaimenen, uljaan sotilaan ja varakkaan maatilanomistajan kanssa.

Pierre ja Helena ovat yksi monista morsiuspareista, jotka ovat päättäneet viettää rakkautensa juhlaa hulppeassa linnassa Pariisin ulkopuolella. Prameiden hääjuhlien taustavoimissa tottuneesti toimivat juhlan ammattilaiset huseeraavat kulisseissa toteuttamassa isäntäväen aivoituksia juhlapäivän aamunkoitosta aina seuraavaan yön pikkutunneille saakka. Ja he, joille kiitos hyvistä häistä tosiasiassa kuuluu, tekevät niin paljon enemmän, kuin isäntäväki koskaan saa tietää. Eikä suinkaan kaikkea aivan käsikirjoituksen mukaan.

After an incident, a brilliant professor known for his outbursts is forced to mentor the student he wronged for a speech contest.

Björn Borg valmistautuu vuoden 1980 Wimbledonin tennisturnauksen. Vastaansa hän saa nuoren amerikkalaisen haastajan John McEnroen, joka on kaikin tavoin Borgin vastakohta. Borg on sisäänpäin kääntynyt ”kone”, joka ei koskaan näytä tunteitaan. McEnroe on helposti tulistuva rääväsuu, joka haastaa riitaa kaikkien kanssa. Molemmat ovat aikansa supertähtiä, ja maailman tunnetuimpia ihmisiä. Finaalista Borg vs McEnroe tuli kaikkien aikojen tennisottelu, ja yksi urheiluhistorian kuuluisimmista kaksinkamppailuista.

Musical instruments are the stars of a romantic fable set in the Land of Symphony and the Isle of Jazz, two islands separated by the Sea of Discord. The violin princess and the saxophone prince fall in love, but must meet secretly in order to avoid the wrath of their parents, the Symphony queen and the Jazz king. The queen finds the boy saxophone on her island, attempting to woo her daughter. She has him locked in the metronome, but the young lover manages to send a note - in fact, several musical notes on sheet music - that conveys the message that he has been imprisoned. The Isle of Jazz declares war by blasting musical notes across the sea. The only thing that can bring peace and harmony to the Sea of Discord is love.

Three young boys pool their money and pay V, a kindhearted prostitute, to strip for them. Afterward, she drives them home to the suburbs -- but then her car breaks down. It's just as well, though, because a mobster named Waltzer is after her, and V realizes the suburbs are the perfect place to hide. But things get a lot more complicated when V falls in love with Tom, a single father who is unaware of her real profession.

Vakuutusmyyjä Michael on jokapäiväisellä työmatkallaan, joka muuttuu kaikeksi muuksi kuin tavalliseksi. Michael saa junamatkallaan tehtävän mysteeriseltä naiselta: hänen täytyy löytää matkustaja, jonka laukku sisältää jotain varastettua. Hölmöltä pilalta tuntuva tehtävä alkaa nopeasti muuttua Michaelin elämän vaarallisimmaksi junamatkaksi, kun hänen on pakko selvittää junaan piiloutuneen matkustajan henkilöllisyys ennen viimeistä asemaa. Työskennellessään aikaa vastaan Michael tajuaa joutuneensa mukaan rikolliseen salaliittoon. Salaliittoon, joka asettaa elämän ja kuoleman panokset sekä hänen, että hänen kanssamatkustajiensa eteen.

Kun menestynyt myyntimies Teddy vahingossa tuhoaa työpaikkansa, hänet erotetaan eikä hän löydä kunnollista työtä ennen kuin hän saa päästötodistuksensa. Hänen tiellään on kuitenkin kaksi suurta estettä: Carrie, opettaja joka ei halua tuhlata aikaansa luokalliseen pelleileviä aikuisia, ja Stewart, Teddyn kouluaikainen vihollinen, nykyinen rehtori, joka tekee kaikkensa, jotta Teddy epäonnistuu. Jokainen koulun sääntö rikotaan, kun he ottavat yhteen ja tekevät kepposia ja oppivat jotain, mitä ei voi kirjoista oppia. Iltakoulu on alkanut!

German judge Elke Seeberg's orderly world turns upside-down when a terrorist bomb explodes in a Berlin bus and the federal police come bursting through her door: Allegedly her teenage daughter played a part in the attack and is now on the run. What follows is a Kafkaesque nightmare of illegal round-the-clock surveillance by the Secret Service, public denunciation, and the collapse of her career. But when Federal Agent Buch helps her put together some pieces of the puzzle on her own, the fear of terrorists quickly gives way to the paranoia against an all-powerful state encroaching on all her rights.

Rose ja Ben ovat kaksitoistavuotiaita, mutta elävät eri aikakausina. New Yorkissa asuva Rose katselee mykkäelokuvia 1927 ja etsii niissä esiintyvää näyttelijää. Ben asuu Minnesotassa äitinsä kanssa ja karkaa kotoa 1977 etsimään isäänsä.

Peter on ilkikurinen 12 -vuotias poika, joka on aina kapinoimassa. Karu lontoolainen orpokoti, jossa hän on asunut koko elämänsä, ei kuitenkaan ole paras paikka kepposille. Eräänä ihmeellisenä yönä Peter kiidätetään pois orpokodista, kauas fantasiamaailmaan nimeltä Mikä-Mikä-Maa, joka on täynnä merirosvoja, sotureita ja keijuja. Siellä hän päätyy uskomattomiin seikkailuihin ja taistelee henkensä edestä saadakseen jäädä taianomaiseen maailmaan. Yhdessä soturi Tiikerililjan ja uuden ystävänsä Koukun kanssa Peterin täytyy kukistaa armoton merirosvo Mustaparta pelastaakseen Mikä-Mikä-Maan ja selvittääkseen oma todellinen kohtalonsa - hänestä on tuleva sankari nimeltä Peter Pan.

Adrien, 40 years old and totally immature, is dumped by Maude, 35 years old, eager to finally found a family. In an attempt to regain the love of his life, Adrien decides to move into the future ex-married apartment: a nursery home - The beginning, an improbable educational experience.

Varakas amerikkalaispari, Anne ja Bob, muuttaa kartanoon romanttisessa Pariisissa lisätäkseen hieman potkua hiipuvaan avioliittoonsa. Valmistellessaan erityisen loisteliasta illallista hienostuneille, kansainvälisille ystävilleen, emäntä huomaa vieraita olevan tulossa 13. Paniikissa Anne päättää korjata vierasmäärän parilliseksi muuntaen uskollisen palvelustyttönsä, Marian, salaperäiseksi, espanjalaiseksi aatelisnaiseksi. Nautittuaan tilkan verran liikaa viiniä keskustelun lomassa, Maria tulee vahingossa turhankin tuttavalliseksi brittiläisen taidekauppiaan kanssa. Orastava romanssi saa tuohtuneen Annen jahtaamaan palvelijatartaan ympäri Pariisia saadakseen moisen iloittelun päätökseen.

A divorced teacher suddenly becomes jealous of everyone, including her daughter, friends and neighbors.

Sibylle, a young Parisian with long teeth, intends to shine in her new job by buying a hardware store in the Basque Country to set up a supermarket. She imagines that she has "rolled" the old owner but the latter is under curatorship. Sibylle must therefore deal with Ramon, the nephew, to recover his money and sign as soon as possible. Otherwise, the ejection seat is assured. She will soon realize that the Basques do not intend to let themselves be made by a Parisian, however pretty she is.

When a pandemic strikes the world, Victor and his family get stuck within a hippie community.

After getting dumped on Christmas Eve, Angela must rebuild her life surrounded by her rebellious teenager, her tyrannical mother, her hysterical best friend, and a weird psychologist.