Kun yliopistobändin laulaja eroaa yhtyeestä, heitä pubikeikalla katsomassa ollut Sansibarissa syntynyt Farrokh Bulsara menee esittelemään bändille laulutaitojaan. Bändin jäsenet vakuuttuvat ja Farrikhista tulee yhtyeen uusi laulaja - ja loppu onkin historiaa. Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. Yhtyeen voitokas paluu kulminoitui ikoniseen esiintymiseen Live Aid -konsertissa 1985. Queenin perintö inspiroi kaikkia unelmoijia, ulkopuolisia ja musiikkia rakastavia tänäkin päivänä. Queenin jäljellä olevat alkuperäisjäsenet, kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat toimineet elokuvan tuottajina, joten kyseessä on eräänlainen virallinen bändielämäkerta.

Lontooseen kotiutunut amerikkalainen Mickey Pearson on kasvattanut omin käsin kaupungin tuottoisimman marihuana-imperiumin. Kun sana leviää, että Pearson haluaa pistää liiketoimintansa lihoiksi ja häipyä bisneksestä lopullisesti, alamaailmassa käynnistyy juonittelun, kieroilun, lahjonnan ja kiristyksen vyyhti hänen omaisuutensa kaappaamiseksi.

Valpas mutta arvoituksellinen uusi arvokuljetusauton vartija yllättää työtoverinsa tekemällä ryöstöyrityksen tyhjäksi kylmäverisillä otteillaan. Kuka hän oikein on ja mistä hän on tullut? Tappajan vaistot omaavan turvamiehen perimmäinen motivaatio paljastuu pian, kun hän ryhtyy tasaamaan tilejä määrätietoisin ja peruuttamattomin askelin.

Vuonna 2045 todellinen maailma on karu paikka. Wade Watts tuntee todella elävänsä vain paetessaan OASISiin, moderniin virtuaaliseen universumiin, jossa valtaosa ihmiskunnasta viettää päivänsä. OASISissa voit mennä minne vain, tehdä mitä vain ja olla kuka vain - rajana on vain oma mielikuvituksesi. OASISin loi nerokas, mutta omalaatuinen James Halliday, joka jätti koko suunnattoman omaisuutensa ja OASISin täyden hallinnan suunnittelemansa kolmiosaisen kilpailun voittajalle. Kun Wade virtuaalinimeltään Parzival, onnistuu läpäisemään ensimmäisen haasteen, hän saa peräänsä pahamaineisen IOI-yhtiön, joka tahtoo OASIS:in pumpatakseen sen täyteen mainoksia. Wattsilla on onneksi apunaan ystäviä, jotka haluavat estää IOI:n kätyreitä ja sen häikäilemätöntä johtajaa toteuttamasta suunnitelmiaan. Wade ja hänen ystävänsä - niin kutsutut Yläviitoset - heittäytyvät universumiin täynnä mysteereitä ja vaaroja pelastaakseen OASISin.

Ystävykset Shaun ja Katy elävät kivaa, tosin kunnianhimotonta parikymppisten elämää San Franciscossa. He ovat töissä pysäköintipalvelussa ja viettävät hauskoja karaokeiltoja. Kunnes tuntemattomat miehet hyökkäävät Shaunin kimppuun kaupungin bussissa ja vievät hänen aina kaulassa pitämänsä jaderiipuksen. Paljastuu, että Shaun on oikeasti Shang-chi, että hänen isänsä on ikuisesti elänyt valtias Kiinassa, joka pitää hallussaan kymmenen käsirenkaan valtaa. Shang-chin on lähdettävä Macaoon ja Katy tietysti päättää lähteä mukaan. Macaosta löytyy Shang-chin sisko Xianmei, joka pyörittää puolivalmiissa kerrostalossa laitonta taistelurinkiä. Kiinan puolelta löytyy perinteiset kiinalaiset taistelutaidot taitava täti ja suvun matriarkka Jiang Nan. Ja kun kohtaaminen isän kanssa koittaa, on aika selvittää, mihin Shang-chi suuntaa.

John Wick: Chapter 3 - Parabellum alkaa suoraan siitä, mihin toinen elokuva antisankarimme jätti. Tapettuaan Continental-hotellin tiloissa kansainvälisen High Table -salamurhaajajärjestön jäsenen, Wickistä tulee lainsuojaton tappajien oman säännöstön mukaan. Wickin hengestä on luvassa 14 miljoonan dollarin palkkio. Maailman armottomimmat palkkamurhaajat ovat uupuneen ja jo valmiiksi verisen Wickin perässä. Samaan aikaan Winstonin johtama Continental saa vieraan, joka hankaloittaa kaikkien Wickiä auttaneiden elämää.

A depressed wealthy businessman and a spunky carefree young woman embark on an unexpected journey that changes their lives.

A woman prepares for bed, but realizes that something may be lurking in the shadows.

On a trekking trip, an introverted Naina falls for a charming ex-classmate, whose thirst for adventure drives them apart. Years later, their paths cross again.

Kiovan oopperataloon tehdään terrori-isku, ja hyökkääjien mukaan on soluttautunut CIA-agentti. Oopperan katsomossa tapahtuu omituinen ilmiö, jossa aika tuntuu kääntyvän taaksepäin. Isku epäonnistuu ja operaation jälkeen agentti kohtaa salaisen organisaation, joka jäljittää materian ajassa taaksepäin liikkumisen, inversion, mahdollistavaa teknologiaa hallitsevaa venäläistä asekauppiasta Andrei Satoria. Satorin vaimon Katin kautta miehen suunnitelmien jäljille pääsevä agentti pyrkii estämään niiden toteutumisen maailmanlaajuiset seuraukset kollegansa Neilin kanssa. Agentin maailma mullistuu radikaalisti - inversioteknologia avulla voi vaikuttaa materian epätavalliseen käyttäytymiseen ja ajan manipuloimiseen, mikä saattaa avata lukuisia ovia edessä, eivätkä ne kaikki välttämättä ole hyviä. Kun tilanne lähtee kärjistymään ja panokset nousevat mittaviksi, protagonisti ajautuu hyvin edistyksellisen toimintakaavan armoille, joka saattaa joko pelastaa tai tuhota tuntemamme maailman hetkessä.

A lonely 40-ish man, likely to remain a bachelor, has a chance to find the love of his life when he falls for a vivacious young woman.

Floridassa asuva nuori Jake on pienestä pitäen uskonut isoisänsä tarinoihin Walesissa sijaitsevasta orpokodista, jossa asuvilla lapsilla on salaperäisiä voimia. Ukkinsa kuoleman jälkeen Jake päättää etsiä kyseisen orpokodin ja matkustaa Englantiin. Hän löytääkin tarinan pikkukylän, se vain sijaitsee aikasilmukassa. Erikoislaatuisilla voimilla varustetut lapset elävätkin yhä uudelleen samaa päivää vuodelta 1943. Kyseisessä aikasilmukassa he ovat turvassa muulta maailmalta ja ennen kaikkea omiaan vastaan kääntyneiltä eriskummallisilta. Jaken saapuminen tietysti ravistelee lasten vakiintunutta yhteisöä ja tietysti asettaa heidät vaaraan, kun pahat eriskummalliset käyttävät poikaa hyväkseen kätketyt lapset löytääkseen. Heidän on löydettävä voimiensa lisäksi älynsä, rohkeutensa ja muutkin sisäiset voimavaransa pelastaakseen itsensä ja aikuiset suojelijansa.

Zooni Ali Beg is a blind Kashmiri girl who travels without her parents for the first time with a dance troupe to Delhi to perform in a ceremony for independence day. On her journey, she meets Rehan Khan, a casanova and tour guide who flirts with her. Although her friends warn Zooni about him, she cannot resist falling in love with him and he takes her on a private tour of New Delhi. But there is more to Rehan than meets the eye and Zooni will have to make a heartbreaking decision.

Sultan (Shakti Kapoor) adopted an orphan and named him Badshah (Akshay Kumar). Badshah grows up to be a criminal and his life was made difficult by Inspector Pradhan (Ashish Vidyarthi). Badshah's sidekick is Abdul (Ashutosh Rana). The only hope in Badshah's life is Sapna (Karisma Kapoor), whom he incidentally met. But circumstances lead Badshah to commit murder in public. During this experience, a child clangs to him and he took the child to Sapna. Before he could explain anything, Pradhan gets there and Badshah had to escape. He changed his name to Babu Lohar and becomes a blacksmith and loving father, to give the child a good future. However, after 7 years, he sees Abdul and Sultan again. Pradhan is still after him. When the child's parents find out about him, they ask Babu to return their child. Will he let the child go? Will the child go with his parents?

A newly-wed man discovers that his wife is in love with another man and decides to unite them. Ignoring the ridicule he might have to face for this, he takes his wife to Italy in search of her love.

A man falls in love with his childhood friend, but her sister is the one who reciprocates his feelings.

Satyagraha is the story of a son who yearns for a father. Of a father, who grieves for his lost son. Of a young woman who fights so hard with life that she has forgotten to love. Of an ambitious rabble-rouser, for whom action is the knee-jerk mantra. It is the story of how these four discover one another, and come together to raise hell, shaking the powers that be to their very roots! But, Satyagraha is also the story of an influential power-hungry despot who will stop at nothing to destroy them.

Ohjelmistosuunnittelija esittelee sopivasti ystävänpäivän kynnyksellä mullistavan treffialgoritmin uudelle pomolleen, joka päättää ilmoittaa heidät koekaniineiksi.

Rahul and Riana meet each other for the first time, get drunk, and awake the next morning to find that they have gotten legally married to each other.

A yacht outing turns into a fight for survival against hungry sharks.