Uurastettuaan vuosisatoja ypöyksin siinä tehtävässä, mihin se oli alun perin rakennettu, WALL-E (lyhenne sanoista Wattipää Automaatti Likasyöppö Lastari - Ekokone) löytää elämälleen uuden tarkoituksen (krääsän keräämisen lisäksi), kun se tapaa viehättävän etsintärobotin nimeltä EVA. EVA hoksaa pian, että WALL-E on huomaamattaan keksinyt ratkaisun, jolla voidaan pelastaa planeetan tulevaisuus, ja kiiruhtaa kertomaan uutisen ihmisille (jotka ovat kärsimättömästi odottaneet sanaa siitä, olisiko kotiin jo turvallista palata). Samaan aikaan WALL-E etsii EVA:a ympäri galaksia ja tulee käynnistäneeksi yhden elokuvahistorian jännittävimmistä ja mielikuvituksellisimmista seikkailukomedioista.

Nemo, seikkailunhaluinen nuori vuokkokala vangitaan odottamatta Australian suurella valliriutalla ja viedään hammaslääkärin vastaanoton akvaarioon. Hänen huolissaan olevan isänsä Marlinin ja ystävällisen mutta hajamielisen palettivälskäri Dorin täytyy lähteä eeppiselle matkalle hakemaan hänet kotiin. Seikkailu vie heidät kasvotusten kasvissyöjähaiden, surffarikilpikonnien, hypnoottisten meduusojen ja nälkäisten lokkien kanssa. Marlin löytää rohkeutta, jota hän ei edes tiennyt olevan olemassa, mutta onnistuuko hän löytämään poikansa?

A year has passed since Guts parted ways with the Band of the Hawks. Meanwhile, his former mercenary group is plotting a rescue mission to save an imprisoned Griffith.

Miamin pahojen poikien Miken ja Marcuksen elämä ei ole täysin jäänyt polkemaan paikoillaan, sillä perhe-elämässä on tapahtunut muutoksia ja ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet ottavat kiinni jokaisen. Mike on vihdoinkin menossa naimisiin, mutta Marcus saa hääkemuissa sydänkohtauksen ja kokee hengellisen heräämisen. Kaikkea myös edelleen varjostaa edellisessä elokuvassa kuolleen poliisipäällikkö Howardin muisto. Kun salaperäiset rikolliset ryhtyvät mustaamaan Howardin muistoa lavastamalla hänet korruptiopesäkkeeksi, jää Miken ja Marcuksen ainoaksi mahdollisuudeksi puhdistaa entisen päällikkönsä nimi (ja siinä samalla omansa) ja toimittaa todelliset rikolliset telkien taakse. Tähän he saavat apua yllättävältä taholta, kun Howard lähettää postuumisti viestin Mikelle ja Marcukselle. Eipä kaksikko tiedä minkälaiseen herhiläispesään he päänsä työntävät, nimittäin pian sotkussa ovat mukana myös heidän perheensä.

With the Gyaos re-emerging, Gamera's ties to humanity have been severed with his bond to Asagi broken. Nagamine and Asagi investigate while an orphaned girl named Ayana discovers a new creature she names Iris. Nagamine and Asagi must reach Ayana before she takes her revenge on Gamera, who she blames for the death of her family.

Koe NÄLKÄPELIN maailma 64 vuotta ennen kuin Katniss Everdeen ilmoittautui vapaaehtoiseksi tribuutiksi, ja vuosikymmeniä ennen kuin Coriolanus Snow’sta tuli Panemin tyrannimainen presidentti. Elokuva kertoo tarinan nuoresta Coriolanuksesta, joka on ennen niin mahtavan Snow-suvun viimeinen toivo. Koko suku on menettänyt suosionsa sodan jälkeisessä Capitolissa ja Snow’n toimeentulo on vaarassa. Vastoin hänen tahtoaan hänet määrätään köyhtyneen Vyöhyke 12:sta tribuutin, Lucy Gray Bairdin, ohjaajaksi. Kun Lucy Grayn viehätysvoima lumoaa Panemin, näkee Snow mahdollisuuden muuttaa heidän kummankin kohtaloa. Kunnianhimonsa ajamana Snow liittoutuu Lucy Grayn kanssa kääntääkseen onnen heidän puolelleen. Snow joutuu taistelemaan myös itseään vastaan, niin hyvän kuin pahan puolesta. Snow aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan selviytyäkseen ja selvittääkseen, onko hän pohjimmiltaan laululintu vai käärme.

Brandon, a thirty-something man living in New York, eludes intimacy with women but feeds his deepest desires with a compulsive addiction to sex. When his younger sister temporarily moves into his apartment, stirring up bitter memories of their shared painful past, Brandon's life, like his fragile mind, gets out of control.

Gertrude Lawrence rises to stage stardom at the cost of happiness.

Chrissy ja Lauren ovat palanneet kohtaamaan ja kukistamaan Tromavillen ja koko maailman korruptoituneet pahat voimat. Kun monikansallisen "luomuruokayhtiön" häiriintynyt johtaja käynnistää kieroutuneen salaliiton, sankarittariemme on iskettävä uudelleen. Tällä kertaa pelissä ei ole vain heidän oma ihmisyytensä, vaan taistelu ihmisten orjuuttamista ja maailmanloppua vastaan! Selviävätkö he? Troma palaa jatko-osalla Lloyd Kaufmanin hullunkuriseen tarinaan Tromavillen omituisista tapahtumista, jossa hän onnistuu sekoittamaan täysin kypsymättömän sivistymättömyyden ja kirvelevän yhteiskuntakritiikin, jossa poliitikot, julkkikset ja suuryritykset saavat kenkää sekä oikealta että vasemmalta. Myös yksi Lemmyn viimeisistä rooleista. RIP.

Adam West and Burt Ward returns to their iconic roles of Batman and Robin. The film sees the superheroes going up against classic villains like The Joker, The Riddler, The Penguin and Catwoman, both in Gotham City… and in space.

Koe X-Men trilogian viimeisen, eeppisen taistelun hämmästyttävä voima. Liity tuttujen mutanttisankareiden ja -pahisten seuraan, ja tutustu aivan uusiin sotureihin - kuten Angel, Beast, Juggernaut ja Colossus - jännittävässä seikkailuspektaakkelissa!Kun kiistanalainen "lääke" mutaatioihin kehitetään, mutantit voivat valita säilyttävätkö supervoimansa vai luopuvatko niistä muuttuen "normaaleiksi". Rauhaa rakastava mutanttijohtaja Charles Zavier (Patrick Stewart) ja hänen militaristinen vastustajansa Magneto (Ian McKellen) valitsevat puolensa, jolloin seurauksena on kaikki sodat päättävä sota.Nonstop toimintaa, sykähdyttävät erikoistehosteet ja mahtavat lisämateriaalit tekevät viimeistä kohtaamisesta luonnonvoiman, joka "räjäyttää tajuntasi!"

James on katujen ja äitinsä kasvattama jenginuori. Huonoille teille ajautunut nuorukainen joutuu suuriin vaikeuksiin ja päätyy lopulta telkien taakse. Tuomio muuttaa Jamesin elämän, mutta ei sillä ilmeisimmällä tavalla. Vankilassa hän nimittäin tutustuu iäkkääseen mieheen, joka istuu elinkautista tuomiota murhasta. Kovapintaisesta Conradesta tulee nuorukaisen mentori, joka kääntää Jamesin elämän suunnan - kohti parempaa.

Maggie on yhteiskunnan pahin painajainen: rähjäinen, hurja, syrjäytynyt huumehörhö. Hän odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa, mutta korkean tason salamurhiin erikoistunut hallituksen osasto tahtoo muuttaa Maggien arvaamattomasta ohjuksesta tehokkaaksi tappokoneeksi. Maggie joko oppii tappamaan käskystä tai kuolee oikeuden määräyksestä. Viehättävällä, vaarallisella Maggiellä on edessään pelottava tulevaisuus, jossa sekä rakkaudella että raakuudella on sijansa maailmassa ja hänen sielussaan.

Lenny on muuttanut perheineen takaisin pikkukaupunkiin, jossa hän ja hänen ystävänsä varttuivat. Vanhat lapsuudenystävät kokoontuvat viettämään itsenäisyyspäivää. Jokaisella on salaiset vaivansa, jotka synnyttävät kilpailutilanteen miesten välille. Lenny on vaivaantunut urastaan, Kurt on väsähtänyt aviomies, Marcus on juoppo ja Rob on vegaani-mystikko jolla on pakkomielle vanhempiin naisiin. Tällä kertaa aikuiset saavat mojovan opetuksen lapsiltaan tunnetusti yllätyksiä pursuavana päivänä - nimittäin viimeisenä koulupäivänä.

Tim Burton jatkaa yhteistyötä Johnny Deppin kanssa tuomalla kulttimainetta nauttivan goottitelevisiosarjan elokuvaksi. Dark Shadows on Tim Burtonin vampyyrifantasiadraama, jossa Johnny Deppin esittämä Barnabas Collins on vuonna 1772 menestynyt liike- ja naistenmies, kunnes tekee elämänsä virheen särkiessään väärän naisen sydämen. Angelique Bouchard (Eva Green) on nimittäin noita, joka kostoksi huonosta kohtelusta muuttaa Barnabaksen vampyyriksi ja hautaa tämän elävältä. 200 vuotta myöhemmin Barnabas vapautuu haudastaan ja löytää itsensä hyvin muuttuneesta maailmasta vuodesta 1972. Hän etsii käsiinsä sukunsa jälkeläiset, jotka tuntuvat olevan melko erikoista sakkia. Dark Shadows perustuu Yhdysvalloissa vuosina 1966-71 esitettyyn goottisaippuasarjaan, jolla on Burtonin ja Deppin lisäksi useita kuuluisia faneja.

Joe Weber is an anthropologist who takes his son on a trip to the New England town of Salem's Lot unaware that it is populated by vampires. When the inhabitants reveal their secret, they ask Joe to write a bible for them.

Keri Tate johtaa arvostettua yhteiskoulua kalifornialaisessa Summer Glenin pikkukaupungissa. Kerin menneisyyttä varjostaa kuitenkin synkkä salaisuus - oikeasti hän on Laurie Strode, pelätyn sarjamurhaaja Mike Myersin sisko. 20 vuotta sitten Laurie pakeni verenhimoisen veljensä vihaa. Hän lavasti kuolemansa ja aloitti poikansa kanssa uuden elämän. Halloween kuitenkin lähestyy ja niin myös Mike Myers, joka on päässyt sisarensa jäljille ja aikoo tehdä tästä Halloweenista ikimuistoisen...

Now in the Far North (i.e. Milan!), Alberto has accepted to manage a program for efficiency improvement in the Italian Post. He devotes all his time and all his energy to this noble task and neglects his wife Silvia, which of course annoys her beyond limits. Things do not fare much better in Castellabate where it is rather Maria, Matta's wife, who gets on his nerves by always blaming him for his lack of ambition. One day, due to a misunderstanding, Mattia is transferred to... Milan! And on whose doorstep does he land? Alberto's of course!

Carmen ja Jonny Cortez ovat OSS:n paras junnupari. Mutta yllättäen he joutuvat OSS-pomon omien lapsien syrjäyttämiksi. Gerti ja Gary Gigglestä tulee uusia tähtiä.

Komentaja Lassard päättää tehostaa naapurustovartioiden toimintaa koulutusohjelman avulla. Arvatkaa ketkä toimivat kouluttajina. Ne samat poliisiopistosta valmistuneet, joille lukutaidottomuuskaan ei ollut valmistumisen este. Kun kilpaileva komisario Harris huomaa kuka ahdinkoon joutuneita asukkaita johtaa, hän päättää hetkensä koittaneen ja yrittää häpäistä opiston maineen. Mutta epäonniset etsiväsankarimme hoitavat homman, vaikkakin sähläämällä, siirtymällä ilmojen teille kaksitasoisilla ja kuumailmapalloilla. Luvassa on lyömätön loppuhuipennus. Nouskaa kyytiin!