Nuori ja menestyksekäs pankkiiri Andy tuomitaan elinkautiseen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta. Hän kohtaa vankilassa brutaalin todellisuuden, mutta myös odottamattoman voimakkaan ystävyyden, joka voisi murtaa muureja. Andy alkaa hiljalleen kaapia suunnitelmaa, jonka myötä kaikki olisi taas hyvin. Aikaa ja kärsivällisyyttä se kuitenkin vaati ja apua Rita Hayworthilta.

Ystävykset Robert ja Alfred ovat taikureita, joista tulee toistensa kilpailijoita. Kun Alfred esittelee kaikkien aikojen temppunsa, Robert haluaa tietää, kuinka se tehdään. Mutta mitä enemmän hän tutkii temppua, sitä enemmän alkaa näyttää siltä, ettei mitään temppua olekaan.

Tarina kahdesta amerikkalaismarsalkasta, Teddy Danielsista ja Chuck Aulesta, jotka kutsutetaan eristyksissä olevalla karulle saarella Massachusettsin rannikolle tutkimaan erään murhaajattaren mystistä katoamista saaren linnoituksenomaisesta mielisairaiden rikollisten sairaalasta.

Kuka on tämä mies, joka kätkee arpeutuneet kasvonsa naamion taakse? Sankari vai mielipuoli? Vapauttaja vai sortaja? Kuka V on - ja kuka liittyy V:n rohkeaan juoneen kansakuntaa dominoivan totalitaarisen hallituksen kukistamiseksi?

Halvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully lähetetään Pandoralle suorittamaan haastavaa tehtävää. Koska Pandoran ilmakehä on ihmiselle myrkyllistä, kloonataan Jake avatar-kehoon, joka on sekoitus ihmis-DNA:ta ja planeetan paikallisen navi-heimon DNA:ta. Jake saa kloonauksen myötä myös liikuntakykynsä takaisin. Pandoralla Jake löytää harvinaislaatuisen kauniin, mutta myös vaarallisen maailman. Hän tutustuu viehättävään navi-neitoon, ja suhde tähän muuttaa kaiken. Pikkuhiljaa Jake lunastaa paikkansa navi-yhteisössä ja huomaa kotiutuneensa heidän maailmaansa. Tehtävän päättyessä Jake joutuu vaikeiden valintojen eteen. Hänen täytyy johtaa taistelua ihmiskunnan pelastamiseksi - mutta omiaan vastaan.

Kolmetuhatta vuotta sitten maailman parhaat merimiehet matkasivat laajan Tyynenmeren halki ja löysivät saariryhmän. Sitten heidän matkansa loppuivat tuhanneksi vuodeksi, eikä kukaan tiedä syytä siihen. Walt Disney Animation Studios esittää elokuvan Vaiana, joka kertoo seikkailunhaluisesta teinistä, joka purjehtii rohkeasti pelastamaan kansansa. Matkallaan Vaiana tapaa aiemmin mahtavan puolijumala Mauin, joka ohjaa häntä tulemaan mestarilliseksi tiennäyttäjäksi. Yhdessä he purjehtivat avomeren halki toiminnantäyteisellä matkalla ja kohtaavat valtavia hirviöitä ja mahdottomia asioita. Matkan varrella Vaiana täyttää esivanhempiensa muinaisen pyrkimyksen ja löytää sen, mitä on aina etsinyt: oman identiteettinsä.

LAPD:n poliisi K saa selville kauan hautautuneena olleen salaisuuden, joka saattaa syöstä viimeisetkin yhteiskunnan rippeet kaaokseen. K:n löytö johdattaa hänet etsimään Rick Deckhardia, entistä LAPD:n blade runneria, joka on ollut kateissa viimeiset 30 vuotta.

Opettaja päättää tehdä kiistanalaisen kokeen lukiolaisten kanssa saadakseen heidät ymmärtämään, mistä natsismi ja muut diktatuurit saavat voimansa. Viattomaksi tarkoitettu koe luisuu nopeasti opettajan hallinnasta, ja väkivaltaiset vaistot ottavat vallan. Elokuva perustuu tositapahtumiin, kokeeseen, joka järjestettiin kalifornialaisessa koulussa vuonna 1967.

Ei kummituksia ole olemassa! Niinhän kaikki luulivat, mutta yhtäkkiä kaupunki olikin niitä täynnä! Pieniä, ilkeitä ja suuria ja vähemmän ilkeitä. Vihreitä, inhottavia, lihavia ja limaisia. Aaveet uhkaavat vallata koko kaupungin. Ainoa pelastus on hälyttää apuun maailman hulluimmat aaveiden metsästäjät, Ghostbusters, Haamujengi.

Kahdeksanvuotias Kevin jää vahingossa kotiin, kun hänen muu perheensä lähtee kiireessä joulunviettoon. Kevinin uusi, makea elämä on kuitenkin uhattuna, sillä kaksi konnaa alkavat katsella pikkupojan asumaa taloa sillä silmällä… Pystyykö Kevin puolustamaan kotiaan murtovarkaita vastaan? Ainakin tiedossa on hulvattoman hauskoja hetkiä Kevinin villin ansa-arsenaalin parissa!

Peter Parker on koulukiusattu silmälasipäinen lukiolaisnörtti, joka on ihastunut kauniiseen Mary Janeen. Kun Peterin luokka on luokkaretkellä tutkimuslaitoksessa, häntä puraisee geenimanipuloitu hämähäkki. Pian Peter huomaa että hänellä on omituisia kykyjä, muun muassa hämähäkin nopeus, voima ja ketteryys. Peter päättää ansaita rahaa uusilla kyvyillään, ja aloittaa uuden uran show-painijana, jossa pääpalkintona on 3 000 dollaria 3 minuutista kehässä. Peter saa vain 100, koska oli vain 2 minuuttia. Hetken päästä paikka ryöstetään ja Peter päästää rosvon karkuun. Rosvo ampuu hänen Ben-setäänsä ja tämä kuolee. Siitä hetkestä lähtien Peter päättää käyttää uusia kykyjään maailman pahuutta vastaan. Toisaalla Peterin kaverin, Harryn isä, Norman Osborn tulee hulluksi eräässä kokeessa. Osbornista tulee Hämähäkkimiehen päävihollinen Vihreä Menninkäinen.

Walter Mitty elävöittää tavallista yksinkertaista elämäänsä uskomattomilla ja koomisillakin päiväunelmilla, joissa mikään haaste ei ole hänelle liian suuri: hän kiipeää jättimäisen jäätikön päälle tai pelastaa vanhuksen räjähdysvaarassa olevasta rakennuksesta. Kun Walter ei unelmoi ja haaveile, hän on sankarillisen alter egonsa vastakohta: ihan tavallinen työpaineiden alla elävä kaveri, joka on liian ujo pyytääkseen nättiä työkaveriaan treffeille. Kun kohtalo puuttuu peliin, Walter joutuu sukeltamaan tosielämään ja lähtee maailmanlaajuiselle matkalle, josta tulee seikkailu, jollaisesta hän ei olisi osannut edes villeimmissä kuvitelmissaan uneksia

Kilpa-autoässä Salama McQueen elää elämää pikakaistalla, kunnes kiertotie saa hänet jäämään jumiin Syylari Cityyn, valtatie 66:n varrella uinuvaan kylään. Siellä hän tapaa Sallin, Martin, Doc Hudsonin ja koko joukon hulvattomia hahmoja, jotka auttavat häntä näkemään elämässä olevan kyse muustakin kuin pokaaleista ja maineesta.

Miser Ebenezer Scrooge is awakened on Christmas Eve by spirits who reveal to him his own miserable existence, what opportunities he wasted in his youth, his current cruelties, and the dire fate that awaits him if he does not change his ways. Scrooge is faced with his own story of growing bitterness and meanness, and must decide what his own future will hold: death or redemption.

The beautiful princess Giselle is banished by an evil queen from her magical, musical animated land and finds herself in the gritty reality of the streets of modern-day Manhattan. Shocked by this strange new environment that doesn't operate on a "happily ever after" basis, Giselle is now adrift in a chaotic world badly in need of enchantment. But when Giselle begins to fall in love with a charmingly flawed divorce lawyer who has come to her aid - even though she is already promised to a perfect fairy tale prince back home - she has to wonder: Can a storybook view of romance survive in the real world?

Kriit ovat sotineet vuosisatoja toisen muukalaisrodun, Skrullien, kanssa. Vuonna 1995 muistinsa menettänyt Kriin Tähtijoukkojen jäsen Vers, tekee pakkolaskun Los Angelesiin. Versin käytös herättää poliisien sekä kahden S.H I.E.L.D.-agentin, Nick Furyn ja Phil Coulsonin, huomion. Kun galaktinen sota kahden alienrodun välillä levittäytyy maapallolle asti, Vers saa tietää Projekti Pegasuksesta. Projekti lopetettiin vuonna 1989 testilentäjän kuoltua lento-onnettomuudessa. Vers huomaa muistuttavansa kuolleeksi ilmoitettua testilentäjää Carol Danversia. Danvers lähtee etsimään totuutta menneisyydestään yhdessä S.H.I.E.L.D.:in liittolaistensa kanssa. Pian he saavat huomata joutuneensa keskelle todellista hirmumyrskyä.

Kenneth Branaghin ohjaama Thor on eeppinen seikkailu joka laajentaa Marvel-maailmaa nykyajan Maasta Asgardin mystiseen valtakuntaan. Tarinan ytimessä on mahtava Thor, voimakas mutta ylimielinen soturi jonka uhkarohkeat teot herättävät henkiin ikivanhan sodan. Seurauksena Thor on karkotettu Maahan, jossa hänen on elettävä ihmisten joukossa. Kun hänen oman maailmansa vaarallisin vihollinen lähettää pimeimmät voimansa hyökkäämään Maahan, Thor oppii mitä todelliseen sankaruuteen tarvitaan.

Umbrella Corporation on yksi maailman suurimmista biotekniikan ja lääkealan yrityksistä. Mutta syvällä maan alla, huippusalaisessa Pesäksi kutsutussa laboratoriossa tehdään kaikkien tuottavinta työtä, geenitutkimusta ja biologisia aseita. Mutta jotakin menee pahasti pieleen - tarttuva ja tappava virus pääsee laboratorion ulkopuolelle. Sen leviämistä yritetään estää lähetämällä kommandojoukot alas laboratorioon eristämään virus. Heillä on vain kolme tuntia aikaa. Perillä he huomaavat, että virus on jo ehtinyt muuttaa kaikki Pesään jääneet epäkuolleiksi. Suurin ongelma ei olekaan enää vain tikittävä kello, vaan vastassa olevat verenhimoiset zombiet ja Pesää vartioiva tekoäly - ja ne tekevät kaikkensa tappaakseen...

Kun sydänsuruista kärsivä Christian Grey yrittää houkutella epäileväisen Anastasia Steelen takaisin elämäänsä, Anastasialla on ehtonsa. Heidän rakentaessaan luottamusta ja vakaata suhdetta salaperäiset hahmot Christianin menneisyydestä palaavat kuvioihin aikeenaan tuhota pariskunnan yhteinen tulevaisuus...

Titaanien taistelussa kansa käy kuninkaita ja kuninkaat jumalia vastaan taistellessaan vallasta, mutta kun jumalat käyvät taistoon toisiaan vastaan, saattaa koko maailma tuhoutua. Jumalasta syntynyt, mutta ihmisen kasvattama Perseus yrittää turhaan pelastaa perheensä tuonelan kostonhimoiselta jumalalta Hadekselta. Kun Perseuksella ei ole enää mitään hävittävää, hän lähtee johtamaan vaarallista tehtävää, jonka tarkoituksena on syöstä Hades vallasta ennen kuin tämä kaappaa vallan Zeukselta ja vapauttaa helvetin maan päällä.