Elokuvan kuvaamat tapahtumat sijoittuvat kokonaisuudessaan yhteen huoneeseen, jossa pyörätuolissa istuva James Stewartin näyttelemä lehtikuvaaja L.B. Jeffries on jo kuudetta viikkoa seurannut naapureittensa touhua ikkunastaan. Jeffries on vakuuttunut, että vastapäisessä talossa on sattunut murha.

Eastwood on tarkkasilmäinen, nopeaälyinen palkkionmetsästäjä, joka seuraa Indion - seudun salakavalimman rikollisen - verisiä jälkiä. Hänen pahin kilpailijansa eversti Mortimer on päättänyt napata Indion ensin - elävänä tai kuolleena. Epäonnistuttuaan saalistuksessaan - tai toistensa eliminoinnissa - kaksikolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä yhteistyötä tai kohdata varma kuolema Indion ja tämän murhanhimoisen lainsuojattomien joukon käsissä.

Citizen Kane on ensimmäinen Orson Wellesin ohjaama elokuva. Se perustuu löyhästi sanomalehtimagnaatti William Randolph Hearstin elämään. Tuotantovaiheessa elokuva tunnettiin koodinimellä RKO 281. Elokuvaa on esitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Citizen Kane – sensaatioiden mies ja Himo. Citizen Kane on toistuvasti valittu äänestyksissä maailman parhaaksi elokuvaksi. Muun muassa elokuvalehti Sight & Soundin vuonna 2002 järjestämässä äänestyksessä sekä elokuvakriitikot että -ohjaajat valitsivat Citizen Kanen elokuvahistorian parhaaksi elokuvaksi. Parhaan elokuvan Oscar elokuvan ilmestymisvuonna myönnettiin kuitenkin elokuvalle Vihreä oli laaksoni.

Miksi hankkia työpaikka, kun voi olla työtön? Miksi hankkia perhe, kun voi vain hengata ystävien kanssa? Mark Rentonin ja hänen edinburghilaisten työläisystäviensä elämä koostuu kahdenlaisesta olotilasta. Joko ollaan ihan kamoissa. Tai sitten yritetään olla ihan kamoissa. Mutta entä jos yksi porukasta päättääkin päästä kuiville?

Miehet järjestävät surmatun omaisille ja ystäville juhlat, joissa ruumis on sullottu seisovana pöytänä toimivaan arkkuun. Kun tappajat kääntävät keskustelun "täydelliseen murhaan", miesten entisen opettajan (Stewart) epäilykset kasvavat. Ennen kuin yö on lopussa, professori on saanut selville, kuinka hänen oppilaansa ovat raa'asti kääntäneet hänen akateemiset teoriansa hyiseksi todellisuudeksi. Hitchcockin tutkimusmatka makaaberiin saa katsojat täysin valtoihinsa.

Indiana Jones lähtee etsimään isäänsä, joka on kadonnut tutkiessaan Graalin maljaa. Pian selviää, että Graalin maljaa metsästävät myös maailmanherruuteen tähtäävät natsit ja että he ovat kaapanneet Indyn isän, joka on Graal-tutkimuksen ykkösasiantuntija. Alkaa vauhdikas ja huikean jännittävä kilpajuoksu aikaa vastaan.

Dekkarikirjoillaan omaisuuden luonut varakas Harlan Thrombey on löytynyt huoneestaan kurkku auki viillettynä perhejuhlien jälkeisenä aamuna. Jäljet viittaavat itsemurhaan, mutta paikalle saapunut mestarietsivä Benoit Blanc ei ole vakuuttunut tarjotusta selityksestä. Pikaisten kuulustelujen jälkeen vaikuttaisi siltä, että useammalla perheenjäsenellä on ollut syynsä patriarkan pyyhkimiseen pois elävien kirjoista. Totuus alkaa hiljalleen hahmottua henkilöstä, joka viimeisenä oli Thrombey kanssa tekemisissä - miehen hoitajana toiminut toisen polven maahanmuuttaja Marta Cabrera. Thrombeyn viisi-kuusikymppiset lapset ja näiden lapset ovat lähinnä hänen avulla menestyneitä ketkuja ja nyt vaurauksissa ja etuuksissa kylvetetty jälkipolvi on valmis haalimaan menestyksen hedelmät itselleen. Kun kaikki ei menekään odotusten mukaisesti, alkaa taistelu omasta paikasta perinnönjaossa käydä kuumana. Etuoikeutettujen asema ei ole valmis kyseenalaistuksille, varsinkaan heidän itsensä toimesta.

Under constant attack by monstrous creatures called Angels that seek to eradicate humankind, U.N. Special Agency NERV introduces two new EVA pilots to help defend the city of Tokyo-3: the mysterious Makinami Mari Illustrous and the intense Asuka Langley Shikinami. Meanwhile, Gendo Ikari and SEELE proceed with a secret project that involves both Rei and Shinji.

7362 is concerned with dividing and joining together. It begins with two black circles against a white background, knocking together and gradually moving further apart. The circles fade out, and return as white circles against black inside a square. Images similar to Rorschach blots appear. Gradually the viewer realizes that the images were not originally abstract, but were human forms (dancers, gymnasts, etc.), bridges, and others that have been split down the center of the frame, with their mirror images printed on either side of the split. Red, green, and white tints further abstract the images from their original foundations in the natural world, making dancers appear to be amoebas or dividing cells. The accompanying sound track is a mixture of electronic music and musique concrète ("real" recorded sounds manipulated to sound abstract).

Regan MacNeil on tuiki tavallinen tyttö, joka asuu näyttelijä-äitinsä kanssa Washingtonin Georgetownissa. 12-vuotissyntymäpäiviensä lähestyessä Reganin persoonallisuus alkaa yllättäen järkkyä. Huolestunut äiti vie tyttärensä tutkimuksiin, mutta edes maan parhaat lääkäritkään eivät löydä selitystä Reganin yhä väkivaltaisemmalle käytökselle. Viimeisenä mahdollisuutenaan huolestunut äiti kääntyy kirkon puoleen.

Musikaaliklassikko herauttaa vedet silmiin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, kun Dorothy laulaa sydäntäsärkevän sateenkaarilaulunsa. Tunnettuun lastenkirjasarjaan perustuvassa tarinassa tornado vie maalaistytön ihmeelliseen Ozin maahan. Matkakavereiksi reipas lettipää saa värikkään kolmikon. Elokuvan tuotanto-olosuhteet jaksavat edelleen puhuttaa historioitsijoita, esimerkiksi Tinamiehen kokovartalomaalia on epäilty supermyrkylliseksi.

Un Chien Andalou is an European avant-garde surrealist film, a collaboration between director Luis Buñuel and Salvador Dali.

A compilation of interviews, rehearsals and backstage footage of Michael Jackson as he prepared for his series of sold-out shows in London.

Stop-motion photography blends with extreme slow-motion in Clair's first and most 'dada' film, composed of a series of zany, interconnected scenes. We witness a rooftop chess match between Marcel Duchamp and Man Ray, a hearse pulled by a camel (and chased by its pallbearers) and a dizzying roller coaster finale. A film of contradictions and agreements.

The romantic relationship between a man and a woman.

A dance of shapes. A title card tells us this is an experiment in conveying the mental images of music in a visual form. Liszt's "Second Hungarian Rhapsody" is the music. The shapes, all two-dimensional, are circles primarily, with some squares and rectangles, and a few triangles. The shapes move rhythmically to the music: receding from view or moving across the screen. Red circles on a blue background; light blue squares; white rectangles. Then, a red background of many circles with a few in the foreground. Red gives way to blue then to white. Shapes reappear as Liszt's themes re-occur. Then, with a few staccato notes and images, it's over.

Sairaanhoitajana työskentelevä Greg Focker aikoo kosia tyttöystävänsä Pamia viikonloppuvierailulla tämän vanhempien luona. Matkassa on kuitenkin yksi mutka: Gregin on ensiksi pyydettävä Pamin isältä lupa. Valitettavasti Pamin isä, entinen CIA-agentti Jack Brynes, inhoaa heti tyttärensä poikaystävää. Gregin epätoivoinen hyväksynnän tavoittelu kääntyy häntä vastaan ja Myrphyn lait ottavat vallan. Halvattomat kommellukset takaavat sen, että Gregistä tulee täydellinen katastrofi koko perheen silmässä - paitsi hänen järkyttyneen tyttöystävänsä, joka ei voi käsittää, miksi hän yhä rakastaa mahdotonta poikaystävänsä.

A pulsing, kaleidoscope of images set to an energetic soundtrack. This is a world in motion, dominated by mechanical and repetitive images, with a few moments of solitude in a garden.

Abstract animated short film. Grey and white squares change size and shape on a black background.

Story about a man whose environment doesn't let him live his simple life.