Maapallolla nähdään nälkää. Taudit ovat tuhonneet lähes kaikki viljakasvit, ja taivaanrannasta vyöryvä hiekkapöly tekee ilmasta vaikean hengittää. Ihminen ei enää kurkota tähtiin, vaan yrittää pelastaa lajinsa kuolevalla planeetalla. Cooper on maissitilaa viljelevää leski-isä, joka on entisessä elämässään työskennellyt NASAn palveluksessa. Entisenä lentäjänä ja insinöörinä Cooper saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Hän pääsee osaksi Nasan tiimiä - lennolle - joka on uhkarohkea riski ja se saattaa merkitä itsemurhaa, mutta myös uutta alkua. Vaikka avaruusohjelmat onkin virallisesti lopetettu, NASA on valmistellut professori Brandin johdolla tätä salaista lentoa. Tarkoitus on matkustaa lähelle Saturnusta ja hypätä siellä madonreiän kautta toiseen galaksiin ja löytää ihmiskunnalle uusi asuinplaneetta. Lentoa Brandin tyttären Amelian kanssa johtava Cooper jättää vastahakoisesti lapsensa pelastaakseen näiden ja satojen miljoonien muiden tulevaisuuden.

Frodo ja kahdeksan rohkeaa Sormuksen ritaria lähtevät vaaralliselle matkalle kohti Mordorin maata tehtävänään tuhota mahtavia taikavoimia sisältävä Valtasormus. Musta Ruhtinas Sauron - Sormuksen takoja - lähettää pahuuden palvelijansa tuhoamaan saattueen. Jos Sauron saa Sormuksen haltuunsa, Keski-Maa on tuhoon tuomittu. Neljällä Oscarilla palkittu tarunomainen elokuva hyvän ja pahan taistelusta, ystävyydestä ja uhrauksista vie katsojan maailmaan, jolle mielikuvituskaan ei vedä vertoja.

All of the Clow Cards have been captured, and Sakura Kinomoto, the new Master of the Cards, is preparing to play the lead in the play for the town festival. However, a new evil force is causing mysterious events all over Tomoeda, including the disappearance of Sakura's cards. With Syaoran's help, Sakura must figure out the cause of these events, and save her town.

Toisen maailmansodan aikaan teoreettinen fyysikko J. Robert Oppenheimer saa tehtäväkseen luoda Yhdysvalloille uuden superaseen, atomipommin, jolla sota voitaisiin lopettaa yhdellä räjäytyksellä. Vuonna 1943 perustettu Manhattan-projekti Los Alamosin salaisessa laboratoriossa johti ydinaseen ensimmäisen testaamiseen Alamogordossa. 16. heinäkuuta 1945 toteutettu Trinity-ydinkoe oli luokassaan ensimmäinen, ja siitä alle kuukausi myöhemmin Yhdysvallat tiputtivat kaksi kohtalokasta ydinpommia Hiroshimaan ja Nagasakiin 6. ja 9. elokuuta päättäen käytännössä toisen maailmansodan. Kun Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtaja Lewis Straussin matkaa kohti senaattia ja yhä suurempaa valtaa kylmän sodan alkaessa, Oppenheimer ymmärtää olevansa osaltaan vastuussa ydinasevarustelusta ja ihmiskuntaa uhkaavasta mahdollisesta ydinsodasta. Uransa loppupuolella naiivina idealistina hän joutuu vielä keskelle oikeussalidraamaa, poliittisen valtapelin ja juonittelun kynsiin.

Totoro on kunnianosoitus luonnonvoimille. Tarina etenee uuteen kotiin ja läheiseen metsään tutustuvien 10- ja 4-vuotiaiden tyttöjen näkökulmasta. Totoro jakaa hyvää mieltä omapäisesti ja mielivaltaisesti. Totoro on kuin säätila, mahdoton ennustaa. Sen mukaan on vain elettävä. Sen viehätysvoimaa ei voi kiertää eikä väistää. Totoro on maailmanlaajuinen ilmiö. Kerrankin elokuva, joka sopii taatusti kaiken ikäisille.

On vuosi 2019. Eläkkeellä oleva poliisi Rick Deckard kutsutaan jahtaamaan geenimanipulaation tuloksena syntyneitä ihmisen näköisiä ja kaltaisia robotteja, replikantteja. Futuristiseen maailmaan ja Los Angelesiin sijoitettu monitasoinen trilleri ja tieteiselokuva pohtii monia kysymyksiä - kuten sitä, mitä on olla ihminen.

Dekkarikirjoillaan omaisuuden luonut varakas Harlan Thrombey on löytynyt huoneestaan kurkku auki viillettynä perhejuhlien jälkeisenä aamuna. Jäljet viittaavat itsemurhaan, mutta paikalle saapunut mestarietsivä Benoit Blanc ei ole vakuuttunut tarjotusta selityksestä. Pikaisten kuulustelujen jälkeen vaikuttaisi siltä, että useammalla perheenjäsenellä on ollut syynsä patriarkan pyyhkimiseen pois elävien kirjoista. Totuus alkaa hiljalleen hahmottua henkilöstä, joka viimeisenä oli Thrombey kanssa tekemisissä - miehen hoitajana toiminut toisen polven maahanmuuttaja Marta Cabrera. Thrombeyn viisi-kuusikymppiset lapset ja näiden lapset ovat lähinnä hänen avulla menestyneitä ketkuja ja nyt vaurauksissa ja etuuksissa kylvetetty jälkipolvi on valmis haalimaan menestyksen hedelmät itselleen. Kun kaikki ei menekään odotusten mukaisesti, alkaa taistelu omasta paikasta perinnönjaossa käydä kuumana. Etuoikeutettujen asema ei ole valmis kyseenalaistuksille, varsinkaan heidän itsensä toimesta.

Seven years after the defeat of the spiral king, Simon and the Dai-Gurren brigade must set out to the vastness of space to defeat a new threat and save the universe.

Harry, Ron ja Hermione lähtevät suorittamaan lähes mahdottomalta tuntuvaa tehtävää: heidän on löydettävä ja tuhottava hirnyrkit, avaimet Voldemortin kuolemattomuuteen. Ilman velhokoulun opettajien apua kolmikko joutuu tukeutumaan toisiinsa enemmän kuin koskaan ennen. Velhomaailmasta on tullut vaarallinen paikka kaikille Voldemortin vihollisille. Hänen kätyrinsä kuolonsyöjät ovat vallanneet taikaministeriön ja jopa Tylypahkan velhokoulun. Heidän tärkein tehtävänsä on kuitenkin jäljittää Harry Potter, jonka Voldemort haluaa saada kynsiinsä... elävänä!

Uransa ehtoopuolella olevan mestarivaras Lupin III:n uusin nerokas huijaus menee mönkään. Kasinolta vohkitut rahasäkit osoittautuivat taidokkaiksi väärennöksiksi! Lupin suuntaa toverinsa Jigenin kanssa Eurooppaan, kaukaiseen Cagliostron valtioon, koston kiilto silmissään. Suunnitelmat suistuvat raiteiltaan, kun parivaljakko kohtaa Clarissen, pulassa olevan kuninkaallisen neidon, joka on vastoin tahtoaan joutumassa naimisiin pahaenteisen kreivi Cagliostron kanssa. Prinsessan pelastaminen ei käy helposti, sillä Lupin ja Jigen – apunaan Lupinin arvaamaton ex-tyttöystävä Fujiko ja miekkamies Goemon – joutuvat raivaamaan tiensä halki ansojen täyttämän linnan, hengenvaarallisen vankityrmän ja ammattisalamurhaajien armeijan! Onnistuuko Lupinin pelastaa tyttö, pysyä poissa arkkivihollisensa tarkastaja Zenigatan kynsistä ja paljastaa Cagliostron linnan salaiset aarteet?

The story of a father's tireless love for his autistic son. A terminally ill father's attempt to teach his autistic son the necessary life skills to survive on his own before he passes away. It is also a poignant tribute to the infinite love that parents have for their children and their unending desire to take care and look after them to their best abilities, no matter the struggle, no matter the effort.

In 2012, after the events of Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna, the early adulthood DigiDestined—Daisuke, Miyako, Iori, Takeru Takashi, Hikari, and Ken—must reconcile their new responsibilities with their Digimon partners. But Rui Owada, a mysterious young man, appears, claiming to be the first human to partner with a Digimon–Ukkomon. Could Rui really have been the first-ever DigiDestined?

Megamind on kaikkien aikojen nerokkain, mutta myös epäonnisin superkonna. Jo vuosikausia hän on yrittänyt valloittaa Metro Cityn mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, mutta jokaisen hänen yrityksensä on torpannut viittaan pukeutunut supersankari Metromies. Kun Megamind lopulta tappaa Metromiehen, hän huomaa olevansa ilman päämäärää. Mitä on superkonna ilman supersankaria? Hänelle valkenee, että hänen elämänsä suurimman tavoitteen saavuttaminen onkin pahinta mitä saattoi tapahtua. Megamind päättää, että ainoa tapa päästä eroon kurjasta tilanteesta on luoda uusi vastustaja nimeltä Titan, josta on määrä tulla Metromiestä suurempi, parempi ja vahvempi. Pian Titan kuitenkin huomaa, että roiston elämä on paljon hauskempaa kuin hyväntekijän. Titan ei halua ainoastaan hallita maailmaa, vaan myös tuhota sen. Megamindin on tehtävä päätös: Tuhotako oma pirullinen luomus? Voiko ilkeästä nerosta tulla oman tarinansa yllätyssankari?

Soren unelmoi liittyvänsä jonain päivänä sankariensa joukkoon, mutta hänen isoveljensä Kludd ilkkuu ajatukselle; hän haluaa vain metsästää ja lentää ja varastaa isänsä huomion pikkuveljeltään. Mutta Kluddin mustasukkaisuudella on karmeat seuraukset − molemmat pikku pöllöt putoavat puunlatvakodistaan suoraan Puhdasrotuisten kynsiin. Nyt Sorenin on lähdettävä uhkarohkealle pakomatkalle muiden urheiden pöllönuorukaisten avustuksella. Yhdessä he liitävät yli meren ja halki sumujen etsiessään Suurta puuta, joka on legendaaristen Suojelijoiden koti. Suojelijat ovat Sorenin ainoa keino voittaa Puhdasrotuiset ja pelastaa pöllökuningaskunnat.

Vastavihityt Christian ja Ana uskovat jättäneensä menneisyytensä salamyhkäiset hahmot taakseen ja vaalivat erottamatonta yhteyttään ja nauttivat luksuselämästään. Mutta juuri kun Ana astuu rooliinsa rouva Greynä ja Christian oppii nauttimaan vakiintuneesta elämästään, uudet uhkat saattavat vaarantaa heidän onnellisen loppunsa jo ennen kuin se alkaa.

Huikeassa koko perheen fantasiaseikkailussa palataan takaisin tarunhohtoiseen ja upeaan C.S. Lewisin luomaan Narnia-maailmaan – tällä kertaa meriaiheisen taulun kautta. Edmund (Skandar Keynes) ja Lucy Pevensie (Georgie Henley) ovat viettämässä kesälomaansa, kun he löytävät serkkunsa Eustancen (Will Poulter) kanssa taulun, joka toimii porttina Narnia-maailmaan ja Sarastus-laivalle (The Dawn Treader). Jälleen uusi valloittava seikkailu odottaa heitä ja heidän kuninkaallista ystäväänsä prinssi Kaspiania (Ben Barnes).

Wilbur the pig is scared of the end of the season, because he knows that come that time, he will end up on the dinner table. He hatches a plan with Charlotte, a spider that lives in his pen, to ensure that this will never happen.

In the continent of Cruzon, an impending war between the Kingdom of Krisna and the nation of Athens is brimming. The people of this land are able to use quartz for whatever purpose they desire. Yet one person, Rygart Arrow, is not. He is an "un-sorcerer," a person unable to use quartz. But this characteristic will enable him to pilot an ancient Golem, one strong enough to put up a fight against the invading army of Athens.

Setsuna, a High School student, not only has to deal with bullies and more then appropiate feelings for his own sister, but also must come to terms with the fact that he is the reincarnation of the Organic Angel Alexiel who rebelled against God. Being thrust into a world he never knew existed he must believe that angels and demons exist for the sake of Heaven, Earth and even Hell.

An American TV crew gets trapped in a centuries-old web of revenge, horror, and blood, when their home improvement show is attacked by angry Eastern European villagers out to kill the show's star.