Kun kaikki Megasakin kaupungin lemmikkikoirat karkotetaan Kaatopaikkasaarelle, Atari kaappaa juniorilentokoneen ja lentää saarelle etsiäkseen henkivartijakoiransa Spotsin. Saarella hän ja hänen uudet sekarotuiset ystävänsä aloittavat eeppisen seikkailun, joka tulee määrittämään koko kaupungin kohtalon ja tulevaisuuden.

Lontooseen kotiutunut amerikkalainen Mickey Pearson on kasvattanut omin käsin kaupungin tuottoisimman marihuana-imperiumin. Kun sana leviää, että Pearson haluaa pistää liiketoimintansa lihoiksi ja häipyä bisneksestä lopullisesti, alamaailmassa käynnistyy juonittelun, kieroilun, lahjonnan ja kiristyksen vyyhti hänen omaisuutensa kaappaamiseksi.

Psykoottinen sarjamurhaaja herättää kauhun hiljaisessa pikkukaupungissa. Tappaja tuntuu olevan hullaantunut kauhuelokuviin ja käyttääkin niitä inspiraation lähteinä brutaaleihin murhiinsa, joiden kohteina ovat koulun nuoret. Sidneyn koulukaveri löytyy pahasti silvottuna, ja niin joutuvat muutkin nuoret pelkäämään henkensä edestä. Kukaan ei ole turvassa, ja samalla kaikki seudun asukkaat ovat epäiltyjen listalla. Murhaaja tuntuu jollain omituisella tavalla liittyvän Sidneyn menneisyyden kauhuihin, ja niin jääkin Sidney ainoaksi, joka voi pysäyttää raa'an murhaajan.

Seitsemän vuotta sitten Joel selviytyi hirviömaailmanlopusta. Hän menetti yhteyden kouluaikaiseen ihastukseensa, mutta hän on radion avulla saanut vihiä siitä, missä tämä piileskelee. Nyt Joel lähtee mukavan bunkkerinsa turvasta etsimään eksäänsä - on aika irtisanoutua järjestä ja logiikasta ja kohdata villi luonto.

On Sarahin siskon hääpäivä, mutta Sarah herää juhlapäivään masentuneena. Hän hukuttaa päivän aikana murhettaan alkoholiin ja on nolata itsensä illalla, kun hänen pitäisi pitää puhe vastanaineille. Tympääntynyt morsiusneito toivoo vain juhlien olevan nopeasti ohi. Onneksi tilanteen pelastaa sulavaliikkeinen ja -sanainen Nyles. Rento, eläväinen ja illan etenemisestä oudon tietäväinen mies saa Sarahin piristymään ja heidän välilleen syntyy säpinää. Sitten asiat alkavat mennä hyvin, hyvin oudoiksi. Kun Sarah aamulla herää, hän havaitsee, että on edelleen hääpäivä. Hän ja Nyles ovat jumissa ja tuomittuja elämään samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen.

College student Danielle must cover her tracks when she unexpectedly runs into her sugar daddy at a shiva - with her parents, ex-girlfriend and family friends also in attendance.

Neljä kuolematonta soturia on varjellut ihmisiä salaa vuosisatojen ajan. Ryhmän koostuu johtohahmo Andromache Skyyttalaisesta, eli Andystä, joka on jo niin vanha, ettei hän itsekään pysy enää iästään kärryillä, aikoinaan Napoleonin joukoissa taistelleesta Bookerista, sekä ristiretkillä toisiaan vastaan taistelleista, mutta nykyään toisiaan palavasti rakastavavisista Joesta ja Nickystä. Kun ryhmän olemassaolo paljastuu, heitä aletaan jahtaamaan, jotta heidän kykynsä voitaisiin varastaa. Samaan aikaan merijalkaväen sotilas Nile kuolee taistelussa ja kaikkien ihmetykseksi hän herää takaisin henkiin ilman minkäänlaista jälkeä kuolettavasta iskusta. Ryhmä on nähnyt yhteisen unen tästä uudesta kuolemattomasta ja he päättävät kouluttaa Nilen omiin joukkoihinsa.

Tämä riehakas matka demokratian ytimeen ikuistaa epätavallisen siirtymäriitin: 1 100 teinipoikaa ympäri Texasia kokoontuu luomaan edustuksellisen hallituksen ruohonjuuritasolta alkaen.

Pikkurikollinen haaveilee etenevänsä alamaailmassa, mutta sitä hidastaa ystävyys Johnny Boyhin, jolla on velkoja ympäri kaupunkia holtittoman uhkapelaamisen vuoksi.

Auguste Maroilleur, an elderly farmer, exploits 400 hectares of crop land with the help of his family, over which he rules with an iron hand. Things go awry the day he discovers one of his grandsons is involved in drug traffic. To make matters worse, the reckless youth has hidden the white powder in the Maroilleur farm. Without a moment's hesitation, Auguste gets rid of the toxic substance but, of course, the mob has different views...

A mom and dad who usually say no decide to say yes to their kids' wildest requests — with a few ground rules — on a whirlwind day of fun and adventure.

Ten years have gone by since Elena's six-year old son has disappeared. The last thing she heard of him was a phone call he gave her, saying that he was lost on a beach in France and couldn't find his father. Nowadays, Elena lives on this same beach and manages a restaurant. She is finally beginning to emerge from this tragic episode when she meets a French teenager who strongly reminds her of her lost son. The two of them will embark on a relationship which will sow chaos and distrust around them.

Disneyn kekseliäs mestariteos, Tron, oli oman aikansa tietokoneanimaation saralla vallankumouksellinen läpimurto. Se on synkkään tietokonemaailmaan sijoittuva seikkailu, jonka sankari, Flynn (Jeff Bridges), hakkeroituu entisen työpaikkansa tietokoneeseen hankkiakseen todisteita siitä, että yritys on varastanut hänen työnsä uuteen peliinsä. Hän päätyy ällistyttävään digitaalimaailmaan ja osaksi suunnittelemaansa peliä, jota Master Control hallitsee. Turvaohjelma Tronin (Bruce Boxleitner) avulla hän kohtaa Master Controlin lopullisessa taistelussa, joka on sinetöivä sekä digitaalisen että todellisen maailman kohtalon.

Kuninkaan siskonpoika, sisukas Sir Gawain, hyväksyy haasteen lyödä mystinen, jättimäinen ja nimensä mukaisesti vihreä ritari ”The Green Knight”, pelottava kummajainen, joka tekee miehistä miehiä. Matkalla Vihreän ritarin luo Gawain joutuu taistelemaan niin henkiolentojen, jättiläisten, varkaiden kuin juonittelijoidenkin kanssa, mutta lopulta hän ymmärtää taistelevansa ritarin kunniasta ja arvostaan perheen ja koko kuningaskunnan silmissä.

Raastava tappio kehässä aiheuttaa sen, että Lion ja hänen manageriveljensä Stan jäävät velkaa paikalliselle rikollispomolle. Heidän on riskeerattava kaikkensa nyrkkeilyottelussa ilman hanskoja.

When missile technology is used to enhance toy action figures, the toys soon begin to take their battle programming too seriously.

Antoine de Maximy disappeared in the Carpathian Mountains during the filming of J'irai dormir chez vous (2005) after a car accident . His editor, Agnès, tries to find him thanks to the pictures of his trip.

A man's obsession with owning the designer deerskin jacket of his dreams leads him to turn his back on his humdrum life in the suburbs, blow his life savings, and even turn him to crime.

Revolutions celebrates the lives of those whose worlds simply revolve around stepping out of their comfort zone, having no boundaries and redefining what's possible on two wheels. This film is dedicated to them.

Sodan, nälänhädän, rikollisuuden, sairauksien ja katastrofien koettelemina, ihmiskunta on ollut vaarassa kuolla sukupuuttoon. Tuolla heikolla hetkellä planeetalle saapui ulkoavaruudesta muukalaisia, jotka lupasivat pelastaa tuhoon tuomitun maan ja sen asukkaat. Muukalaiset laativat uuden lainsäädännön ja lupasivat ihmisille pelastuksen ja yhtenäisen tulevaisuuden. Lainsäädäntö merkitsi uudenlaista katastrofia maan väestölle. Se toi rauhan, vaurauden ja tasa-arvoisuuden maan kansalaisille, mutta poisti ihmisten mahdolllisuuden vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteen. Lainsäädäntö otti käyttöön valvonnan planeetan ja sen asukkaiden pelastamiseksi ja säilyttämiseksi. Kehittyneitä teknologioita otettiin käyttöön rikollisuuden poistamiseksi. Nyt yhdeksän vuoden kuluttua siitä, kun lainsäätäjä astui pelastamaan ihmiskuntaa itseltään, väestö nauttii uudesta vauraudesta ja toivosta, jonka lainsäätäjä on antanut heille - ottamaan takaisin planeetansa hallinnan.