Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan "poiminnaksi", arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Cobbin ja hänen tiiminsä tehtävänä ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

SEELE järjestää täysimittaisen hyökkäyksen NERViä vastaan tarkoituksenaan tuhota EVAt ennen kuin Gendo käynnistää Kolmannen iskun ja Ihmiskehitysprojektin.

Yhteiskunnan hylkäämä, pakonomaisista naurukohtauksista kärsivä Arthur Fleck yrittää nousta suosituksi stand up -koomikoksi. Arthur yrittää selvitä raskaasta arjestaan käymällä terapiassa, tekemällä satunnaisia töitä ja huolehtimalla iäkkäästä äidistään. Kun Arthur kohtaa elämässään yhä uusia vastoinkäymisiä ja terapiakin säästösyistä lopetetaan, hän ajautuu lopulta väkivallan ja koston tielle. Arthurin psykoosin kasvaessa hänestä tulee Gothamin hulluin rikollinen ja sarjamurhaaja , Jokeri, eli ”Vitsailija”.

Kasvojen epämuodostumat ovat aiemmin estäneet August Pullmania menemästä tavalliseen kouluun, mutta aloittaessaan viidennen luokan hänestä tulee mitä odottamattomin sankari. Samalla kun Auggien perhe, luokkakaverit ja koko yhteisö kamppailevat myötätunnon ja hyväksynnän kanssa, Auggien epätavallinen matka yhdistää kaikki ja todistaa, ettei ole mahdollista sulautua joukkoon, kun on syntynyt erottumaan.

Toisen maailmansodan aikaan teoreettinen fyysikko J. Robert Oppenheimer saa tehtäväkseen luoda Yhdysvalloille uuden superaseen, atomipommin, jolla sota voitaisiin lopettaa yhdellä räjäytyksellä. Vuonna 1943 perustettu Manhattan-projekti Los Alamosin salaisessa laboratoriossa johti ydinaseen ensimmäisen testaamiseen Alamogordossa. 16. heinäkuuta 1945 toteutettu Trinity-ydinkoe oli luokassaan ensimmäinen, ja siitä alle kuukausi myöhemmin Yhdysvallat tiputtivat kaksi kohtalokasta ydinpommia Hiroshimaan ja Nagasakiin 6. ja 9. elokuuta päättäen käytännössä toisen maailmansodan. Kun Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtaja Lewis Straussin matkaa kohti senaattia ja yhä suurempaa valtaa kylmän sodan alkaessa, Oppenheimer ymmärtää olevansa osaltaan vastuussa ydinasevarustelusta ja ihmiskuntaa uhkaavasta mahdollisesta ydinsodasta. Uransa loppupuolella naiivina idealistina hän joutuu vielä keskelle oikeussalidraamaa, poliittisen valtapelin ja juonittelun kynsiin.

Mia työskentelee elokuvastudion kahvilassa tarjoilijanaja unelmoi tähteydestä. Sebastian on jazz-pianisti, joka kapinoi tylsää musiikkia vastaan ja haaveilee oman jazz-ravintolan perustamisesta. Mian ja Sebastianin tiet kohtaavat kerta toisensa jälkeen ja he rakastuvat. Rakkauteen ilmestyy ryppyjä, kun Sebastianin bändi menestyykin odotettua paremmin ja pariskunta joutuu tekemään kompromisseja ja harkitsemaan omia unelmiaan. Nykyhetken Los Angelesin päivittäisestä elämästä kertova alkuperäismusikaali tutustuttaa unelmien tavoittelun iloihin ja suruihin.

Jack ja Rose löytävät toisensa "uppoamattoman" R.M.S. Titanicin neitsytmatkalla. Kun tuhoon tuomittu loistoristeilijä törmää hyisellä Pohjois-Atlantilla jäävuoreen, intohimoinen romanssi muuttuu henkiinjäämistaisteluksi.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Jake Sully liittyi Pandora-planeetalla asuvien na'vi -olentojen klaaniin. Nyt hän on naimisissa Neytirin kanssa ja he ovat tutustuneet Pandoran vedenalaisiin maailmoihin yhdessä lastensa Neteyamin, Lo'akin ja adoptiotyttärensä Kirin kanssa. Vanhempi Na'vi Tonowari pitää tiukan kurin kaiken rauhallisuuden keskellä. Ihmiset ovat vieläkin katkeria hävitystä sodasta ja haluavat kaivaa Pandoran rikkaat luonnovarat itselleen. Ihmisten komentajaksi noussut täysin säälitön kenraali Ardmore kloonaa Miles Quaritchin tietoisuuden omaan Avatareen ja yhdessä he alkavat suunnitella massiivista täsmäiskua Pandoralle hävittääkseen Na'vi rodun kokonaan. Jaken on ryhdyttävä Neytirin ja Na'vi-kansan armeijan kanssa suojelemaan planeettaansa.

Toimittajan urasta haaveileva Andrea päätyy avustajaksi Runway-muotilehteen, jota palvottu ja pelottava Miranda Priestly johtaa rautaisin ottein. Andrean idealismi karisee nopeasti, kun hän yrittää selvitä pomon antamista tehtävistä, jotka tuntuvat välillä mahdottomilta. Mutta muodin edelläkävijöillä on myös etuja, joista tavikset voivat vain haaveilla.

Taikurit J. Daniel Atlas, Merritt McKinney, Henley Reeves ja Jack Wilder astuvat estradille Las Vegasissa taiteilijanimellä "Neljä hevosmiestä". He saavat valtavan yleisön haukkomaan henkeään järjestämällä esiintymislavaltaan käsin pankkiryöstön kaukaisessa Pariisissa. FBI:n etsivä Dylan Rhodes kiehuu raivosta, mutta viranomaisilla ei ole riittävästi todisteita nelikon osuudesta rikokseen, joten heidät on päästettävä vapaaksi. Rhodes jatkaa kuitenkin sinnikkäästi maalitaulujensa tarkkailua ja saa Interpolista avukseen viehättävän ranskalaisen poliisin Alma Drayn. Hevosmiesten perässä laukkaa myös muuan Thaddeus Bradley, joka haluaa osoittaa yliluonnolliset temput silkaksi valheeksi. Hän käy Rhodesin ja Drayn tavoin kilpajuoksua kelloa vastaan. Nelikko aikoo tehdä enää kaksi keikkaa, ensin New Orleansissa ja sitten ikimuistoisen kiertueen kruunuksi povatussa huipennuksessa New Yorkissa.

Kesä 1963. 17-vuotias Baby on lomalla perheensä kanssa. Baby tutustuu komearaamiseen Johnnyyn, joka työskentelee tanssiopettajana paikallisessa lomahotellissa. Mutta tavanomaisen valssin ja rumban lisäksi lukujärjestyksessä on myös jotain aivan muuta: kuuma, sensuelli tanssi, joka on elämys koko vartalolle...

Ihmisten katseilta kätketyllä Themysciran soturinaisten asuttamalla paratiisisaarella amatsoniprinsessa Dianasta kasvatetaan ja koulutetaan huipputaistelijaa. Ihmisten maailmassa eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa. Sota eksyy vahingossa saarelle, kun brittiläinen vakoojaa Steve Trevor päätyy amatsonien maailmaan - saksalaiset perässään. Steven pitää päästä Lontooseen kertomaan tietojaan sodanjohdolle. Kuullessaan monien kansakuntien käymistä taisteluista ja viattomia tappavista moderneista aseista Diana vakuuttuu siitä, että asialla on amatsonien vihollinen, sodan jumala Ares. Idealistinen Diana päättää lähteä Stevenin mukaan Englantiin. Nuoren naisen mielestä hänen yksinkertainen velvollisuutensa on lähteä kotoa outoon maailmaan ja lopettaa sitä piinaava sota tappamalla Ares.

Tähtialus Avalon on matkalla kohti siirtokuntaplaneetta Kotipaikka 2:ta. Kaksi ja puolisataa miehistön jäsentä, sekä viisituhatta matkustajaa ovat unessa, jolloin he voivat matkata yli vuosisadan matkan vanhentumatta. Avalon muistuttaa hotellia, sillä matkustajien on tarkoitus valmistautua uuteen maailmaan viimeiset kuukaudet. Matka saa dramaattisen käänteen, kun mekaanikko Jim Prestonin horroskapseli herättää hänet 90 vuotta liian aikaisin, samoin käy kirjailija Aurora Lanelle. Kun Jim ja Aurora yrittävät selvittää mistä kapselien toimintahäiriö johtui, alkavat he rakastua toisiinsa pystymättä vastustamaan toistensa vetovoimaa… kunnes heille selviää, että koko alus ja kaikki sen matkustajat ovat vakavassa vaarassa, sekä totuus siitä miksi he heräsivät.

Katarina is 20 years old. With a troubled past in a dreary suburb, her life seems to be already set in stone - until she discovers music. Everything changes when she hears a performance of Mozart’s 'Requiem' at the Gothenburg Concert Hall that sends her reeling and opens up a beautiful new world. She feels that she has to change her life and get as far away from her ugly reality as possible. But the path she has to follow proves to be a treacherous one, filled with lies, betrayal and a dangerous liaison with the married conductor Adam. Yet Katarina is ready to do anything to gain her new identity.

Seven friends - three women and four men - meet for dinner. Everyone should put their cell phone on the table. No matter what message comes in - anyone can read it and listen to the phone calls. However, this leads to a lot of chaos.

When Camille falls ill, she is forced to live with Philibert and Franck.

Afganistanin sodan veteraani Jack Ryan on kuin kuka tahansa New Yorkin finanssikeskuksen työntekijöistä, mutta todellisuudessa hänet on pestattu CIA-analyytikoksi jo vuosia sitten. Hänet otettiin mukaan tohtorintutkinnon suorittaneena älykkönä, joka hallitsee globaalit markkinat. Kun Ryan saa yllättäen selville tarkasti suunnitellun juonen, jonka tarkoituksena on kaataa Yhdysvaltojen talous ja luoda maailmanlaajuinen kaaos, hän onkin yhtäkkiä ainoa, joka voi pysäyttää terroristit. Ryanista tulee täysin operatiivinen, ja hän joutuu keskelle epäilysten, petosten ja tappajien maailmaa. Tasapainotellessaan CIA-kontaktinsa Harperin, täysin pimennossa pidetyn morsiamensa Cathyn sekä mahtavan venäläisen oligarkin välissä, Ryan joutuu kohtaamaan uuden todellisuuden, jossa kehenkään ei voi luottaa. Kun miljoonien ihmisten kohtalo on hänen varassaan, Ryanin on oltava koko ajan askeleen edellä muita.

Elokuva yhdestä Ruotsin suurimmista musiikkilegendoista Cornelis Vreeswijkistä. Alaston, rehellinen ja rakastettava kuvaus ainutlaatuisesta taiteilijasta, jonka laajaan tuotantoon katsoja päästetään lähelle. Elokuva piirtää myös kuvan miehestä, joka etsi rakkautta ja hyväksyntää koko elämänsä ajan. Cornelis Vreeswijk on edelleen yksi Ruotsin rakastetuimpia artisteja.

Apollo 18 on vuoteen 1972 sijoittuva sci-fi-(mock-doc)-elokuva. Siinä NASA:n astronautit löytävät Kuun pinnalta jotain mystistä - jotain, minkä takia kuulentoja ei enää ole tehty… Virallisesti Apollo 17, joka laukaistiin avaruuteen 17. joulukuuta 1972 oli viimeinen miehitetty avaruuslento kuuhun. Apollo 18:n oli määrä laskeutua Kuussa Schroterin laaksoon helmikuussa 1972. NASA kuitenkin keskeytti Apollo 18:n kuumatkan. Salaliittoteorian mukaan kaksi amerikkalaista astronauttia kuitenkin lähetettiin suorittamaan USA:n puolustusministeriön rahoittamaa salaista tehtävää kuuhun. Tämä filmi näyttää tuolta lennolta astronauttien tallentamaa materiaalia. NASA kieltää tämän materiaalin olevan aitoa, mutta muut sanovat sen olevan syy miksi me emme ole käyneet kuussa tämän jälkeen.

A drama-comedy about Max, a successful New York-based commercial cinematographer, who is disillusioned and alone. He has a very low opinion of love, romance and emotions. One day Max is contacted by his old childhood friend Peter, who invites him to come to a small Swedish city Hudiksvall and help him make a film about his daughter's friends.