Louisa ”Lou” Clark asuu pikkukaupungissa Englannin maaseudulla. Hän on luova, tyyliltään hieman omalaatuinen 26-vuotias, vailla varsinaista suuntaa elämälleen. Lou tekee erilaisia pätkätöitä auttaakseen perhettään selviytymään taloudellisesti. Uusin työpaikka asettaa Loun positiivisen luonteen kuitenkin koetukselle. Hän alkaa omahoitajaksi Will Traynorille, varakkaalle nuorelle pankkiirille, joka päätyi pyörätuoliin jouduttuaan pahaan onnettomuuteen. Ennen niin seikkailunhaluinen Will on nyt neliraajahalvaantunut - ja katkeroitunut sekä luovuttanut toivonsa. Lou on kuitenkin päättänyt näyttää hänelle, että elämä on vielä elämisen arvoista. Lou suunnittelee Willille sarjan erilaisia elämyksiä, jotka sopivat pyörätuolipotilaallekin. He kokevat lopulta yhdessä enemmän kuin osasivat aavistaa. Kummankin elämä muuttuu lopullisesti. Kerro minulle jotain hyvää perustuu Jojo Moyesin samannimiseen menestysromaaniin.

Mia työskentelee elokuvastudion kahvilassa tarjoilijanaja unelmoi tähteydestä. Sebastian on jazz-pianisti, joka kapinoi tylsää musiikkia vastaan ja haaveilee oman jazz-ravintolan perustamisesta. Mian ja Sebastianin tiet kohtaavat kerta toisensa jälkeen ja he rakastuvat. Rakkauteen ilmestyy ryppyjä, kun Sebastianin bändi menestyykin odotettua paremmin ja pariskunta joutuu tekemään kompromisseja ja harkitsemaan omia unelmiaan. Nykyhetken Los Angelesin päivittäisestä elämästä kertova alkuperäismusikaali tutustuttaa unelmien tavoittelun iloihin ja suruihin.

Lahjakas nuori pakoautokuski Baby on alansa huippu. Lääkkeenä pahaan tinnitukseen hän kuuntelee jatkuvasti musiikkia. Kun tien päälle löytyy oikea kappale, ei ratin takaa voisi löytyä parempaa kuskia. Kun hän tapaa unelmiensa tytön, Baby näkee tilaisuutensa tulleen jättää taakseen rikollinen elämä ja aloittaa alusta. Rikollisliigasta eroaminen ei käy niin helposti kuin hän oli kuvitellut. Babystä on tullut tärkeä osa vaihtuvaa rosvokoplaa ja pomo Doc ei anna hänen lähteä ennen kuin velat on maksettu. Babyn täytyy kantaa vastuu päätöksistään, kun tuhoon tuomittu keikka uhkaa hänen henkeään, rakkauttaan ja vapauttaan.

Ryosuke has a bright future. He just opened a successful restaurant and hopes to tie the knot soon with his alluring girlfriend. But then his father declares he has pancreatic cancer and his betrothed vanishes without a trace. In his father’s belongings, he discovers a secret diary, which starts with an ominous sentence: “Without remorse, I take a life …” Ryosuke is completely spellbound and reads on, discovering that the document is actually the confession of a murderer.

Tommy, 11 years old, is on the road again with her eccentric parents. This time, her freshly out-of-jail father has promised her: she won't miss the first school-day of the term! That was before her dad stole a sports car, her mother disappeared and an astronaut popped by.

2013. During Operation Bidone, the Federal Police seized a truck loaded with palm heart, which contained 697 kg of cocaine. The investigation falls on the team assembled by Ivan Romano, based in Curitiba and composed by Beatriz, Júlio and Ítalo. The traffic connections lead them to the dower Alberto Youssef and later to the former Petrobras director Paulo Roberto Costa, who reveals an immense structure involving builders and the government, in order to divert public money. As the investigation progresses, the group led by Ivan is increasingly approaching some of the country's most influential politicians.

Tähtialus Avalon on matkalla kohti siirtokuntaplaneetta Kotipaikka 2:ta. Kaksi ja puolisataa miehistön jäsentä, sekä viisituhatta matkustajaa ovat unessa, jolloin he voivat matkata yli vuosisadan matkan vanhentumatta. Avalon muistuttaa hotellia, sillä matkustajien on tarkoitus valmistautua uuteen maailmaan viimeiset kuukaudet. Matka saa dramaattisen käänteen, kun mekaanikko Jim Prestonin horroskapseli herättää hänet 90 vuotta liian aikaisin, samoin käy kirjailija Aurora Lanelle. Kun Jim ja Aurora yrittävät selvittää mistä kapselien toimintahäiriö johtui, alkavat he rakastua toisiinsa pystymättä vastustamaan toistensa vetovoimaa… kunnes heille selviää, että koko alus ja kaikki sen matkustajat ovat vakavassa vaarassa, sekä totuus siitä miksi he heräsivät.

Ensimmäisen elokuvan lopussa Amerikan Yhdysvaltain taikakongressi vangitsi voimakkaan pimeyden velhon Gellert Grindelwaldin Lisko Scamanderin avulla. Toteuttaakseen uhkauksensa Grindelwald pakeni ja ryhtyi kokoamaan kannattajajoukkoa, josta valtaosa ei osaa aavistaakaan hänen todellisia aikeitaan nostaa valtaan puhdasveriset velhot hallitsemaan kaikkia ei-taikovia. Estääkseen Grindelwaldin suunnitelmat Albus Dumbledore värvää avukseen entisen oppilaansa Lisko Scamanderin, joka suostuu auttamaan tietämättömänä uhkaavista vaaroista. Rakkauden ja uskollisuuden rajat joutuvat koetukselle jopa lähimpien ystävien ja perheen keskuudessa, kun velhomaailma jakautuu yhä vahvemmin kahtia.

Metsän keskelle asumaan vetäytynyt kuulovammainen kirjailija joutuu taistelemaan henkensä edestä, kun ikkunan taakse ilmestyy naamioitunut murhaaja.

Reunited witch twins Camryn and Alex adjust to their new life as supernatural beings while at the same time trying to maintain a normal existence in this sequel to the magical Disney Channel original movie Twitches. But they soon find themselves going head to head with the forces of darkness that threaten to destroy their world. Luckily, their birth mother, the powerful Miranda, is on hand to help out.

Hilarious and outgoing, Brittany Forgler, is everybody’s best friend ― except her own. Her partying, underemployment and toxic relationships are catching up with her. She receives a startling wake-up call when a visit to the doctor reveals how unhealthy she is. Motivated to lose weight, but too broke for a gym and too proud to ask for help, Brit is at a loss, until her neighbor pushes her to run one sweaty block. Soon, she sets an almost unthinkable goal: the New York City Marathon.

Kun sydänsuruista kärsivä Christian Grey yrittää houkutella epäileväisen Anastasia Steelen takaisin elämäänsä, Anastasialla on ehtonsa. Heidän rakentaessaan luottamusta ja vakaata suhdetta salaperäiset hahmot Christianin menneisyydestä palaavat kuvioihin aikeenaan tuhota pariskunnan yhteinen tulevaisuus...

Huikeassa koko perheen fantasiaseikkailussa palataan takaisin tarunhohtoiseen ja upeaan C.S. Lewisin luomaan Narnia-maailmaan – tällä kertaa meriaiheisen taulun kautta. Edmund (Skandar Keynes) ja Lucy Pevensie (Georgie Henley) ovat viettämässä kesälomaansa, kun he löytävät serkkunsa Eustancen (Will Poulter) kanssa taulun, joka toimii porttina Narnia-maailmaan ja Sarastus-laivalle (The Dawn Treader). Jälleen uusi valloittava seikkailu odottaa heitä ja heidän kuninkaallista ystäväänsä prinssi Kaspiania (Ben Barnes).

Sisaruspari Brooklynistä viettää kesää Oahulla ja tutustuu paremmin havaijilaisiin juuriinsa – sekä perheeseensä – etsiessään kauan sitten kadonnutta aarretta.

Young public prosecutor Keiichiro Okino is assigned to the department of the Tokyo Public Prosecutors Office that deals with violent cases, where he will work with Takeshi Mogami, whom he admires. When a money lender is killed and it is suspected that someone from Mogami’s past is the perpetrator, the team prepares to do his best in order to prove the alleged criminal’s guilt.

Fred Bartel is the charismatic boss of a trendy Parisian communication agency, Happy Few. After a heated tax audit, he was forced by the administration to relocate overnight his company in La Courneuve. Fred and his team meet Samy, a young suburb who will quickly propose to teach them the rules and practices to adopt in this new environment.

Blondin koston jatko-osassa Elle Woods on menestyvä asianajaja ja kerää yhä kaiken huomion erilaisilla menettelytavoillaan. Elle ottaa tehtäväkseen puolustaa eläinten oikeuksia, mutta Yhdysvaltain kongressin käytävillä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Avulias ovimies on Ellen pelastus.

A story about the bizarre sexual relations of 38-year-old married man J and 18-year-old student Y. After an initial encounter, they embark on a sexual odyssey that visits the realms of obsession and sadomasochism.

Tsumugi, a girl with a crush on her teacher, discovers that the teacher is having an affair with another teacher. Complications ensue after Tsumugi manages to attract her teacher, but then begins falling for a fellow student.

The supernatural grudge manifests itself by way of a strange cyst growing in the body of a young woman, slowly draining all life from her in revenge for... what?