Wes Andersonin ohjaama The Grand Budapest Hotel on hauska, kaunis, villi ja vinoutunut seikkailudraama, joka perustuu löyhästi itävaltalaisen Stefan Zweigin kertomuksiin. The Grand Budapest Hotel sijaitsee kuvitteellisessa, puolalaisesta vodkasta nimensä saaneessa Zubrowkan alppivaltiossa. Tarina alkaa vuodesta 1968, jolloin nuori kirjailija tapaa vierailullaan kuuluisassa Grand Budapest -hotellissa sen mystisen omistajan, Zero Moustafan. Moustafa kertoo koko huikean elämäntarinansa sekä tarinan hotellin kultavuosista suurten sotien välillä. Kertomus nivoutuu tiiviisti hotellin legendaarisen portieerin ja apupoikana aloittaneen, Moustafan siipiensä alle ottaneen, Gustave H:n ympärille. Gustave ja nuori Zero kokevat maailmansotien välissä seikkailuja, joista ei puutu draamaa, romantiikkaa tai jännitystä. Keskiöön nousee Gustaven rakastajiin kuuluneen Madame D:n lempiportieerilleen testamenttaama arvomaalaus, jonka tavoittelu vie kaksikon hurjalle karkumatkalle läpi Alppien.

Evelyn on elämäänsä pettynyt pesulan omistaja. Evelynin elämä on tylsää ja harmaata, eikä hänen miehensä Waymond juuri helpotusta arkeen tuo. Pariskunnan tytär Joy tuo tyttöystävänsä Beckyn esiteltäväksi vaarilleen Gong Gongille, mutta eihän siinä hyvin käy, koska äiti ei osaa käsitellä tyttärensä teini-ikää laisinkaan. Evelyn onnistuu jollain tapaa mokaamaan kaiken mitä nyt sattuukin yrittämään. Yllättäen Waymond muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi. Hän väittää olevansa eri multiversumeista todellisuuden pelastajaa etsivä Alpha Waymond. Evelynillä onkin tässä sulattelemista, sillä hänen koko elämänsä mullistava tapahtumaketju käynnistyy juuri kun perhe on menossa verokarhun pakeille. Verotoimistossa Evelyn joutuu keskelle mielipuolista seikkailua, jonka aikana hän saa tietää olevansa ainoa henkilö, joka voi pelastaa koko maailmankaikkeuden tulevaisuuden. Hänen on löydettävä keino, miten ohjata uudet voimansa taistellakseen multiversumin omituisia ja perin hämmentäviä vaaroja vastaan.

Princes who have been turned into Dwarfs seek the red shoes of a lady in order to break the spell, although it will not be easy.

Taikuuden mestari Tohtori Stephen Strange on raottanut todellisuuksien välistä verhoa useasti, mutta usein hieman holtittomin ottein - ja sillä on seurauksensa. Noituudessa ylivertainen Wanda Maximoff ei selvinnyt ikuisuussodasta, eikä Wandavisionin tapahtumista naarmuitta, joten hän on vetäytynyt kauas kaikista, yksinänsä maatilalle, omenalehdon keskelle. Strange näkee unta, jossa oudossa ulottuvuudessa espanjaa puhuva versio hänestä juoksee karkuun hirviötä nuoren voimia omaavan America Chavezin kanssa. Juuri kun jotain kauheaa on tapahtumassa unessa, Strange herää kotoa sängystään, ja painajainen alkaa.

A drought has brought the town of South Park to the brink of disaster.

A serial killer ruthlessly hunts down a deaf woman through the streets of South Korea after she witnesses his brutal crime.

On vuosi 1963. Salainen rikollisjärjestö uhkaa maailmaa ydintuholla. CIA:n huippuagentiksi ammattivarkaan uralta kiristetty Napoleon Solo lähetetään Itä-Berliiniin. Solo ja KGB:n agentti Ilya Kuryakin joutuvat vastahakoisesti yhdistämään voimansa nuoren itäsaksalaisen Gaby Tellerin kanssa. Gabyn isä on natsien hyväksikäyttämä ydinfyysikko, joka on kidnapattu salaisen, suursodan raunioilta nousevan natsimielisen organisaation toimesta.

Andre Davis sai tuta jo lapsena poliisin ammatin raakuuden, kun hänen isänsä kuoli virantoimituksessa. Hänestä itsestään tuli myös poliisi, ja kun kahdeksan hänen kollegaansa ammutaan kuoliaaksi ryöstön yhteydessä, vannoo hän kostavansa kaikkien niiden puolesta, jotka ovat kuolleet suojellessaan New Yorkia. Andre sulkee kaikki 21 saarelta ulos johtavaa siltaa estääkseen murhamiesten paon Manhattanilta. Keskellä operaatiota Andre tajuaa, että osa poliiseista toimii yhteistyössä rikollisten kanssa. Hänen pitää miettiä uudestaan ketä hän oikeastaan jahtaa - ketkä ovat vihollisia ja ketkä ystäviä?

FBI-agentti John Hartley astuu Interpolin hiekkalaatikolle jahdatessaan kuuluisaa taidevarasta, Nolan Boothia. Hän nimittäin epäilee, että Boothin tähtäimessä on ryövätä kallisarvoiset Kleopatran munat, joita on kaikkiaan kolme, mutta joista kolmas on kateissa. Hartleyn onnistuu napata Booth, ja sattumusten kautta he päätyvät tekemään yhteistyötä napatakseen toisen kuuluisan, arvokkaiden munien perässä olevan taidevarkaan, Bishopin.

Elokuva kertoo Kingsman-organisaation synnystä ensimmäisen maailmansodan melskeissä. Oxfordin herttua Orlando, joka pasifistisen maailmankuvansa vuoksi pyrkii suojelemaan poikaansa Conradia joutumasta sotaan, on perustanut Kingsman-vakoojajärjestön. Lontoossa sijaitsevan vaatturiliikkeen takahuoneesta Orlando johtaa ympäri maailman johtavien henkilöiden palveluskuntaan kuuluvia, "näkymättömiä" ja siksi vakoojina tehokkaita ihmisiä. Näihin kuuluvat myös Orlandon omat alaiset, Polly ja Shola. Kun historian pahimmat tyrannit ja rikollisnerot kokoontuvat suunnittelemaan sotaa, joka maksaisi miljoonien hengen, Kingsman aloittaa taistelun aikaa vastaan heidän pysäyttämisekseen.

Dominika Egorova on entinen balettitanssija, joka pakotetaan liittymään varpusiin, hallituksen salaiseen ohjelmaan, joka muuttaa hänet agentiksi, joka osaa manipuloida, vietellä ja tappaa.

Taiturimainen pankkiryöstäjä päättää antautua ja palauttaa kaikki varastamansa rahat saadakseen mahdollisimman lyhyen tuomion, mutta suunnitelmiin tulee muutos, kun kaksi FBI-agenttia lavastaa hänet murhasta.

Pienessä Arkansas kaupungissa kaikki tuntevat toisensa. Annie Wilson asuu siellä kolmen poikansa kanssa ja elättää perheensä ennustamalla ja lukemalla korteista. Rikkaan miehen tytär katoaa ja poliisi joutuu turvautumaan Annien apuun, koska tutkimukset eivät etene. Ruumis löytyy lopulta Annien painajaismaisten unien perusteella.

Amerikkalalinen huippuneuvottelija Jack Moore hieroo sopimusta kiinalaisen tv-yhtiön kanssa. Kaikki menee hyvin, kunnes hän tapaa kiinalaiskaunottaren ja viettää kiihkeän, samppanjanhuuruisen yön tytön hotellihuoneessa. Aamulla krapulainen Jack herätetään tylysti, kun poliisit ryntäävät sisään ja pidättävät hänet tytön murhasta. Kiinan oikeuskäytännön mukaan Jackin oletetaan olevan syyllinen, eikä edes puolustusasianajaja Shen usko hänen syyttömyyteensä. Kún juttu ei olekaan aivan niin selvä, Shen päättää uhmata tuomioistuinta ja lähtee Jackin kanssa etsimään tappajaa. Alkaa huikean jännittävä ajojahti, jossa molempien henki on vaakalaudalla.

Saatuaan autokyydin tuntemattomalta mieheltä Lisa herää putkessa. Hänen käsivarteensa on kiinnitetty rannekoru, jossa on lähtölaskenta. Hän ymmärtää nopeasti, että tuli polttaa vallatun osan 8 minuutin välein. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryömiä turvallisiin osiin selviytyäkseen. Tietääkseen miksi hän on siellä ja kuinka päästä ulos, joutuu Lisa kohtaamaan kuolleen tyttärensä muistot.

Kevin Hart esittää fiktiivistä versiota itsestään, kun hän yrittää päästä komediasivurooleista vakavasti otettavaksi toimintanäyttelijäksi. Yksi rooli olisi tarjolla, mutta Hartin tulisi vakuuttaa ohjaaja lähinnä fyysisellä osaamisellaan. Niinpä Hart osallistuu Ron Wilcoxin johtamaan "toimintasankarikouluun", jossa hän yrittää oppia, miten tulla yhdeksi alan halutuimmista toimintatähdistä.

Itsepäinen maamies ja sikatilallinen Ernst ja hänen elämäntoverinsa Louise kutsuvat viettämään kultahääpäivää paikalliseen seurataloon musiikin ja tanssin merkeissä. Mutta perheellä on paljon salaisuuksia, ja Ernst piilottelee niistä suurinta... Juhlallisen, humalluttavan, yllättävän, liikuttavan ja kaihoisan illan aikana salaisuudet alkavat paljastua. Rakkaus itää ja kohtaa haasteita monen ikäisten joukossa, ja perhe pannaan äärimmäiselle koetukselle.

Aikoinaan tärkeän jutun möhlinyt rikosetsivä Charlie Waldo elää tätä nykyä erakkona metsässä. Hiljaiselolle tulee kuitenkin loppu, kun hänet palkataan tutkimaan eksentrisen tv-tähden vaimon murhaa.

A fearless, faithful albeit slightly forgetful Mumbai cop, Veer Sooryavanshi, the chief of the Anti-Terrorism Squad in India pulls out all the stops and stunts to thwart a major conspiracy to attack his city.

Lily is a typical 150-year-old lovelorn vampire who's looking for the man of her nightmares -- until she lays her eyes on Herman, a 7-foot-tall green experiment with a heart of gold. It's love at first shock as these two ghouls fall fangs over feet for each other in a Transylvanian romance. Unfortunately, it's not all smooth sailing in the cemetery as Lily's father has other plans for his beloved daughter's future, and they don't involve her new bumbling beau.