Mielipuolinen Thanos on saanut päähänsä, että universumin tasapaino edellyttää valtavan määrän sen asukkaista tappamista. Sen tehdäkseen hän jahtaa viittä aikojen alussa syntyttä ikuisuuskiveä. Niiden avulla hän aikoo pysäyttää asuttuja planeettoja piinaavan ylikansoituksen tappamalla kerralla puolet universumin väestöstä. Avengersien ja heidän liittolaistensa täytyy olla valmiita uhraamaan kaiken yrittäessään päihittää voittamattoman Thanoksen ennen kuin tämä tuhoaa koko universumin. Kivet on ripoteltu eri planeetoille, joten Avengersin joukot joutuvat jakaantumaan. Mutta kun jo Thanosin alempiarvoiset kätyrit tuntuvat voittamattomilta, voi sankarien uhrautuva toiminta tuntua vain vääjäämättömän viivyttämiseltä. Elokuvassa ovat mukana melkein kaikki Marvel-maailman sankarit; Thor, Iron Man, Doctor Strange, Captain America, Spider-Man, Hulk, Black Widow ja Black Panther, sekä Guardians of the Galaxyn Star-Lord, Groot, Gamora, Mantis, Rocket ja Drax.

Louisa ”Lou” Clark asuu pikkukaupungissa Englannin maaseudulla. Hän on luova, tyyliltään hieman omalaatuinen 26-vuotias, vailla varsinaista suuntaa elämälleen. Lou tekee erilaisia pätkätöitä auttaakseen perhettään selviytymään taloudellisesti. Uusin työpaikka asettaa Loun positiivisen luonteen kuitenkin koetukselle. Hän alkaa omahoitajaksi Will Traynorille, varakkaalle nuorelle pankkiirille, joka päätyi pyörätuoliin jouduttuaan pahaan onnettomuuteen. Ennen niin seikkailunhaluinen Will on nyt neliraajahalvaantunut - ja katkeroitunut sekä luovuttanut toivonsa. Lou on kuitenkin päättänyt näyttää hänelle, että elämä on vielä elämisen arvoista. Lou suunnittelee Willille sarjan erilaisia elämyksiä, jotka sopivat pyörätuolipotilaallekin. He kokevat lopulta yhdessä enemmän kuin osasivat aavistaa. Kummankin elämä muuttuu lopullisesti. Kerro minulle jotain hyvää perustuu Jojo Moyesin samannimiseen menestysromaaniin.

Peter Quill huomaa joutuneensa herkeämättömän palkkionmetsästyksen kohteeksi varastettuaan salaperäisen esineen, jota himoitsee myös Ronan – mahtava konna, jonka suunnitelmat uhkaavat koko maailmankaikkeutta. Paetakseen sinnikästä jahtaajaansa Quill joutuu pitkin hampain yhdistämään voimansa sekalaisen hylkiösakin kanssa - sen muodostavat pyssysankari ja pesukarhu Rocket, puiseva humanoidi Groot, tappavan arvoituksellinen Gamora ja kostonhimoinen Drax Tuhoaja. Mutta kun Quill saa selville esineen todelliset voimat ja sen, millaisen uhan se kosmokselle aiheuttaa, hänen on parhaan kykynsä mukaan tsempattava omituinen jengi viimeiseen, epätoivoiseen taisteluun - jossa pelissä on koko galaksin kohtalo.

On vuosi 2019. Eläkkeellä oleva poliisi Rick Deckard kutsutaan jahtaamaan geenimanipulaation tuloksena syntyneitä ihmisen näköisiä ja kaltaisia robotteja, replikantteja. Futuristiseen maailmaan ja Los Angelesiin sijoitettu monitasoinen trilleri ja tieteiselokuva pohtii monia kysymyksiä - kuten sitä, mitä on olla ihminen.

Vain sinä voit olla para itsesi! 15-vuotias Charlie on ulkopuolinen jo ennen lukion aloittamista eikä elämä ekaluokkalaisena todellakaan ole sen helpompaa. Kun Charlie tapaa Samin ja Patrickin, hän huomaa, että joskus on parempi pudota porukoista kuin joutua mukaan. Kuka nimittäin tahtoo olla “ihan normaali”?

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 animaatiotrilogian jännittävä toinen osa tekee paluun sankarillisen viikinki Hikotuksen ja hänen uskollisen lohikäärmeensä Hampaattoman uskomattomaan maailmaan. Hikotus on kasvanut jo melkein aikuiseksi. Paksua skottiaksenttia vääntävät viikingit ja hurjalta näyttävät lohikäärmeet elävät sulassa sovussa Berkin vuoristokylässä. Hikotusta odottaa kuitenkin vastuullinen haaste. Hänestä pitäisi tulla isänsä, viikinkipäällikkö Stoickin työn jatkaja. Hikotus ja Hampaaton kohtaavat lohikäärmeenpyytäjä Eretin, joka varustaa armeijaa miehelle nimeltä Drago. Siinä missä Hikotus ja hänen kylänsä asukkaat ovat rakentaneet molemminpuolisen kunnioituksen ja yhteistyösuhteen ihmisten ja lohikäärmeen välille, Drago pitää lohikäärmeitä villieläiminä, jotka eivät tarvitse inhimillistä kohtelua. Dragosta ja hänen armeijastaan tulee uhka Berkin kylälle, ja Hikotuksen ja Hampaattoman tehtäväksi tulee suojella rauhaa ja turvata viikinkien ja lohikäärmeiden tulevaisuus.

Mark Watney on mukana astronauttien ryhmässä, joka on Marsissa suorittamassa Nasan Ares III -tehtävää. Avaruusmyrskyssä Watney eksyy ja hänen luullaan kuolleen. Muut ryhmän jäsenet lähtevät paluumatkalle ja Watney jää yksin punaiselle planeetalle. Kun ruokaa on vain kuukaudeksi ja pelastajia täytyy odotella kenties vuosia, niin Watney joutuu miettimään luovia ratkaisuja turvatakseen ravinnonsaantinsa. Onneksi hänellä on kasvitieteilijän koulutus. Marsin pinnalla minkään ei pitäisi kasvaa, mutta neuvokas Watney rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen, jossa hän yrittää kasvattaa perunaa. Ravinnonsaanti näyttää ratkeavan ainakin hetkeksi, mutta varsinainen ongelma on isompi. Watney on edelleen jumissa Marsissa, mutta luottaa kekseliäisyyteensä löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa. Lopulta hänet huomataan Maassa ja NASAn kansainvälinen tiimi tiedemiehiä alkaa tekemään väsymättä töitä tuodakseen tämän yksinäisen ”marsilaisen” kotiin.

LAPD:n poliisi K saa selville kauan hautautuneena olleen salaisuuden, joka saattaa syöstä viimeisetkin yhteiskunnan rippeet kaaokseen. K:n löytö johdattaa hänet etsimään Rick Deckhardia, entistä LAPD:n blade runneria, joka on ollut kateissa viimeiset 30 vuotta.

Taikurit J. Daniel Atlas, Merritt McKinney, Henley Reeves ja Jack Wilder astuvat estradille Las Vegasissa taiteilijanimellä "Neljä hevosmiestä". He saavat valtavan yleisön haukkomaan henkeään järjestämällä esiintymislavaltaan käsin pankkiryöstön kaukaisessa Pariisissa. FBI:n etsivä Dylan Rhodes kiehuu raivosta, mutta viranomaisilla ei ole riittävästi todisteita nelikon osuudesta rikokseen, joten heidät on päästettävä vapaaksi. Rhodes jatkaa kuitenkin sinnikkäästi maalitaulujensa tarkkailua ja saa Interpolista avukseen viehättävän ranskalaisen poliisin Alma Drayn. Hevosmiesten perässä laukkaa myös muuan Thaddeus Bradley, joka haluaa osoittaa yliluonnolliset temput silkaksi valheeksi. Hän käy Rhodesin ja Drayn tavoin kilpajuoksua kelloa vastaan. Nelikko aikoo tehdä enää kaksi keikkaa, ensin New Orleansissa ja sitten ikimuistoisen kiertueen kruunuksi povatussa huipennuksessa New Yorkissa.

Palkkasoturi Dominic Torretto ja hänen kaahariryhmänsä ovat vetäytyneet laittomuuksista nujerrettuaan kansainvälisen terroristin Owen Shaw'n. Nyt terroristin häijympi isoveli Deckard Shaw janoaa kuitenkin kostoa ja iskee Torretton lähipiiriin brutaalilla voimalla. Pommi-iskusta nipin napin selviytynyt Brian lähettää poikansa ja raskaana olevan vaimonsa turvaan Etelä-Amerikkaan ja liittyy vielä kerran Dominicin ja Lettyn riveihin. Löytääkseen Deckardin, porukan on ensin liittouduttava valtion laskuun työskentelevän Mr. Nobodyn kanssa ja jäljitettävä somalialaisen terroristipomon hallussa oleva huippusalainen vakoilujärjestelmä.

Roald Dahlin suosittuun lastenkirjaan perustuva elokuva köyhästä Jali-pojasta, joka pääsee neljän muun lapsen kanssa tutustumaan Villi Vonkan suklaatehtaan ihmeisiin. Tehdas on täynnä yllätyksiä.

Jo ammoisista ajoista on karuilla ja tarumaisilla Skotlannin ylämailla kerrottu tarinoita hurjista taisteluista ja myyttien mystisistä legendoista. Disney ja Pixar liittävät nyt sen perinteen jatkoksi uuden kertomuksen urheasta Meridasta, joka uhmaa ikivanhoja perinteitä muuttaakseen kohtalonsa.

Kaksi ylityöllistettyä assistenttia kaipaa epätoivoisesti taukoa toimistotöistään. He punovat yhdessä juonen saadakseen työhullut pomonsa rakastumaan.

Henkivartijoiden kirkkaimpaan kärkeen aiemmin lukeutunut, nyt maineensa menettänyt, Michael Bryce saa mahdollisuuden palata huipulle uuden keikan myötä. Suojeltava asiakas on palkkamurhaaja Darius Kincaid, jonka on tarkoitus todistaa kansainvälisessä oikeudessa kansanmurhasta syytettynä olevaa Vladislav Dukhovichia vastaan. Todistamalla hän voi vapauttaa vaimonsa Sonia Kincaid vankilasta. Michaelille saattokeikka tietäisi maineen palautusta ja arvonnousua entisen tyttöystävän ja Interpolin agentin Amelia Rousselin silmissä. Kaksikko ei tule toimeen keskenään, kun takana on vuosien vihanpito. Matka Lontoosta Haagiin näyttäytyy näännyttävän pitkänä ja palkkamurhaajia joka kulman takana. Heidän on laitettava erimielisyydet sivuun ja tehtävä yhteistyötä ehtiäkseen oikeudenkäyntiin ajoissa - ja ennen kaikkea elossa.

Floridassa asuva nuori Jake on pienestä pitäen uskonut isoisänsä tarinoihin Walesissa sijaitsevasta orpokodista, jossa asuvilla lapsilla on salaperäisiä voimia. Ukkinsa kuoleman jälkeen Jake päättää etsiä kyseisen orpokodin ja matkustaa Englantiin. Hän löytääkin tarinan pikkukylän, se vain sijaitsee aikasilmukassa. Erikoislaatuisilla voimilla varustetut lapset elävätkin yhä uudelleen samaa päivää vuodelta 1943. Kyseisessä aikasilmukassa he ovat turvassa muulta maailmalta ja ennen kaikkea omiaan vastaan kääntyneiltä eriskummallisilta. Jaken saapuminen tietysti ravistelee lasten vakiintunutta yhteisöä ja tietysti asettaa heidät vaaraan, kun pahat eriskummalliset käyttävät poikaa hyväkseen kätketyt lapset löytääkseen. Heidän on löydettävä voimiensa lisäksi älynsä, rohkeutensa ja muutkin sisäiset voimavaransa pelastaakseen itsensä ja aikuiset suojelijansa.

Palattuaan rikosten jäljillä takaisin Los Angelesiin, entisen vankilakundin Dom Toretton ja agentti Brian O´Connerin vanha keskinäinen viha syttyy uudelleen. Mutta kun heidät pakotetaan kohtaamaan yhteinen vihollinen, Domin ja Brianin on yritettävä luottaa toisiinsa ollakseen vastustajaansa ovelampia. Miehet löytävät parhaan tavan kostaa: ylitä itsesi ratin takana.

Palveltuaan rankan 15 vuoden rupeaman erikoisyksikkönsä riveissä J on nähnyt yhtä ja toista uskomatonta, mutta mikään, eivät edes avaruuden syvimpien syövereiden omituisimmat örkit, saa häntä yhtä ymmälleen kuin hänen aina niin ilahduttavan ironinen työparinsa. Kun agentti K:n henki ja koko planeetan tulevaisuus ovat vaarassa, agentti J joutuu matkustamaan ajassa taaksepäin palauttaakseen asiat oikealle tolalleen. J:lle selviää, että maailmankaikkeus kätkee salaisuuksia, joista K ei ole koskaan kertonut hänelle salaisuuksia, jotka paljastavat itse itsensä, kun hän yhdistää voimansa nuoren agentti K:n kanssa pelastaakseen toverinsa, yksikkönsä ja koko ihmiskunnan kohtalon.

Tyttärensä Renesmeen syntymän jälkeen Bella nauttii elämästään ja uusista voimistaan, mutta perheonni järkkyy pian uudestaan. Irina saa Volturit uskomaan Renesmeen olevan uhka heidän vallalleen, ja Bella ja Cullenit joutuvat haalimaan kaikki mahdolliset liittolaiset puolelleen suojellakseen perhettään viimeisessä, ratkaisevassa taistelussa.

Kun Clary Fray lähtee New Yorkin Pandemonium-yökerhoon, hän ei todellakaan odota joutuvansa todistamaan nuoren pojan murhaa – varsinkaan murhaa, jonka tekee kolme outoihin tatuointeihin verhottua ja merkillisiä aseita käyttävää nuorta. Lisäksi ruumiskin katoaa vielä jäljettömiin. Tapauksesta on hankala ilmoittaa poliisille, kun kukaan muu ei ole nähnyt tappajia eikä jäljellä ole mitään – ei edes veritahraa – jolla voisi todistaa pojan kuolleen. Vai oliko uhrina poika?

Lapsuudessaan 1980-luvulla Sam, Will, Ludlow ja Eddie “The Fire Blaster” Plant pelastivat maailman tuhat kertaa pelatessaan taskurahoillaan pelihallien videopelejä. Nyt heidän tulee tehdä sama oikeasti. Avaruusolennot erehtyvät tulkitsemaan klassikkovideopelien kuvamateriaalia sisältävän lähetyksen sodanjulistukseksi heitä vastaan, joten he päättävät hyökätä Maahan käyttäen hyökkäystaktiikoinaan peleistä saamiaan malleja ja niin Yhdysvaltain presidentin Will Cooperin on kutsuttava kasaripelit hallitsevat lapsuudenystävänsä apuun pelastamaan maailma tuholta, kun kimppuun käyvät PAC-MAN, Donkey Kong, Galaga, Centipede ja Space Invaders. Heidän rinnalleen liittyy myös ase-ekspertti Violet Van Patten, joka varustaa pelaajat ainutlaatuisella arsenaalilla, jotta he voivat kukistaa avaruuden valloittajat.