Davidin vaimo jättää hänet toisen likinäköisen miehen vuoksi. Yksineläminen ei ole sallittua, joten David ja hänen koiraksi muutettu veljensä siirretään hotelliin, jossa hänellä on 45 päivää aikaa löytää uusi kumppani. Jos kumppanin löytäminen ei onnistu tavoiteajassa, ihminen muutetaan valitsemakseen eläimeksi. David haluaa että hänet muutetaan hummeriksi, sillä ne elävät yli 100-vuotiaaksi ja ovat siniverisiä.

Kaunis ja lahjakas mutta äärettömän kova ja itsekeskeinen taiteilija Ingrid Magnussen tulee jätetyksi. Pian Ingridiä syytetään entisen miesystävänsä myrkyttämisestä ja hänet tuomitaan vankilaan. Niin hänen herkässä iässä oleva tyttärensä Astrid joutuu sijaiskotikierteeseen. Astrid yrittää etsiä itseään, kun häntä hyppyytetään mitä erilaisimpien kasvattiäitien luona. Hän kokeilee seksiä, uskontoa, huumeita, kaikkea mitä kuvitella saattaa, mutta hänen oma äitinsä pitää häntä ohjissa rautaisella otteellaan vielä vankilastakin käsin. Askel askeleelta Astrid yrittää tehdä häneen välimatkaa, mutta joutuu lopuksi huomaamaan, ettei katujen kovan koulun jälkeen olekaan niin kaukana viileästä, vaaleasta äidistään. Siinä vaiheessa ei tehtyä saa kuitenkaan enää tekemättömäksi.

Mick O'Brien on nuori chicagolainen katurikollinen, jonka on vaikea valita pikkurikollisen elämän ja tyttöystävän väliltä. Tapahtumat saavat traagisen käänteen, kun paikallisen diilerin ryöstö menee pieleen. Mick tuomitaan kovaan nuorisovankilaan, jossa siirtymäriittinä on väkivalta ja kunnioituksen mittana kosto. Pelastumisen mahdollisuus on Mickin ulottuvilla, mutta onko hänellä kanttia selviytyä murhanhimoisessa ympäristössä?

Palattuaan rikosten jäljillä takaisin Los Angelesiin, entisen vankilakundin Dom Toretton ja agentti Brian O´Connerin vanha keskinäinen viha syttyy uudelleen. Mutta kun heidät pakotetaan kohtaamaan yhteinen vihollinen, Domin ja Brianin on yritettävä luottaa toisiinsa ollakseen vastustajaansa ovelampia. Miehet löytävät parhaan tavan kostaa: ylitä itsesi ratin takana.

Massiivinen George "Iceman" Chambers lyö itsensä nyrkkeilyn raskaan sarjan mestariksi. Pian hänet kuitenkin tuomitaan vankilaan raiskauksesta, josta hän itse kylläkin on täysin eri mieltä tuomarin kanssa. Vankilassa "Iceman" haluaa tehdä selväksi muille vangeille kuka on pomo. Muut vangit taas haluavat "Iceman":in kohtaavan heidän oman sankarinsa, Monroe Hutchenin, joka on kiistaton vankilanyrkkeilyn mestari. Mutta Hutchenia pidetään eristettynä, eikä hän muutenkaan ole kiinnostunut kohtaamaan "Iceman", kunnes vanha vankilaveteraani Mendy Ripstein saa hänet suostuteltua otteluun. Koko vankila alkaa kuumeisesti odottamaan tätä ottelua, jossa vain yksi voi olla mestari! Edessä on siis vuosisadan kamppailu, jossa armoa ei pyydetä, eikä anneta.

New Yorkissa rikospoliisina vuosikaudet raatanut Eddie Argo on aina noudattanut sääntöjä pahisten nappaamiseksi. Raa'an murhaajan piinatessa kaupunkia hänen rehtiytensä joutuu kuitenkin koetukselle. Näyttää siltä, että murhaaja haluaa panna Argon maksamaan menneisyytensä virheistä ja vastaamaan kaikkein vaikeimpaan kysymykseen: olisitko valmis kuolemaan pelastaaksesi sen, jota rakastat?