Reynolds on Konna, maanteitä hallitseva rekkakuskien kunkku ja sankari, joka ottaa vastaan rajun haasteen. Hän lähtee hakemaan olutkuormaa lähimmästä laillisesta oluen myyntipaikasta 48 tunnin kuluessa. Palkkiona on 80 000 dollaria! Tuloksena on elokuvamaailman hurjin ajojahti kolarointeineen. Teksasilainen sheriffi Buford T. Justice on päättänyt lujasti napata Konnan, kun tämä lyöttäytyy yhteen karanneen morsiamen kanssa.

Kansalliskaartin joukkue pitää Lousianan suomailla harjoituksiaan. Pyssyt ovat isoja ja taktiikat miellyttäviä, kunnes leikistä tulee totta ja miehet joutuvat mittaamaan kykyjään paikallisia, pääosin näkymättöminä pysytteleviä cajunsissejä vastaan. Keskellä Amerikkaa on kolkka, jossa ihmiset ovat outoja ja heidän tapansa niin vieraita, että perusjenkit menettävät lopullisesti kontrollinsa. Armoton jännäri, joka ei jätä miehisen toiminnan sankareille elämän valttikortteja.

Nick Hume on tavallinen mies, joka työskentelee vakuutusyhtiössä ja asuu mukavalla asuinalueella. Kunnes hänen poikansa tapetaan väkivaltaisen ryöstön yhteydessä. Nick näkee tapon omin silmin, mutta todisteet puuttuvat. Pian hän saa seurata sivusta, kun hänen poikansa murhaaja päästetään vapaaksi rankaisematta. Vapauttava tuomio muuttaa Nickin mukavasta perheenisästä verenhimoiseksi kostajaksi. Mutta verikosto sinetöi Nickin oman kuolemantuomion, ja hän joutuu taistelemaan yksin suurta joukkoavastaan. "Death Sentencen" takana on sama mies, joka on luonut kauhuilmiö "Sawn", ja Kevin Bacon (Menneisyyden ote) on nykyaikainen versio "Väkivallan vihollinen" -elokuvien kovaotteisesta Charles Bronsonista.

Hikisillä seksikohtauksilla ryyditetyssä rikosdraamassa Jack Nicholson esittää kulkuria, joka saa töitä syrjäseudun kuppilasta. Jessica Lange on paikan emäntä, joka tahtoo eroon miehestään ja aloittaa intohimoisen suhteen uuden työntekijänsä kanssa. Useasti filmatun James M. Cainin romaanin tunnetuin elokuvaversio häviää Luchino Viscontin vuoden 1943 ja Tay Garnettin vuoden 1946 tulkinnoille.

Los Angelesin kaduilla riehuu uudenlainen tappaja. Säälimätön, brutaali ja aina askeleen poliiseja edellä oleva murhaaja kelpuuttaa uhrikseen kenet tahansa - kukaan ei ole turvassa. Kaupunki on voimaton murha-aallon alla ja apuun kutsutaan armeijan erikoisjoukkoihinkin kuulunut kyttä, lain vahva käsi, Marion "Cobra" Cobretti. Cobra saa tehtäväkseen suojella tärkeää silminnäkijää Ingridiä, joka näki murhaajan itse teossa. Samalla selviää, ettei vastassa ole vain yksi murhaaja vaan kokonainen armeija fanaattisia tappajia. Cobran on otettava kaikki tappavat taistelukeinonsa käyttöön ja ladattava Jati-Matic -konepistoolinsa valmiiksi sotaan.

DEA:n agentti John Hatcher eroaa virastaan menetettyään työparinsa keikalla, ja palaa kotikaupunkiinsa etsimään rauhaa ja lepoa. Kotikaupunki on kuitenkin muuttunut radikaalisti - eikä missään nimessä parempaan. Jamaikalainen huumeliiga, jota johtaa mustan magian ylipappi nimeltä Screwface on ottanut kaupungin valtaansa. Liigalle selviää kuitenkin ennenpitkää, että he ovat kohdanneet Hatcherissa vertaisensa... eikä minkään maailman voodoot pysäytä hänen vihaansa!

Manhattanilla liikkuu sarjamurhaaja, joka valitsee kohteikseen oikeusjärjestelmän porsaanreikien läpi pujahtaneita rikollisia. Murhaaja jättää jokaisen kylmenneen ruumiin viereen johtolangan motiiviin: nelisäkeisen runon, joka perustelee murhan oikeutetuksi tapoksi. Salaperäinen tappaja aikoo tehdä sen, mihin poliisit eivät pysty omin voimin - siivota kaupungin kadut pahantekijöistä lopullisesti. Kokeneet etsivät Turk ja Rooster kutsutaan tutkimaan tapausta, joka saattaa hyvinkin olla mutkikkain rikosvyyhti heidän 30-vuotisella urallaan työparina. Turk ja Rooster seuraavat vähäisiä johtolankoja värväten avukseen huumediileri Spiderin, mutta pian jahdissa tapahtuu täyskäännös: epäilty saattaakin löytyä omien joukosta.

Terroristi-iskua tutkivat viranomaiset varoittavat Gordy Breweria sekaantumasta asiaan, mutta Brewerilla on syynsä ottaa isku henkilökohtaisesti. Hänen vaimonsa ja lapsensa ovat terroriteon uhrien joukossa.

Päiviä kestänyt rankkasade pieksee pientä kaupunkia keskilännessä. Asukkaat evakuoidaan muutamaa itsepintaista tapausta lukuunottamatta. Hukkuvassa kaupungissa alkaa tapahtua, kun panssaroitu kuljetusauto juuttuu mutaan, lastinaan kolme miljoonaa dollaria. Autonkuljettajat Tom ja Charlie joutuvat häikäilemättömän rikollisjengin piirittämäksi, eivätkä rosvot arkaile käyttää kovia keinoja saadakseen käteisen. Alkaa metsästys, jossa uhrista on tullut epäilty. Ja mitä rahoihin tulee, niille riittää ottajia...

Joe on tiukan koodin mukaan elävä palkkamurhaaja, joka saa neljän tapon keikan Bangkokista. Hän päättää sen jäävän viimeisekseen, ja eläkepäätöstä vahvistaa perillä hänen rakastumisensa kuuromykkään apteekin myyjään. Hän myös alkaa tahtomattaan pitää paikalta värväämästään apulaisesta, taskuvaras Kongista, ja unohtaa samalla omat sääntönsä. Hänet värvännyt paikallinen rikollisjoukko on kiinnostunut siitä, kenet ovat palkanneet. He alkavat nuuskia Joen asioita enemmän kuin tämän mielestä on terveellistä. Kun Joe alkaa epäröidä työssään, thaimafia päättää iskeä hänen kimppuunsa läheisten ihmisten kautta.

David McLean saapuu Berliiniin amerikkalaisena turistina ja saa tietää että hänen veljensä on murhattu epäilyttävissä olosuhteissa. Sillä aikaa kun etsivä Ulrick Steiner tutkii tapausta, David aloittaa omat selvityksensä ja joutuu CIA:n ja Itä-Saksan turvallisuuspoliisin puristukseen. Riippumatta siitä kenen puoleen David kääntyy, hän saa peräänsä epätoivoiset ihmiset, jotka haluavat disketin, joka sisältää STASIn agentit ja muuta salaista tietoa. Kaaoksen keskellä nuori saksalainen nainen, Monica Engelmann, yrittää keinolla millä hyvänsä saada Davidin luovuttamaan disketin juuri hänelle.