Detroitiin työhaastatteluun saapuva nuori nainen vuokraa asunnon käyttöönsä. Kun hän saapuu keskellä yötä, hän huomaa, että talon on varannut joku muukin, outo mies, joka on jo paikalla. Hän päättää kuitenkin jäädä, ja saa pian huomata, että paikassa on jotain paljon pelottavampaakin kuin vain odottamaton vieras.

Parikymppinen Harri matkustaa Lontoosta junalla koiravahdiksi vanhempiensa luokse maaseudulle. Selatessaan illalla somea, hän löytää sieltä itseään koskevaa järkyttävää tietoa. Harria syytetään sosiaalisessa mediassa väärin perustein Lontoossa tapahtuneesta junapommi-iskusta. Syytökset leviävät netissä ja Harri alkaa saada foorumeilla tappouhkauksia. Hän yrittää todistaa syyttömyytensä verkossa, mutta kukaan ei ole kiinnostunut faktoista tai Harrin todisteista. Kun joukko naamioituneita omankädenoikeutta jakavia "sankareita" jäljittää Harrin kotitalon on hänen puolustettava kotiaan ja itseään myös fyysisesti väkivaltaisia kostajia vastaan.

Elokuva seuraa yhtä työpäivää johtajan assistentin elämässä. Päivän aikana Jane alkaa huomata askel askeleelta, miten vallan väärinkäyttö ilmenee lähes huomaamatta hänen työpaikallaan.