Maailman suurimmassa verkkoyhtiössä työskentelevä koodaaja Caleb voittaa työpaikan järjestämässä arvonnassa mahdollisuuden viettää viikon yhtiön nerokkaan mutta erittäin salaperäisen toimitusjohtajan Nathanin seurassa. Saavuttuaan pomonsa tyylikkääseen ja huipputekniikalla varustettuun vuoristomajaan hän saa kuulla, että vierailulla on toinenkin tarkoitus. Caleb pääsee tutustumaan Nathanin salaiseen projektiin, maailman ensimmäiseen todelliseen tekoälyyn, joka asuu kauniin robottitytön ruumiissa

Yhteiskunta on suljettu, ja kuusi ystävystä tapaa toisensa Zoomin välityksellä, kun tapaaminen kasvotusten ei ole enää mahdollista. On Haleyn vuoro suunnitella tapaamisen ohjelma, ja hän päättää kääntyä meedion puoleen ja järjestää istunnon porukan kanssa. Leikillinen kokoontuminen muuttuu kuitenkin pian yliluonnolliseksi peliksi toisen puolen kanssa. Host on huippumoderni kriitikoiden kehuma kummitustarina, joka muuttaa suhteesi Zoomiin ainiaaksi.

Joukko toisilleen vieraita ihmisiä näkee murhan ja piiloutuu madridilaiseen baariin. Ruumiita tulee lisää, epäilykset heräävät ja paniikki kasvaa.

COVID-23 virus on muuntautunut ja maailman ihmiset elävät jo neljättä vuotta kodeissaan täysin eristäytyneinä. Virustartunnan saaneet amerikkalaiset on siirretty pakkokeinoin kodeistaan Q-Zoneiksi nimetyille karanteenileireille. Lähes autioituneessa Los Angelesissa virukselle immuuni ja peloton kuriiri Nico kuljettaa tavaroita kaupungin eristäytyneille asukkaille. Erakoituneeseen arkeen joutunut Nico saa toivon pilkahdusta ja voimia rakkaudestaan Saraan, jota hän ei ole kuitenkaan päässyt rajoitusten vuoksi kohtaamaan vielä fyysisesti kasvotusten. Kun Sara epäilee saaneensa virustartunnan, Nico aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan ja tekee kaikkensa, jotta saisi käsiinsä ainoan asian, jonka avulla hän voi pelastaa Saran.

Belko-nimisen Kolumbian Bogotassa toimivan yrityksen tehtävä on helpottaa yhdysvaltalaisten firmojen toimintaa Etelä-Amerikassa. Eräänä näennäisen tavallisena työpäivänä toimistoon ilmestyy uusia vartijoita, paikalliset työntekijät lähetetään kotiin ja jäljelle jäävät 80 amerikkalaista huomaavat pian tulleensa panssaroidun rakennuksen nielaisemiksi. Heidän syrjäseudulla sijaitseva useampikerroksinen toimistorakennuksensa on yhtäkkiä sinetöity vankilaksi ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Yrityksen sisäisestä kaiutinärjestelmästä kuuluva tuntematon ääni määrää heidät osallistumaan tappavaan peliin - joko tapat tai tulet tapetuksi. Väki jakaantuu neljään ryhmään: osa pysyy haasteen edessä periaatteellisena, osa alkaa laskelmoida kylmästi. Jotkut turvautuvat piileskelemiseen, mutta suurin osa lamaantuu laumaksi, joka on valmis seuraamaan ketä tahansa turvallisen oloista johtajaa. Näin brutaalin raakoja elokuvia päätyy harvoin Suomessa levitykseen. Elokuva ei ole saanut turhaan K-18 leimaa.

Raccoon City on kuoleva pikkukaupunki. Sen kukoistus loppui, kun lääkejätti Umbrella Corporation autioitti kaupungin joutomaaksi. Vain pahuus jäi kypsymään pinnan alle ja nyt se on pääsemässä vapaaksi. Kaupunkilaiset ovat tuhoontuomittuja ja pienen selviytyneiden ryhmän on työskenneltävä yhdessä paljastaakseen totuuden Umbrella yhtiöstä ja selviytyäkseen yöstä elossa.

Eletään vuotta 2022, jolloin koronaviruspandemia on aiheuttanut massakaaoksen Los Angelesiin ja muuttanut kaupungin poliisivaltioksi. Paetakseen synkästä todellisuudesta joukko ystäviä kokoontuu online-juhliin: musiikin, juomisen, pelien ja huumeiden iltaan. Kun he yhdessä ekstaasin vaikutuksen alaisina ottavat yhteyttä "Mollyyn", alkavat asiat mennä pahasti pieleen. Samalla heidän kotiensa suoja muuttuu kauhistuttavammaksi kuin ulkona vallitseva kaaos...

Kosmisessa tapahtumassa supervoimia saaneet rikolliset on teljetty huippuvarmaan vankilaan, jonka pinnan alla kuohuu tuhoisa ja repäisevä kapina.