Ihana elämä (La dolce vita) on Federico Fellinin ohjaama elokuva vuodelta 1960. Elokuva kertoo toimettoman toimittajan viikosta Roomassa ja siitä, kuinka hän etsii onnea ja rakkautta, jotka jäävät saavuttamatta. Elokuvaa on mainittu vedenjakajaksi Fellinin aiempien neorealististen ja myöhempien taide-elokuvien välillä, ja sitä pidetään yhtenä elokuvahistorian merkkiteoksista.
Wienissä vuonna 1781 hovisäveltäjä Antonio Salieri on kateudesta sekaisin huomatessaan, että hänen himoitsemansa musikaaliset taidot ovatkin koituneet iloluontoisen, ilkikurisen Mozartin osalle. Salieri suunnittelee tuhoavansa kilpakumppaninsa keinoja kaihtamatta. Elokuvataiteen kirkkain loisto ja jumalainen musiikki vievät katsojan unohtumattomalle matkalle, jonka lumovoima kestää loppuun asti.
Neuroottinen newyorkilaiskoomikko Alvy Singer yrittää ymmärtää, miksi hänen monipolvinen parisuhteensa ei onnistunut. Alvy tapaa laulaja Annie Hallin tenniskentällä, ja hyvin erilaisista luonteistaan huolimatta he rakastuvat toisiinsa. Yhteenmuutto ei kuitenkaan suju ongelmitta, ja pari päättää erota, mutta suhde ei suinkaan pääty siihen.
Jacques ja hänen kilpakumppaninsa Enzo ovat vapaasukelluksen mestareita. Jacquesin elinikäinen kiinnostus sukeltamiseen kumpuaa hänen epätavallisen voimakkaasta suhteesta mereen, kun taas Enzo nauttii luonnon luomista haasteista ja vaaroista. Matkojensa aikana Jacques tutustuu Johannaan, joka ihastuu Jacquesiin, ja seuraa häntä halki Euroopan, jakaen hänen seikkailunsa, voiton hetket ja traagisen siteen Enzoon. Huimaavien vedenalaiskuvien, ja Eric Serran musiikin säestämä, Suuri sininen sisältää traagisia tapahtumia, mutta myöskin rakkautta ja romantiikkaa.
Entinen tennisammattilainen Chris kihlaa varakkaan oppilaansa ja pääsee englantilaisen yläluokan piireihin. Täydellinen asetelma alkaa rakoilla, kun Chris tutustuu morsiamen veljen Tomin kautta kohtalokkaan kauniiseen amerikkalaistyttöön Nolaan. Kunnianhimon ja intohimon riivaama Chris joutuu turvautumaan yhä epätoivoisempiin tekoihin pitääkseen elämänsä ohjat käsissään. Mutta sattuma on jo puuttunut peliin...
Transamerica on yhdysvaltalainen Duncan Tuckerin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 2005. Elokuvassa Felicity Huffman esittää Bree Osbournea, joka viikkoa ennen sukupuolenkorjausleikkaustaan saa kuulla olevansa 17-vuotiaan pojan isä. Huffman oli roolistaan ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnon saajaksi.
Jamaikan paahtavan auringon alla, rastarytmien vihreässä lehdossa, neljä paikallista pikajuoksijaa päättää perustaa maailman ensimmäisen jamaikalaisen kelkkajoukkueen. Kultamitalikelkkailijan johdolla he tähtäävät Calgaryn voittokorokkeelle, vaikka yksikään miehistä ei ole ikinä ennen nähnyt lunta, ja jäätäkin vain grogilasin pohjalla! Tämä elokuva perustuu tositapahtumiin (muutamaa valhetta lukuunottamatta).
Jess on toisen sukupolven maahanmuuttaja Englannissa ja pukeutuu mieluummin peliasuun kuin perinteiseen sariin. Vanhemmat siunailevat hänen tavattomia, länsimaisia harrastuksia. Heistä futis estää tyttöä löytämästä itselleen kunnon aviomiestä ja opettelemasta keittiössä tarvittavia taitoja. Jess kun viettäisi kaiken aikansa puistossa tekniikkaa ja harhautuksia hiomassa. Sitten Jess tapaa Julesin, joka kuuluu paikalliseen naisjoukkueeseen. Jess ja Jules ystävystyvät ja heidän yhteispeli kentällä on ilmiömäistä. Jess liittyy joukkueeseen salaa vanhemmiltaan. Seikkailu uhkaa kuitenkin loppua lyhyeen. Jessin sisko on menossa naimisiin ja samana päivänä on tärkeän turnauksen loppuottelu. Finaali ratkaisee pääsevätkö Jules ja Jess näyttämään kyntensä Yhdysvalloissa: tyttöjen tähtäimessä on ura ammattilaisena. Hääpäivä koittaa ja joukkueet astelevat viheriölle. Jessiä ei näy. Ensimmäinen puoliaika lähestyy loppuaan, kun Jess saa apua odottamattomalta taholta...