Tositapahtumien inspiroima ja kolmeen Saksan historian aikakauteen ulottuva Never Look Away kertoo nuoren taideopiskelija Kurtin tarinan. Kurt rakastuu opiskelukaveriinsa Ellieen, jonka isä, professori Seeband, ei hyväksy tyttärensä valitsemaa poikaystävää ja vannoo tuhoavansa heidän suhteensa. Mutta pari ei tiedä, että heidän elämiään yhdistää jo hirveä rikos, jonka Seeband teki vuosikymmeniä sitten.

Samalla kun Tessa on tekemässä elämänsä suurintä päätöstä, kaikki muuttuu. Yllättävät paljastukset sekä hänen perheestään että Hardinista saavat hänet kyseenalaistamaan kaiken ja vastoinkäymisten jälkeen saavutettu yhteinen tulevaisuus näyttää yhä mahdottomammalta saavuttaa.

"Sukumme on toista maata" sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin, jolloin kaksi veljestä passitetaan asumaan isoäitinsä luo heidän isänsä lähtiessään etsimään töitä muualta. Isoäiti Kumitz ei kuitenkaan ole mikään pullantuoksuinen mummu, vaan rautanyrkkinen tyranni, joka pitää tiukkaa kuria yllä perheessä. Kunitzin (Worth) tasapainottavana voimana toimii herttaisesti höpsähtänyt, lapsenomainen täti Bella (Ruehl), josta veljekset saavat oivan liittolaisen. Talossa asustaa myös setämies Louie (Dreyfuss), pikkukonna, joka haaveilee suurista keikoista. Worth ja Ruehl saivat Tony-palkinnon rooliesityksistään ja Dreyfuss tarjoaa todella mieleenpainuvan roolin Louie-setänä. Neil Simonin timanttinen teksti ja ohjaaja Martha Coolidgen sympaattinen kuvakerronta yhdistyvät upeasti tässä laatuelokuvassa, joka vie katsojan keskelle hyvin epätavallisen perheen iloja ja suruja.

Emma vastustaa voimakkaasti perheensä uutta taloa, erityisesti ullakkoa. Muuttamisen jälkeen hänestä tulee kurja ja eristäytyvä. Myös hänen muu perheensä vaikuttaa onnettomalta ja levottomalta. Tilanne kärjistyy eräänä päivänä, kun Emma on yksin ullakolla. Yhtäkkiä joku, joka näyttää täsmälleen Emmalta, hyökkää hänen kimppuunsa kiivaasti.