Charlton Heston esittää klassikkoleffassa meksikolaista huumepoliisia, joka joutuu nuoren jenkkivaimonsa kanssa kiipeliin nuhjuisessa rajakaupungissa. Muhkea Orson Welles on kaupungin korruptoitunut ja rasistinen poliisipäällikkö, jonka herkän kohdan tuntee vain Marlene Dietrichin esittämä ennustajaleidi. Kaikkien aikojen parhaaksi B-elokuvaksi sanottu jännäri alkaa huikealla yli kolme minuuttia kestävällä otoksella, joka sanelee elokuvan tyylin.

Vankikarkuri Butch Haynes ottaa pakomatkallaan panttivangikseen pienen pojan, ja parivaljakon paetessa Texasin halki heidän välilleen kehittyy erityislaatuinen suhde. Karkulaiset saavat peräänsä lainvartijoiden armeijan, jota johtaa kovaksikeitetty poliisimies Red Garnett. Ennen kuin pakomatka on ohi, huomataan, että hyvän ja pahan raja on häilyvä.

Surullisen kaunis komedia työttömästä tiskijukasta, sutenööristä ja italialaisesta turistista, jotka suljetaan Louisianassa samaan selliin.

Lemmy Caution – piru mieheksi (Alphaville, une étrange aventure de Lemmy Caution) on Jean-Luc Godardin elokuva vuodelta 1965. Elokuva on mustavalkoinen.Elokuva kertoo siitä, kuinka amerikkalainen yksityisetsivä Lemmy Caution (Eddie Constantine) saapuu Alphaville-nimiseen tulevaisuuden totalitaariseen kaupunkiin, toiselle planeetalle.Lemmyn valkoinen takki muodostaa erikoisen vastakohdan mustalle yleisilmeelle; elokuvan tunnelma on painajaismainen, mitä korostavat valokirjaimin heijastuvat Einsteinin kaavat.Lemmyn ja Natashan (Anna Karina) romanssia häiritsee ihmismäinen tietokone Alpha 60.Elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan tammikuisen Pariisin autioilla, sateisilla öisillä kaduilla."Lemmy Caution – piru mieheksi" on elokuvan alkuperäinen suomalainen nimi, viimeaikaisissa esityksissä elokuvan suomalaisena nimenä on ollut "Alphaville"

Suunnitelma oli virheetön. Toteutus oli täydellinen. Charlie Croker onnistui kaappaamaan vuosikymmenen suurimman ryöstösaaliin. Vain petetyksi tulemisen yksityiskohta oli jäänyt huomioimatta. Nyt tähtäimessä on muutakin kuin menetetty saalis... Charlie janoaa täydellistä kostoa. Mark Wahlberg on sykähdyttävä Croker tässä ”vauhdikkaassa ja sähäkässä toimintaseikkailussa.” Kuvankaunis kassakaappiasiantuntija (Charlize Theron), Croker ja muut ryhmän jäsenet suuntaavat matkansa kohto Los Angelesia, jossa ryöstösaalis on tarkoitus napata takaisin. Seurauksena on näyttävä ja ennennäkemätön ajojahti keskellä enkelten kaupunkia.

Nick Stylesin ura poliisina lähtee huimaan nousuun, kun hän sankarillisesti tuo häikäilemättömän psykopaatin, Earl Talbot Blaken oikeuden eteen. Kostoa viimeiset seitsemän vuotta punonut Blake onnistuu karkaamaan vankilasta ja Stylesin elämä on vaakalaudalla. Blake kidnappaa Stylesin ja lavastaa tämän murhaajaksi. Nyt Stylesin on todistettava syyttömyytensä ja kohdattava pahin painajaisensa toistamiseen.

Sanfranciscolaisen poliisin Frank Connorin poika on kuolemaisillaan ja ainoastaan luuydinsiirto voi hänet pelastaa. Ainoa sopiva luuydin on vankilassa istuvalla psykopaattisella murhaajalla, jonka suostutteleminen ytimenluovutukseen vaatii melkoisesti lievennyksiä miehen tiukkoihin vankilarutiineihin. Paatunut rikollinen käyttää tilannetta hyväkseen ja pakenee. Connor on lähes ainoa, joka yrittää saada miehen kiinni hengissä.