Claudia Larsen on matkalla Kiitospäivän viettoon vanhempiensa luokse. Yleensäkin Claudia suhtautuu perheen keskuudessa vietettäviin pyhiin pelonsekaisin tuntein, mutta tänä vuonna syitä on entistäkin enemmän. Claudia on juuri menettänyt työpaikkansa ja hänen kotiin jäävä tyttärensä kertoo viikonlopun suunnitelmistaan, jotka eivät ole Claudian toivomia. Ei ihme, jos ilmassa on ahdistusta.

Travis on lännen nopein pyssysankari. Hänen veljensä Moses, iso kuin karhu ja äkäinen myös, on rajaseutujen kovin palkkionmestsästäjä. Äitikulta haluaa poikansa kotiin jouluksi, ja Travis huoleksi jää houkutella Moses kotiin.

Arnold Schwarzenegger nähdään pääosassa tässä vauhdikkaassa joulukomediassa, jossa isä yrittää epätoivoisesti toteuttaa poikansa hartaimman toiveen keskellä joulun viimeisen ostosryntäyksen hullunmyllyä. Howard Langston (Schwarzenegger) on luvannut pojalleen joululahjaksi Turbomiehen, joulun suosikkilahjan, mutta nepä on tietysti myyty joka kaupasta loppuun. Alkaa armoton ajojahti, jonka tuoksinassa Howard törmää ylirasittuneeseen postimieheen (Sinbad), valepukkiin (James Belushi) ja isoon liutaan joulun hermoraunioiksi ajamia vanhempia.