Dae-su on viettänyt viimeiset 15 vuotta vangittuna hänelle räätälöidyssä sellissä, tietämättä lainkaan syytä tuomiollensa. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Ketä hän on loukannut? Kuka on kaiken takana? Ja miksi hänen nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen vapautetaankin hetkeksi, etsimään syy kaikkeen?

Porco Rosson tarina sijoittuu 20-luvun lopun Italiaan, jossa ensimmäisen maailmansodan lentäjistä on tullut maattomia seikkailijoita - Välimeren villejä viikinkejä ja hurjia ryöväreitä. Adrianmeren uljaista lentäjä-ässistä legendaarisin on Porco Rosso. Lentäjällä on sian ulkomuoto, mutta hänen rinnassaan sykkii sankarin lämmin sydän. Ja aivan erityisesti se sykkii Välimeren viehkeimmälle kaunottarelle.

Los Angeles, 1928. Kun yksinhuoltajaäiti Christine Collins eräänä päivänä menee töihin, katoaa hänen poikansa jäljettömiin. 5 kuukautta myöhemmin poliisi palauttaa pojan kotiin. Christine ei kuitenkaan tunnista poikaa omakseen. Kalifornian lakijärjestelmää vavisuttaneeseen tositapahtumaan perustuva Changeling kertoo järkyttävän tarinan poikaansa etsivästä äidistä ja heistä, jotka eivät lopeta ennen kuin saavat äidin hiljennettyä.

Lost Highway on yhtä aikaa kauhutarina, painajaismainen murhamysteeri, eroottinen film noir ja musta komedia. Sen maailmaan kuuluvat epätoivoiset miehet, kohtalokkaat naiset, kalliit autot ja halvat motellit. Lynch kuljettaa elokuvassaan rinnakkain kahta tarinaa. Yhdessä seurataan vaimonsa murhasta syytettyä jazz-muusikkoa ja toisessa nuorta mekaanikkoa, joka muhinoi gangsterin heilan kanssa.

Aikamme suurimpia musiikkiklassikkoja Hollywoodista. My Fair Lady perustuu tunnettuun Pygmalion -teemaan. Kielitieteilijä Higgins tapaa cockneyn murteella puhuvan kukkamyyjän Lizan. Higgins päättää tehdä Lizasta hienon ladyn, joka puhuu hienostuneesti ja käyttäytyy hillitysti. Lizan etikettikoulutus on jännittävää ja hauskaa. Eräästä kohtauksesta, jossa Higgins opettaa Lizalle, että "the rain in Spain" äännetään "the rejn in Spejn" eikä "the rajn in Spajn" on tullut todellinen klassikko. My Fair Lady on kallis amerikkalainen suurelokuva, jossa on paljon kuuluisia filmitähtiä päärooleissa.

Tohtori Henry Jekyll tekee tieteellisiä kokeita tarkoituksenaan paljastaa ihmisen piilotettu pimeä puoli ja vapauttaa samalla sisäisen murhaajansa.

Tapaa aivan erityinen tyttö, jolla on rutkasti sisua. Penelopella on syntymästään saakka ollut pesunkestävä kirous, satujen tapaan: suuri siankärsä keskellä kauniita kasvojaan! Pojat juoksevat kiljuen karkuun, mutta Penelope on vakaasti päättänyt löytää suuren rakkauden!

Mielikuvituksellinen amerikkalainen kauhuelokuva avaruusolioista, jotka muuttavat ihmisiä zombeiksi ja muiksi hirviöiksi.

Charles Bradya ja hänen äitiään ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa tyypilliseksi amerikkalaisperheeksi. He ovat "unissakävelijöitä" eli muodonmuuttajia, ihmisen ja kissan välimuotoja. He kaihtavat vain oikeita kissoja ja ovat persoja neitsyiden lihalle ja verelle. Nyt nälkä on taas herännyt! Lukiotyttö Tanya Robertson kohtaa nämä uhkaavat verenimijät, jotka silpovat uhrejaan koskemattoman lihan toivossa. Unissakävelijät on kuin hirvittävä painajainen, jonka ei uskoisi tunkeutuvan edes karmeimpiin uniin. Kauhun kruunaamaton kuningas STEPHEN KING on antanut pelolle uudet kasvot.

28 vuodessa ovat Teddy ja Harriet Benjamin hemmotelleet tyttärensä Judyn piloille. He ovat pitäneet tyttöä kuin kukkaa kämmenellä. Idylliä täydentää sekin että Judy menee naimisiin varakkaan ja menestyksekkään asianajajan kanssa. Aviollista onnea kestää kuitenkin lyhyeen. Kun Judy on todella alamaissa, kohtaa hän värväysupseerin. Kiitollisena hän lankeaa suoraan ansaan ja hänestä tulee sotamies Benjamin...

Marsissa avaruusmatkalla ollut Patrick Ross saa elimistöönsä maan ulkopuolista DNA:ta. Pian useita naisia menehtyy hämärissä olosuhteissa. Kun selviää, että kuolemien aiheuttaja on peräisin ulkoavaruudesta, apuun kutsutaan erikoisasiantuntija Laura Baker ja ammattitappaja Press Lennox. Heidän on määrä estää jutun ryöstäytyminen maapalloa uhkaavaksi katastrofiksi. Even, kloonatun kaksoisolion, avulla he aikovat houkutella Patrickin luokseen. Mutta Even äidinvaistot saavat yliotteen ja hän karkaa Patrickin mukaan.