Gene Kellyn ja Stanley Donenin Amerikkalainen Pariisissa menestyi hienosti, ja menestystä haluttiin hyödyntää nopeasti. Niin syntyi Laulavat sadepisarat, jota on estoitta kehuttu kaikkien aikojen parhaaksi musikaaliksi. Useimmat sen lauluista ovat samalta ajalta, jonne tapahtumatkinsijoittuvat, eli 1920–30-lukujen taitteesta. Tuolloin äänielokuva alkoi vallata alaa, eikä ilman leffan kuvaamia kommelluksia.

Marjane Satrapi ohjasi ja animoi sarjakuvaromaaninsa valkokankaalle. Elokuva kertoo Marjanen lapsuudesta ja nuoruudesta vuosina 1978-93 rajusti muuttuvassa Iranissa. Vanhemmat lähettävät tytön turvaan Wieniin, joka muuttaa Marjanen elämänkatsomusta ratkaisevasti. Elävä viiva, rohkean yksinkertaiset ratkaisut ja vakavan sävyn alla kupliva huumori varmistavat, että lähihistoriasta kiinnostuu vielä elokuvan päätyttyäkin.

Sijoitettuna salaperäiseen ja eksoottiseen maailmaan, joka luo yhä vahvan taian, tarina alkaa ennen II maailmansotaa, kun japanilaislapsi riistetään köyhältä perheeltä palvelijaksi geishataloon. Huolimatta petollisesta kilpailijasta, joka lähes murtaa tytön tahdon, tästä tulee legendaarinen geisha Sayuri. Kauniina ja taitavana Sayuri valloittaa aikansa mahtimiehiä, mutta häntä piinaa salainen rakkaus ainoaan mieheen, jota hän ei voi saada…

Erilleen siskostaan ja lapsistaan joutunut Celie joutuu kohtaamaan monia vastoinkäymisiä, muun muassa aggressiivisen aviomiehen. Laulajan ja tytärpuolensa tuella hän löytää lopulta poikkeuksellista voimaa sisaruuden katkeamattomista siteistä.

Grant yrittää selvitä järkytyksestään, kun hänen Alzheimerin taudista kärsivä vaimonsa Fiona on siirretty hoivakotiin. Siellä Fiona kiintyy toiseen mieheen, pyörätuolissa istuvaan mykkään Aubreyyn, joka on myös potilaana hoivakodissa.

James on puheterapeutti, joka tapaa Sarahin, itsepäisen kuuron naisen, joka sinnikkäästi käyttää viittomakieltä vaikka James haluaa opettaa hänet puhumaan ja ottamaaan kontaktia ulkomaailmaan. Alkaa intohimoinen suhde, mutta Jamesin ja Sarahin erilainen suhtautuminen kuurouteen aiheuttaa ongelmia. Voiko rakkaus voittaa hiljaisuuden?

Kun reportteri Annie Reed on jouluaattona ajamassa sulhasensa luo, radiosta tulee lähetys, joka muuttaa hänen elämänsä. 8-vuotias Jonah soittaa keskusteluohjelmaan ja kertoo,että hänen isänsä tarvitsee uuden vaimon. Juontaja houkuttelee pojan isän, Samin puhelimeen. Vastahakoisesti hän paljastaa lopulta tunteensa ja kertoo ikävöivänsä edesmennyttä vaimoaan. Tämän seurauksena kaksituhatta naista soittaa asemalle ja pyytää Samin kontaktitietoja. Annie on niin liikuttunut kuulemastaan, että hän ei saa Samia mielestään. Hän haluaa tavata tämän, mutta miten?

Pienessä Arkansas kaupungissa kaikki tuntevat toisensa. Annie Wilson asuu siellä kolmen poikansa kanssa ja elättää perheensä ennustamalla ja lukemalla korteista. Rikkaan miehen tytär katoaa ja poliisi joutuu turvautumaan Annien apuun, koska tutkimukset eivät etene. Ruumis löytyy lopulta Annien painajaismaisten unien perusteella.