Seksiaddikti Victor Mancini työskentelee teemapuistossa ja yrittää pokata kaikkea mahdollista kahdella jalalla liikkuvaa. Lisäksi hän liehittelee tuntemattomilta rahaa aivottoman ja hengenvaarallisen huijauksen avulla. Kaiken ohessa Victor yrittää pelastaa kuolevan ja vainoharhaisen äitinsä. Suunnitelman mukaan hänen on saatava äitinsä viehättävä lääkäri raskaaksi; helpommin sanottu kuin tehty.

Tiukkapipoinen David Starsky (Ben Stiller) elää työlleen koettaen täyttää arvostetun poliisiäitinsä liian isolta tuntuvat saappaat. Rennolla Ken "Hutch" Hutchinsonilla (Owen Wilson) on puolestaan paheenaan paisuttaa omaa tilipussia rikoksia setviessään. Miesten pomo pitää molempia ongelmatapauksina ja tekee heistä siksi työparin. Lienee selvää, etteivät he voi sietää toisiaan. Ensimmäisenä yhteisenä työpäivänä löytyy Bay Cityn rantaan ajautunut ruumis, jonka tutkimukset kuljettavat heidät valtavan huumeliigan ja uuden hajuttoman kokaiinin jäljille. Leffaversio 1970-luvun tv-kyttäkaksikosta Starskysta ja Hutchista kunnioittaa täysillä kolmekymppistä esikuvaansa, sen aatteita ja Ford Torino -merkkistä menopeliä. Televisiosarjan aineksia on kaikin puolin hyödynnetty ahkerasti, mutta huumoria ja komediaa on lisätty soppaan ämpärikaupalla.

FBI agentti Malcolm Turner on valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven saadakseen kiinni vankikarkurin. Sherryä on vankikarkurin seksikäs ex-heila, joka on ottanut hatkat ja lähtenyt kohti Georgiaa odottamaan savun hälvenemistä. Tämä riittääkin jo siihen, että Malcolmin todellinen peiterooli iso-isoäitinä on valmis. Big Momma on valtavan kokoinen etelävaltiolais-isoäiti, jonka periaatteet ovat yhtä kovia kuin possunkyljykset.

Rakkauteen pettynyt Amanda muuttaa kimppakämppään neljän mallitytön kanssa. Hulvattomassa tyttöporukassa riittää vauhtia, ja asteleepa vastaan myös unelmien prinssi Jim. Mutta sitten Amanda näkee Jimin tekevän murhan, ja tytöt ryhtyvät tutkimaan juttua.