Julman arkinen kuvaus puolanjuutalaisen pianistin ja säveltäjän Wladyslaw Szpilmanin kokemuksista Varsovassa toisen maailmansodan aikana, natsien alkaessa valloittaa Eurooppaa. Juutalaisena hän joutuu kokemaan vainon ja rajoitukset, joita hänelle, hänen sukulaisilleen ja koko hänen kansalleen asetetaan. Wladyslawin perhe lähetetään työleirille, mutta hän onnistuu pakenemaan Varsovan getosta pääkaupungin raunioihin. Kärsimyksestä, nöyryytyksestä ja henkiinjäämistaistelusta tulee hänen arkeaan.

1943. Berliinin suurtapaamisessa Hitlerille esitellään rohkea suunnitelma, joka tulisi muuttamaan koko II Maailmansodan lopputuloksen. Natsi-Saksan korkea-arvoinen upseeri on saanut Himmleriltä tehtävän suunnitella ja toteuttaa Churchillin kidnappaamisen. Tehtävän suorittamaan käytännössä valitaan vankeustuomion saanut ja sen myötä mitalinsa ja sotilasarvonsa menettänyt natsieversti Kurt Steiner, joka yhdessä miestensä sekä irlantilaissyntyisen, mutta sittemmin Saksaan muuttaneen Liamin kanssa tulisi mennä pieneen rannikkokylään, jonne Churchillin on tarkoitus saapua lomailemaan huvilalleen. Marraskuun kuudentena päivänä brittiläisten maaperälle laskeutuu puolalaissotiladen univormuihin pukeutunut laskuvarjojääkärijoukkue eversti Steinerin johdolla. Himmlerille lähetetään lyhyt viesti: ”Kotka on laskeutunut!”.

Päänsä paljaaksi ajellut ja kehonsa tatuoinut Hando käy skinhead-ystäviensä kanssa taisteluun Australiaan muuttaneita vietnamilaisia vastaan. Kadut muuttuvat taistelukentäksi, kun skinit ja aasialaiset iskevät väkivaltaisesti yhteen.

Eletään vuoden 1944 loppua toisessa maailmansodassa. Joukko amerikkalaisia sotilaita yrittää pitää pintansa Belgian metsissä saksalaisten piirityksessä. Heidän kohtalonsa näyttää toivottomalta ja pakoyritys tietää varmaa kuolemaa. Ryhmän taistelijoiksi nousevat kovapintainen kersantti Gunderson, kyyninen lääkintämies Gould Brooklynista, ristiriitainen raamattua kantava kapteeni Deacon, joka on tarkka-ampuja ja vannoutunut uskovainen mormoni. Uutta toivoa tuo brittiläinen tiedustelu-upseeri, jonka mukaan sodassa tapahtuu ratkaiseva käänne jos hänen tietonsa ehtii ajoissa Liittoutuneiden päämajaan.

Hyvyydestä on lyhyt matka pahuuteen. Niiden välinen ero osoittautuu hiuksenhienoksi John Halderille, joka kuuluu 1930-luvun Saksan älymystöön. Vilpitön palvelus johtaa toiseen palvelukseen, palkkiot kasvavat ja teot eivät enää kestä päivänvaloa. Halder kietoutuu yhä tiukemmin natsismin jääkylmään verkkoon.

Vuonna 1944, tuhansittain Itä-Euroopan juutalaisia kuolee joukkoteurastuksissa. Vaimonsa kuoleman jälkeen toimimaan havahtunut unkarilainen asianajaja Sonson päätyy johtamaan vastarintaliikkeen aatteellista taistelua kasvavan epätoivon vallassa toimivaa, vaarallista natsiarmeijaa vastaan. Yhdistämällä uskalluksen ja uhkarohkeuden häpeilemättömyyteen, Sonson kääntää silkan selviytymistaistelun joksikin paljon merkittävämmäksi – keinoksi kostaa omiensa kuolema pelastamalla tuhansia muita.

Vuosi 1942. Suomen valtio on muodostanut liittouman Natsi-Saksan kanssa. Yksi vanha mies yrittää yksin pysäyttää Suomen valtiollisen poliisin salaisen yrityksen luovuttaa juutalaiset pakolaiset suoraan Gestapon käsiin.