Menestynyttä kustannuspomoa Margaretia uhkaa karkotus Yhdysvalloista, sillä hän on unohtanut uusia viisuminsa. Pitääkseen työnsä Margaret valehtelee esimiehilleen olevansa naimisissa assistenttinsa Andrewn kanssa. Viranomaiset eivät kuitenkaan usko parin onneen. Avioliiton aitoutta testataan kokeella, mutta sitä ennen Andrewn on matkustettava perhejuhliin Alaskaan, eikä Margaretin auta muu kuin lähteä mukaan.

Rakkaus iltapäivällä on vuonna 1957 tehty amerikkalainen romanttinen komediaelokuva, jonka on tuottanut ja ohjannut Billy Wilder ja jonka pääosissa nähdään Gary Cooper ja Audrey Hepburn . Wilderin ja IAL Diamondin käsikirjoitus perustuu vuoden 1920 Claude Anetin romaaniin Ariane, jeune fille russe ( Ariane, nuori venäläinen tyttö ). Tarina tutkii pahamaineisen keski-ikäisen amerikkalaisen playboy- liikemagnaatin ja häntä tutkivan yksityisetsivän 20-vuotiaan tyttären suhdetta.

Anna Fosterilla on samat unelmat ja vaatimukset, kuin kaikilla ikäisillään teineillä. Hän haluaa hengailla kavereittensa kanssa, tapailla poikia ja pitää hauskaa. Valitettavasti Annan isä on huolestunut tyttärensä puuhista, niin kuin isät yleensä. Tällä isällä vain sattuu olemaan apunaan salaisen palvelun agentteja... Kuinkas muutenkaan, hän kun on Yhdysvaltain presidentti.

Ystävänpäivä on romanttinen tarina rakkautta etsivistä ihmisistä, joiden elämänpolut risteävät yhden ystävänpäivän aikana Los Angelesissa.

Pikkutytöstä asti Amyn hulivili-isä on iskostanut tyttärensä päähän, että yksiavioisuus on pelkkää haihattelua. Nyt aikakauslehden toimittajana työskentelevä Amy elää isänsä opetusten mukaan. Omasta mielestään hän nauttii elämästä estottomasti ilman sitoutumisen luomia tukahduttavia kahleita, mutta todellisuudessa hän tavallaan polkee paikoillaan. Kun Amy huomaa ihastuvansa artikkeliaan varten haastattelemaansa mieheen, menestyvään urheilulääkäriin nimeltä Aaron Conners, hän alkaa miettiä, ovatko muut aikuiset, mukaan lukien Aaron, joka tuntuu todella pitävän hänestä, sittenkin oivaltaneet jotain oleellista elämästä.

Félix on entinen kokki, nykyisin kiireinen liikemies, matkalla hautajaisiin ja rakastamansa naisen luo. Rose taas on kosmetologi, ulkoasultaan huoliteltu, elegantti ja itsevarma, mutta samaan aikaan herkkä, haavoittuva ja uskomaton koheltaja. Hän on paossa miestä jota ei enää rakasta. He tapaavat sattumalta lentokentällä, joka on tupaten täynnä lomaansa aloittelevia ihmisiä. Lakko jumiuttaa matkaajat kentälle, ja seuraavan vuorokauden he yrittävät kaikin keinoin vältellä toisiaan vain sillä seurauksella, että törmäävät tuon tuostakin toisiinsa. Sattumaa tai ei, nämä kaksi ovat jatkuvasti törmäyskurssilla, mutta minkälaisin seurauksin..?