On vuosi 859, ja Kiinan Tang-dynastia on rappiotilassa. Levottomuudet leviävät koko maahan, ja korruptoitunut hallitus taistelee kapinallisia sotajoukkoja vastaan. Suurin näistä joukoista on ’Lentävien tikarien talo’, joka kasvaa vahvemmaksi kuin koskaan ennen mystisen uuden johtajansa avulla. Kaksi paikallista sotapäällikköä määrätään vangitsemaan uusi johtaja, ja he tekevät juonikkaan suunnitelman. Toinen heistä, Jin, tekeytyy yksinäiseksi soturiksi nimeltä Wind, joka pelastaa kauniin, sokean kapinallisen, Mein vankeudesta voittaakseen tämän luottamuksen ja voidakseen sitten saattaa tämän Lentävien tikarien talon salaiseen päämajaan. Suunnitelma toimii, mutta pitkän matkan aikana Jin ja Mei rakastuvat. Vaarat vaanivat ympäröivässä metsässä, ja tuuli on hiljaa, aivan kuin aavistaen ilmassa leijuvan jännityksen. Mikä kohtalo odottaa onnettomia rakastavaisia? Ja jos kyse on todellisesta rakkaudesta, miksi heidän aivonsa kehräävät juonia, ja miksi heidän sydämensä salaisuuksia?

He voisivat olla näyttelijöita tai kansainvälisiä karatemestareita, mutta todellisuudessa David ja Thomas ovat kaksi nuorta Hong Kongista, otka ovat juuri avanneet liikkuvan hampurilaisvaunun. Siellä elämä on tosi toimintaa, ja vauhti vain paranee kun kuvaan astuu kaunis Sylvia...

Kahdeksan vuotta muistinmenetyksensä jälkeen opettaja Samantha Caine alkaa tajuta olleensa ennen CIA:n tappaja - ja nyt hänen entinen työnantajansa haluaa tappaa hänet. Samantha palkkaa avukseen yksityisetsivän auttamaan häntä selvittämään menneisyytensä, joka vaarantaa heidän kummankin hengen.

Nuori mies tuodaan henkitoreissaan sairaalaan. Herättyään kahden kuukauden koomasta mies kuulee, että hänen päästään on poistettu luoti. Miten se sinne joutui, kukaan ei tiedä eikä nuorukainen itse muista. Itse asiassa hän ei muista edes omaa nimeään. Viehättävä lääkäriharjoittelija ryhtyy kuntouttamaan miestä, ja vähitellen karmeat muistikuvat alkavat palata nuorukaisen mieleen. Pian selviää, että mies ei edelleenkään ole turvassa – kuten ei ole kukaan muukaan hänen lähellään...

Kun mielipiteitä ilmaistaan julmetun tosissaan, yksikin voi saada aikaan muutoksia. Chris Vaughn ei turhia kysele taistellessaan oikeuden puolesta ja kitkiessään korruptiota tositapahtumiin pohjautuvasa kovaotteisessa seikkailussa, jossa mies päätti ottaa kantaa - ja kaupunkinsa takaisin.

Timantinkova moskovalainen huumeagentti Ivan Danko seuraa neuvostoliittolaisen huumeparonin kannoilla USA:aan. Konnapamppu Rostavili on Chicagon poliisin hoivissa, ja Dankon tehtävänä on noutaa pahantekijä kotimaahan. Asiat mutkistuvat kun Rostavili pääsee äkisti pakoon... Danko saa aisaparikseen kovaksikeitetyn chicagolaisetsivän Art Ridzikin, todellisen moottoriturvan, joka ei juuri ilahdu saadessaan itselleen vähäpuheisen partnerin suoraan rautaesiripun takaa. Danko ei liiemmin arvosta vitsejä laukovaa, veltonoloista amerikkalaispoliisia. Hedelmällisen yhteistyön tiellä on esteitä jotka saavat Berliinin muurin näyttämään ovenkynnykseltä.

Chad ja Alex ovat kaksoset, jotka joutuvat erilleen vanhempien raa'an murhan seurauksena. Vuosia myöhemmin veljeksistä on kasvanut toistensa vastakohdat: Chad on sulava Beverly Hillsin kuntosaliohjaaja, kun taas Alex on kovanaamainen salakuljettaja Hong Kongin julmilla kaduilla. Kun kohtalo saattaa veljekset yhteen, löytyy heistä vielä yksi yhteinen tekijä: kumpikin taistelee kuin kone! Janoten kostoa vanhempiensa murhasta, taistelulajiekspertit potkivat, lyövät ja ampuvat tiensä kohti sähköistä loppuhuipentumaa!

Kun poliisi Mason Storm pääsee tahtomattaan suuren poliittisen skandaalin jäljille, hänen perheensä yritetään eliminoida kylmäverisesti. Murhaajat luulevat onnistuneensa täydellisesti, mutta sekä Mason että hänen poikansa jäävät henkiin. Kun Mason 7 vuoden kulutta herää koomasta, hän vannoo kostavansa miehille vaimonsa murhan ja poikansa menetetyn lapsuuden.

Yhdeksän kertaa, yhdeksän sukupolven aikana ilkeä velho Shang Tsung on pitänyt huolen siitä, että kauhistuttava nelikätinen olento, Goro, on voittanut ihmisen taistelussa elämästä ja kuolemasta. Nyt kymmenes yhteenotto, Mortal Kombat, lähestyy. Jos pahat voimat myöskin tällä kertaa saavuttavat voiton, tulee Shang ottamaan ikuisiksi ajoiksi maapallon ja sen ihmiset hallintaansa.

Neil Shaw on alansa paras. Tappava ase, joka saa tehtävänsä suoraan YK:n pääsihteeriltä. Virallisesti häntä ei ole olemassa. Kun New Yorkin satamasta löytyy ryhmä murhattuja kiinalaispakolaisia, alkaa väkivaltainen tapahtumasarja, joka kulminoituu Kiinan YK-lähettilään murhaan. Shaw joutuu syytteeseen murhasta, eikä asiaa paranna hänen salainen henkilöllisyytensä. Hän onnistuu pakenemaan poliisin kynsistä ja alkaa yksinäisen taistelun henkensä ja maineensa pelastamiseksi. Ongelma on, ettei Shaw tiedä ketä vastaan...

Toimintaelokuva poliisikaksikosta, joka yrittää ratkaista sarjamurhaa. Pian tutkinnasta tuleekin henkilökohtaista.

Daniel ja Miyagi ovat lähteneet eri teille. Miyagi ryhtyy auttamaan tuttavan tytärtä, joka on joutunut vaikeuksiin koulussa ja sotkenut elämänsä kotona. Miyagi kouluttaa häntä ja antaa hänelle karatessa vahvan perustan.

Forrest Taft sammuttaa työkseen öljypaloja Alaskassa. Taft aloittaa sodan pomojansa vastaan, kun hän kuulee yrityksen julmista aikeista sortaa luontoa ja intiaaneja.

Iso-Britannia on oudon sään armoilla. Rajua lumimyrskyä seuraa käsittämätön helle ja heti perään hyytävä pakkanen. Salainen agentti John Steed ryhtyy tutkimaan, kuka on ottanut haltuunsa sään voimat ja miksi. Kaikki viittaa siihen, että pirullisen suunnitelman takana on Sir August De Wynter - rikas, omalaatuinen ja älykäs vihollinen. Steed saa avukseen aina yhtä kylmäkiskoisen Emma Peelin.