Elio on nuori opiskelija, joka tapaa karismaattisen Oliverin. Heidän suhteensa kehittyy hitaasti mutta varmasti unohtumattomassa ruoan, musiikin ja rakkauden täyttävässä kesässä.

Ruusun nimi on Umberto Econ romaaniin Ruusun nimi perustuva saksalais-ranskalais-italialainen elokuva vuodelta 1986. Pääosassa on Sean Connery.Tarina on keskiaikaan sijoittuva murhamysteeri. Se yhdistää keskiajan kuvausta nykyaikaiseen jännityselokuvan juoneen.

Martinin perhe hankkii kotitalousrobotin, joka muistuttaa ulkoisesti ihmistä. Ennen pitkää perhe huomaa, että heidän robotillaan on muitakin inhimillisiä piirteitä. NDR-114 on luova, tunteellinen ja aloitekykyinen. Ajan oloon robotti haluaisi muuttua oikeaksi ihmiseksi, mutta ihmisyydellä on hintansa...

Mabel ei pääse ystäviensä kanssa valmistujaismatkalle, vaan joutuu matkustamaan vanhempiensa kanssa laskettelulomakohteeseen Chileen. Hän ei kuitenkaan osannut odottaa, että tämä hyytävän kylmä matka voisi tuoda mukanaan salaisen ystäväporukan ja mahdollisen uuden rakkauden.

"Lucky" Jack Aubreyn (Russell Crowe) komentama laiva joutuu ylivoimaisen vihollisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Huolimatta aluksen kärsimistä vahingoista ja useista loukkaantuneista miehistön jäsenistä, Aubrey nostaa purjeet ja lähtee riskialttiiseen ja jännittävään takaa-ajoon pysäyttääkseen vastustajansa. Tehtävä voi muuttaa kansakunnan kohtalon - tai tuhota Aubreyn miehistöineen.

Ray on muuttanut vaimonsa ja tyttärensä kanssa maalle jonkin aikaa sitten. He viljelevät maissia työkseen. Eräänä päivänä, kun Ray on kävelemässä maissipellon keskellä hän kuulee äänen. Oman tulkintansa mukaan ääni pyytää häntä rakentamaan pesäpallokentän pellolle. Niin hän tekeekin ja pian alkaa tapahtua asioita, joista hän ei osannut edes uneksia...

"On olemassa tunne, joka on suurempi kuin tappamisen valta. Se on tunne kun antaa elämän jatkua." Tällä lainauksella alkaa suurenmoinen tarina karhunpentu Youkista, joka elää onnellisena äitinsä kanssa majesteettisilla vuorilla kunnes tragedia iskee. Kivivyöry tappaa äidin ja Youkin on opittava pärjäämään omillaan. Orvoksi jäätyään pieni karhu löytää Zodiak-karhusta uuden turvan metsästäjiä ja villieläimiä vastaan. Yhdessä he pakenevat koirien haukuntaa ja luotien ujellusta samalla kun heidän ystävyytensä syvenee. Koko perheen elokuva, jonka pääosissa ovat lähes inhimillisesti käyttäytyvät karhut ja Kanadan villi luonto.

Lontoolainen Dan on turhautunut kirjailija, joka kirjoittaa työkseen muistokirjoituksia kuolinilmoituksiin. Dan ihastuu salaperäiseen Aliceen, johon törmää sattuman kautta kadulla ja uusi suhde saa nuoren miehen itsevarmuuden ja elämänilon palaamaan. Kukoistava Dan uskoo löytäneensä rakkauden lontoolaisesta valokuvastudiosta... Kaunis ja hillitty Anna on ammatiltaan valokuvaaja. Hän flirttailee Danin kanssa, vaikka on menossa naimisiin komean lääkärin Larryn kanssa. Annan ja Danin flirtti kehittyy kiihkeäksi salasuhteeksi, jolla on uuvuttavat vaikutukset Daniin. Samaan aikaan Danin uusi ystävä, amerikkalainen Alice luo Lontoossa itseään ja elämäänsä uudelleen alusta, vailla muuta painolastia tai omaisuutta kuin vaatteet yllään. Alicekaan ei kerro kaikkea itsestään, mutta tunteistaan hän on aina rehellinen, mikä tässä ihmissuhteiden vyyhdissä on melko poikkeuksellista. Sekoitus on täydellinen, kun kohtalo johdattaa myös Larryn ja Alicen yhteen...

Kunnianhimoinen musiikkia inhoava oikeustieteen opiskelija tarvitsee täydellisen suunnitelman päästäkseen töihin lakitoimistoon, jossa hän on harjoittelijana. Mutta sitten hän tapaa hurmaavan laulajan, joka ravistelee hänen elämäänsä. Eläessään ensirakkauttaan hänen on kohdattava menneisyytensä ja päätettävä, kumpi on tärkeämpää: tehdä sitä, mitä rakastaa, vai oppia rakastamaan sitä, mitä tekee.

Yhdysvaltalainen CIA:n agentti palkkaa ranskalaisen urkkijan Devereaux'n. Agentin tehtävänä on lähteä Kuubaan tarkistamaan huhuja, joita kiertelee venäläisistä ohjuksista ja NATOn vakoilijasta, jota kutsutaan nimellä Topaz. Havannassa Deveraux'n tutkimukset muuttuvat vaarallisiksi ja jättävät jälkeensä vallasta syöstyjä hallituksia, murhia, petoksia ja itsemurhia. Saatuaan tehtävänsä päätökseen Devereaux palaa Ranskaan, mutta kun hän aikoo paljastaa kaksoisagentin, vaara ja jännitys kiristyvät äärimmilleen.