Kaliforniassa San Pedron satamassa laivalla kuolee 27 miestä. Yksi henkihieverissä selvinnyt toistelee kauhuissaan nimeä Keyser Soze. Kuusi viikkoa myöhemmin viisi rikollista seisoo poliisin tunnistusrivissä. Poliisi yrittää onkia heiltä tietoja, mutta kukaan ei myönnä mitään. Odotellessaan vapautumistaan yksi miehistä, McManus, ehdottaa muille keikkaa. Keaton, joka vakuuttaa ryhtyneensä lainkuuliaiseksi, ei ole kiinnostunut, mutta suostuu lopulta ystävänsä Kintin pyynnöstä mukaan. He kaappaavat smaragdilastin ja toimittavat sen eräälle Redfootille, joka ehdottaa toista keikkaa. Mukaan kuvioihin tulee lakimies. Kobayashi, jonka työnantaja on Keyder Soze. Soze kiristää miehiä hengenvaaralliseen tehtävään – mutta kuka on Keyser Soze...

Punainen ympyrä alkaa kahden rikolliskohtalon yhteen liittämisellä: Corey vapautuu vankilasta, ja samaan aikaan komisario Mattei kuljettaa Vogel-nimistä murhaajaa. Vogel karkaa ja kätkeytyy Coreyn auton takakonttiin. Corey ja Vogel pelastautuvat Pariisiin ja ryhtyvät suunnittelemaan jalokiviliikkeen ryöstöä. He tarvitsevat avukseen tarkka-ampujan ja värväävät avukseen vielä entisen poliisin Jansenin, jonka kotitekoinen luoti avaa tien tarkasti vartioituun aarrekammioon. Samanaikaisesti komisario Mattein johtamat poliisivoimat yrittävät sinnikkäästi löytää ja napata Vogelin.

Ujo asianajaja ihastuu amerikkalaiseen kaunottareen ja sotkeutuu tämän suorittamaan timanttivarkauteen. Naisen suunnitelmia sotkevat myös mielipuolisen macho poikaystävä ja änkyttävä eläintenystävä.

Gal Dove on jäänyt eläkkeelle gangsterihommista ja viettää nyt lokoisaa elämää espanjalaisen huvilansa uima-altaan äärellä. Mutta päivänpaisteinen idylli saa vakavan särön, kun Galin vanha yhteistyökumppani Don Logan ilmaantuu kuvioihin. Logan haluaa, että Gal lähtee mukaan Lontooseen ottamaan osaa vielä yhteen tuottoisaan keikkaan. Mutta Gal ei halua. Galin päätöksestä seuraa todellinen tahtojen taistelu.

Suunnitelma oli virheetön. Toteutus oli täydellinen. Charlie Croker onnistui kaappaamaan vuosikymmenen suurimman ryöstösaaliin. Vain petetyksi tulemisen yksityiskohta oli jäänyt huomioimatta. Nyt tähtäimessä on muutakin kuin menetetty saalis... Charlie janoaa täydellistä kostoa. Mark Wahlberg on sykähdyttävä Croker tässä ”vauhdikkaassa ja sähäkässä toimintaseikkailussa.” Kuvankaunis kassakaappiasiantuntija (Charlize Theron), Croker ja muut ryhmän jäsenet suuntaavat matkansa kohto Los Angelesia, jossa ryöstösaalis on tarkoitus napata takaisin. Seurauksena on näyttävä ja ennennäkemätön ajojahti keskellä enkelten kaupunkia.

Tässä tulee Jack Foley, maan paras pankkirosvo. Vankilastapakenemisensa kunniaksi hän varastaa jotain, joka on paljon arvokkaampaa kuin raha... nimittäin Karen Siscon sydämen. Nainen on älykäs ja seksikäs, mutta Jackin epäonneksi liittovaltion sheriffi. Nyt he panevat kaikkensa peliin saadakseen selville onko heidän välillään muutakin kuin laki.

Amerikkalaisessa slangissa "dead presidents" tarkoittaa riihikuivaa rahaa, dollariseteleihin painettujen kuolleiden presidenttien mukaan. Ja juuri sitä Vietnam-veteraani Anthony Curtis kipeästi tarvitsee hänen paetessaan sodasta. Jouduttuaan rikollisten maailmaan hän suunnittelee ystäviensä kanssa suurta ryöstöä. Ryöstön kohteena on merkitsemättömien seteleiden kuljetusauto. Jos suunnitelma onnistuu, hänen ei tarvitse koskaan enää kantaa huolta rahasta. Räjähtävä toimintadraama, joka on vanginnut katsojien ja arvostelijoiden mielenkiinnon kaikkialla maailmassa.

Kun on kyse luksusautojen varastamisesta, kukaan ei voi päihittää Randall "Memphis" Rainesia. Hänen tyylinsä on helppo tuntea - autot katoavat nopeasti, ammattimaisesti ja herrasmiesmäisen siististi! Monen menestyksekkään vuoden jälkeen Randall päättää kuitenkin jättää rikollisen uransa ja aloittaa uuden, kunniallisen elämän. Hän asettuu asumaan Pennsylvaniaan, ja neljän vuoden ajan kaikki sujuu kuin tanssi. Sitten hän saa tietää, että pikkuveli Kip, joka jatkoi Randallin työtä autovarkauksien parissa, on joutunut ongelmiin paikallisen mafian kanssa epäonnistuneen keikan johdosta. Pelastaakseen Kipin varmalta kuolemalta Randallin on palattava elämään, jonka on jo jättänyt taakseen. Hän kokoaa yhteen vanhan porukkansa ja päättää hoitaa homman loppuun. Mutta tehtävä on vaarallinen, melkein mahdoton. Alunperin Kip oli sopinut varastavansa 50 luksusautoa kahden viikon kuluessa. Nyt Randallin täytyy selvitä samasta urakasta 24 tunnissa...

Kosteata elämää viettävä ex-Miss Suomi 2. perintöprinsessa Marjaleena, apumiehenä hääräävä ex-rikollinen Mikko ja Marjaleenan aikamiespoika Vili pyörittävät parhaat päivänsä nähnyttä Bar Kaunotarta Espanjan Aurinkorannikolla. Eräänä päivänä tulee tieto että Marjaleenan aviomies Mato on vapautumassa 20 vankilavuoden jälkeen. Mato aikoo aloittaa uuden elämän ryöstösaaliin turvin ja sellitoverirakastettunsa kanssa. Petetty Marjaleena haluaa osansa miljoonista. Seuraa kidnappauksia, ryöstöjä, ruumiita ja tylyjä kohtaloita.

Viisi yliopistosta valmistunutta ystävää päättää, että paras tapa taistella epäreilua yhteiskuntaa vastaan ja aloittaa se elämä, josta he ovat haaveilleet, on varastaa Chicagon rikkailta ja lahjoittaa itselle.

Elokuva kertoo Jack Tuliverista joka on koonnut entisistä erikoisjoukkojen sotilaista ryhmän, jonka kanssa he ryöstävät 20 miljoonaa romanialaisten kasinoiden rahoja. Alku näyttää lupaavalta ja kaikki menee suunnitelmien mukaan kunnes paikalle tulee toinen ryhmä, tarkoituksenaan ryöstää saalis Tuliverilta ja hänen ryhmältään. Alkaa armoton tulitaistelu jolloin ilmenee kohtalokas petos ja tämän seurauksena koko Tuliverin ryhmä tapetaan kadulle. Tuliver pystyy kuitenkin pakenemaan käyttäen sotilaspoliisi Kersantti Andersia ihmiskilpenään ja hänellä on myös mukana salaperäinen laukku, jota moni näyttää havittelevan.