Juutalainen Ben-Hur joutuu roomalaisten orjaksi väärin perustein ja palaa kostamaan väärintekijöilleen.

Will selostaa Mayalle rakkauselämänsä ylä- ja alamäet kertoen naapurintyttö Emilystä, parhaasta ystävästään ja uskotustaan Aprilistä sekä vapaasta sielusta Summerista. Kolme romanssia... kolme särkynyttä sydäntä. Yhdistellessään isänsä rakkauden palapelin palasia Maya alkaa ymmärtää, ettei rakkaus aina ole helppoa tai yksinkertaista. Samalla Will tajuaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä yrittää uudestaan.

1970-luvun definitiivinen paranoia-trilleri Kennedy-murhien ja Watergaten jäljiltä. Senaattorin murhaa tutkiva reportteri törmää vielä pelottavampaan ja laajempaan salaliittoon ja ymmärtää lopulta olevansa itsekin sen pelinappuloita.

Harrison Ford ja Brad Pitt tähdittävät riipaisevaa trilleriä, jossa IRA:n palkkatappaja vetää amerikkaisperheen keskelle terrorismin maailmaa.

Mestariohjaaja John Boorman (Syvä joki) sovitti vanhoilla päivillään pätevän jännärin vakoojadekkaristien kärkeen kuuluvan John le Carrén romaanista. Geoffrey Rush esittää Panamassa asuvaa räätäliä, joka tutustuu maahan karkotettuun brittiagenttiin (Pierce Brosnan). Räätäli tuntee työnsä puolesta alueen tärkeimmät poliitikot ja rikolliset ja joutuu vedetyksi mukaan Panaman kanavaa koskevaan juonitteluun. Rush on loistava kuten aina, ja Brosnan karistaa onnistuneesti James Bondin sankarikarisman ryvettyneen brittivakoojansa raameilta. Jamie Lee Curtis ilahduttaa räätälin vaimona.