Ensimmäisenä vuonna Saksan miehitettyä Ranskan Shosanna Dreyfus näkee natsieverstin Hans Landan teloituttavan hänen perheensä. Shosanna pääsee nipin napin karkuun ja pakenee Pariisiin, jossa hän tehtailee itselleen uuden henkilöllisyyden elokuvateatterin omistajana. Toisaalla Euroopassa luutnantti Aldo Raine johtaa juutalais-amerikkalaista erikoisyksikköä nopeisiin ja sokeeraaviin kostoiskuihin. Rainen joukko, jonka viholliset myöhemmin oppivat tuntemaan "paskiaisina", liittoutuu saksalaisen näyttelijän ja salaisen agentin Bridget von Hammersmarkin kanssa kukistaakseen kolmannen valtakunnan johtajat. Kohtalot nivoutuvat toisiinsa elokuvateatterin hämyssä, missä myös Shosanna on valmiina toteuttamaan oman hurmeisen verikostonsa.

Pikkuhuijari Roy Dillon päätyy sairaalaan epäonnistuneen huijauksen jälkeen ja aiheuttaa ongelmia etääntyneen äitinsä Lilyn ja seksikkään tyttöystävänsä Myran muutenkin kylmiin väleihin. Sekä Lilly että Myra ovat häikäilemättömiä huijareita, jotka pelaavat paljon suuremmilla panoksilla kuin Roy ja etsivät koko ajan seuraavaa uhria. Pian kysymys onkin, kuka petkuttaa ja ketä, kun Roy huomaa joutuneensa intohimon ja epäilyksien hankalaan sokkeloon!

Pienen Suddenlyn kaupungin rauhaa häiritsevät vain seriffi Tod Shawnin epäonnistuneet yritykset hurmata yksinhuoltajaäiti Ellen Benson, joka on rauhan aatteen kannattaja, eikä siedä aseita eikä niitä käyttäviä ihmisiä. Väkivalta tunkeutuu kuitenkin väkisin Ellenin kotiin, kun Yhdysvaltain presidentti kulkee kaupungin läpi, ja hieman psykoottinen salamurhaaja pitää Bensonin taloa täydellisenä väijymispaikkana.

Levoton nuori mies vetäytyy suurkaupungista ja entisestä vaimostaan ​​pikkukaupungin rauhan vuoksi. Hän vetää suhdetta nuori nainen, jonka poikaystävä katoaa, jättäen uuden saapuvan epäiltynä.

Julia on 24-vuotias, menestyvä yliopisto-opiskelija, joka kärsi lapsuudessaan raastavista painajaisista. Päättäväinen nuori nainen saa kuitenkin huomata, että pahat unet eivät ole väistyneet hänen elämästään. Julian entinen poikaystävä Billy ajautuu itsemurhaan samojen painajaisten takia ja tämä on vasta alkua: samat demonit, jotka vainosivat Billyä, käyvät myös hänen lähipiirinsä kimppuun.Billyn ystävät ovat kaikki meneviä nuoria ihmisiä,joilla on elämä raiteillaan, toistaiseksi. Julia huomaa olevansa kuolemanvaarassa mustanpuhuvan pelon saadessa hänestä yliotteen...

Katie Burke on kovan paineen alla. Edessä on tohtoriksi väittely arvostetussa yliopistossa ja lisäksi pitäisi varmistaa paikka kovamaineisessa konsulttiyrityksessä. Katie ei myöskään ole päässyt yli ex-poikaystävästään Embrystä, jonka selittämätön katoaminen kaksi vuotta aiemmin vainoaa häntä. Jäljet ovat kylmenneet, mutta etsivä ja toipuva alkoholisti Wade Handler on päättänyt pistää palaset kohdalleen niin Embryn katoamisen kuin oman elämäntilanteensa suhteen. Katien menneisyys alkaa kummitella uuden todisteaineiston nähdessä päivänvalon...