Grant yrittää selvitä järkytyksestään, kun hänen Alzheimerin taudista kärsivä vaimonsa Fiona on siirretty hoivakotiin. Siellä Fiona kiintyy toiseen mieheen, pyörätuolissa istuvaan mykkään Aubreyyn, joka on myös potilaana hoivakodissa.

Koskettava elokuva, jonka teemaksi voisi sanoa vanhaa latinalaista mietelausetta "Niin katoaa mainen kunnia". Judi Dench näyttelee liikuttavasti Alzheimerin taudin vaivaamaa Iristä, joka ennen oli elämäniloinen ja kuuluisa kirjailija, nyt pelkkä ihmisraunio. Jim Broadbent tekee loistavaa työtä uskollisena aviomiehenä, samoin Kate Winslet ja Hugh Bonneville pariskunnan nuorempana versiona

Joe Scot on itsekeskeinen Hollywood-tähti johon pintakiiltoinen elämä ja huumeet ovat jättäneet jälkensä. Hän elää tarkoituksetonta ja yksinäistä elämää suuressa kartanossa Malibussa. Kun hänen tietoonsa kantautuu uutinen lapsuuden aikaisen parhaan ystävän kuolemasta, on hän pakotettu, ensimmäistä kertaa sitten nuoruusvuosien, palaamaan menneeseen ja kohtaamaan tuolloin tapahtuneen tragedian. Takaumat vievät meidät 1970-luvun Englantiin, Roxy Musicin ja David Bowien säestyksellä. Joe asuu pienessä merenrantakaupungissa. Hänen heräävä seksuaalisuutensa, ihastuminen teinikaunottareen nimeltä Ruth, ja naimisissa olevan naapurin Evelynin viettelemäksi joutuminen johtavat ennalta arvaamattomiin ja traagisiin tapahtumiin, jotka lopulta saavat hänet pakenemaan. Nyt hän on palannut...

Kaliforniassa idealistinen professori yrittää innoittaa oppilastaan ottamaan elämästään kaiken irti samanaikaisesti, kun karismaattinen senaattori syöttää uutta lähi-idän politiikkaansa Washington D.C:ssä epäluuloiselle TV-toimittajalle. Maailman toisella laidalla, Afganistanissa, kaksi professorin entistä oppilasta ovat loukussa vihollisen maaperällä, taistellen vapauden – ja henkensä – puolesta. Retoriikan lentäessä kilpaa luotien kanssa, nämä kolme tarinaa nivoutuvat yhteen piirtäen hiuksenhienon rajan, joka erottaa leijonan ja lampaan meissä jokaisessa...

Komedia kahdesta vanhasta bilekaveruksesta, jotka ottavat yhteyttä monen vuoden jälkeen ja huomaavat kulkeneensa elämässä eri teitä.