35-vuotias ikkunanpesijä John on kasvattanut yksinhuoltajana neljävuotiasta Michaelia sen jälkeen, kun lapsen äiti jätti heidät pian pojan synnyttyä. Kun John saa kuulla, että hänellä on vain muutama kuukausi elinaikaa, hän päättää suojella Michaelia kauhealta tilanteelta etsimällä hänelle uuden, täydellisen perheen. Vaikka aluksi John luulee tietävänsä, millainen täydellinen perhe on, valinta osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Miten perheettä voi arvioida lyhyen tapaamisen perusteella? Tunteeko hän lapsensa tarpeeksi hyvin tehdäkseen päätöksen tämän puolesta? Kun John huomaa olevansa mahdottoman tehtävän edessä, hän suostuu lopulta ottamaan apua vastaan nuorelta sosiaalityöntekijältä, joka avaa hänelle täysin uuden mahdollisuuden. Hänen on hyväksyttävä joukko isoja ja kipeitä asioita: oman kohtalonsa epäreiluus, siitä kumpuavat vihan tunteet ja totuuden kertomisen välttämättömyys. Sekä se, että lopulta lapsen elämän suurimmissa päätöksissä on seurattava lapsen omaa vaistoa.

Isä ja poika kulkevat halki palaneen maan, jossa ei liiku mikään paitsi veden ja tuulen mukana lentävä tuhka. Pakkanen on pureva ja taivaalta satava lumi harmaata. Isä ja poika suuntaavat kohti lämmintä etelää, vaikka he eivät tiedä, mikä heitä siellä odottaa. Matka on täynnä vaaroja, ja heillä on suojanaan vain vanha pistooli ja toisensa.

Vauhdikkaan joulukomedian keskipisteessä on eronnut perheenisä Scott Calvin (Tim Allen), joka joutuu joulupukille sattuvan onnettomuuden silminnäkijäksi. Jonkun on oitis astuttava pukin saappaisiin ja pukeuduttava punaiseen nuttuun, ja Scott ottaa haasteen vastaan pitkin hampain. Scottin kuusivuotias poika Charlie (Eric Lloyd) riemastuu tapahtuneesta, mutta ex-vaimo Laura (Wendy Crewson) puolisoineen alkaa epäillä ukon mielenterveyttä.

Bakerin 12 -henkinen perhe muuttaa pikkukaupungista suurempaan, kun isä Tom Baker saa unelmatyön jalkapallojoukkueen valmentajana. Kun perheen äiti lähtee markkinoimaan keittokirjaansa, isä saa koko huushollin vastuulleen ja siitä ei hyvää seuraa.