Leonard Shelby ei kykene muistamaan mitään - paitsi sen, että hänen vaimonsa on murhattu. Aivovaurion takia mies kärsii lähimuistin menetyksestä. Kaikki hänen uudet, vaimonsa kuoleman jälkeiset muistot haalistuvat kymmenen minuutin kuluessa. Leonardin elämä on sirpaleina ja hän yrittää pitää langat käsissään ottamalla kuvia muistutukseksi ja jopa tatuoimalla itseensä tärkeitä asioita. Mies haluaa kostaa vaimonsa murhaajille; mutta tuntuuko edes oikeutettu kosto miltään, jos sitä ei pysty muistamaan ja elämään yhä uudestaan?

Rikollispomo Joe Cabot kokoaa yhteen joukon varkaita, joiden tehtävänä on ryöstää timanttiliike. Poliisit ehtivät kuitenkin niin nopeasti paikalle, että joukon sisällä aletaan epäillä jonkun heistä olevan vasikka. Kohta kaikki saavat pelätä toisiaan...

Väkivaltainen kohtaaminen kohottaa idyllisessä pikkukaupungissa asuvan perheenisän sankariksi ja uutisaiheeksi. Julkisuuden myötä mallikansalaisen taustalta alkaa kuitenkin paljastua salaisuuksia.

Rakastavaiset Sailor Ripley ja Lula Fortune karkaavat osavaltiosta ulos vievälle automatkalle, kun taposta tuomittu Sailor vapautuu vankilasta. Umpirakastuneen nuoren parin yhteiseloa terrorisoi Lulan äiti, joka ei kaihda keinoja hamutessaan otetta vallankahvasta. Mustasukkainen ja kostonhimoinen äiti heittää karkulaisten tielle sekalaisen joukon kummajaisia, jotka kaikki on palkattu päättämään Sailorin päivät. Villissä sydämessä ohjaaja David Lynch tunkeutuu syvälle amerikkalaisen pop-kulttuurin myyttisiin ikoneihin ja kliseisiin. Lynch heittää alkemistin pataansa satujen, saippuaoopperoiden, Elvis- ja Marilyn-myyttien, melodraaman, road movien ja rock-kapinallisuuden aineksia. Keitoksesta syntyy hysteerisen ylikiihottunut tutkielma tuttujen lainausten ja merkitysten taakse kätketystä pahasta, julmasta ja likaisesta maailmasta - jossa kuitenkin loppujen lopuksi hyvä voittaa pahan, rakkaus vihan kuten saduissa aina.

Eräänä aamuna kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä herää surrealistisessa vankilassa, jossa on loputon sarja tappavia ansoja sisältäviä kuutioita. Vangit - poliisi, varas, matematiikan opiskelija, psykologi, arkkitehti ja autistinen mies - vaikuttavat sattumanvaraisesti valituilta. Pian he kuitenkin huomaavat, että heillä kaikilla on lahja, jonka avulla he voivat päästä vapaaksi. Vincenzo Natalin palkittu esikoisteos on päätähuimaava sekoitus fantasiaa, tieteiselokuvaa ja kauhua. Cube on elokuva josta ei kannata tietää etukäteen liian paljon. Se tulee yllättämään ja takuulla myös kauhistuttamaan. Katsojan on vaikea olla ajattelematta, miten itse selviytyisi tälläisessä tilanteessa. Cube on selviytymistarina, mutta myös kertomus ihmisluonteesta kriisitilanteessa.

Neljä nuorta oppilasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, katoaa arvostetusta englantilaisesta yksityiskoulusta. Ainoastaan Liz selviää koettelemuksesta hengissä mutta mielessään tyttö elää traumaattisen tapahtuman yhä uudelleen. Kahden viikon painajainen pimeässä, maanalaisessa bunkkerissa ei hevillä katoa hänen ajatuksistaan. Pian käy selväksi, ettei Liz enää kykene erottamaan tarua todesta. Kolme ihmistä kuoli kammottavissa olosuhteissa. Mutta mitä todella tapahtui tuossa surmanloukussa?

Samuel L. Jackson esittää toimintaelokuvan pääosassa varmaotteista poliisia Shaftiä, joka saa selvitettäväkseen kuoliaaksi hakatun nuorukaisen tapauksen. Tekijä on varakkaan perheen poika, joka teon jälkeen haihtuu ilmaan. Tapauksella oli silminnäkijäkin, mutta tarjoilijatyttö ei ole halukas yhteistyöhön - mihin hänellä on omat syynsä.

Tervetuloa takaisin äärimmäiseen pelkoon. Paikkaan, jossa kauhu ei jätä sinua hetkeksikään yksin, ollen perässäsi koko ajan, odottaen jokaisen oven takana, jokaisessa huoneessa...Vankilaan, jossa eristyneisyys sysää sinut paniikkiin ja syvälle kauhun kierteeseen... Helvettiin, jonka mielipuolisuudelle ei ole selitystä, eikä näkyvää ulkopuolista vaikuttajaa... On vain metallisia kuutiomaisia huoneita, ovia niiden välissä ja toinen toistaan pirullisimpia ansoja...Tervetuloa takaisin taistelemaan elämästäsi Cube Zero-kuutiossa! Nyt ympyrä sulkeutuu ja monet kysymykset saavat vastauksensa... Kauhu on palannut juurilleen.